Lentovero ei ole maksu, vaan vero. Perustuslaissa olevan yleisen budjettiperiaatteen mukaan
verot on lähtökohtaisesti tilitettävä valtion talousarvion yleiskatteeksi bruttobudjetoinnin
periaatteen mukaisesti. lentoveron tuottoa ei siten voida ”korvamerkitä”.
. . . . . . . .
Vihreä liitto otti käyttöön lentoveron
Vihreä liitto on ottanut käyttöön lentoveron. Kustakin puolueen tarkoituksiin tehdystä ja puolueen varoilla tehdystä lentomatkasta peritään maksu, joka on 10 prosenttia lentolipun hinnasta, kuitenkin aina vähintään 10 euroa. Aloite lentomaksusta tuli Vihreän liiton nuorisojärjestö Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitolta. Saadut varat siirretään ympäristörahastoon, jonka tarkoituksena on vähentää lentoliikenteestä aiheutuvia ympäristöongelmia kuten ilmastonmuutosta, otsonikatoa ja paikallista ilman saastuttamista. Lentoliikenne on eräs merkittävimmistä saastuttajista: maailman liikennelentokoneet tuottavat vuodessa yli 600 miljoonaa tonnia hiilidioksidia. Rahaston varoilla tuetaan Vihreän liiton jäsenjärjestöjen sekä kansalaisjärjestöjen organisoimia ympäristöaiheisia kampanjoita ja konkreettisia hankkeita. Ensisijainen tukikohde ovat ilmastopoliittiset kampanjat tai hankkeet. Rahasto voi ottaa vastaan myös lahjoituksia ja testamentteja. - Haluamme konkreettisestikin toteuttaa omassa toiminnassamme "saastuttaja maksaa periaatetta". Haastamme myös muut puolueet maksamaan lentoveroa tai muuta vapaaehtoista ympäristöveroa, joiden tuotto menisi ympäristön hyväksi. Vihreän liiton matkustussäännön mukaisesti Vihreä liitto välttää omassa toiminnassaan lentoliikenteen käyttämistä. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitolla on perustamisestaan saakka ollut käytössään kymmenen prosentin lentovero, joka maksetaan Maan ystävien ilmastokampanjan tilille
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto – Vino ry järjestää MEP Satu Hassin kanssa kurssin ympäristö- ihmisoikeus- ym. vihreistä teemoista kiinnostuneille nuorille. Viidestä koulutustapaamisesta ja Brysseliin tutustumisesta koostuva Nuori Vihreä Vaikuttaja-kurssi

Vastaukset 5
Vanhimmat
En oikein ymmärrä mikä on viestisi pointti, mutta minusta on sama mitä nimeä tästä käytetään, mutta periaate on hyvä ja sen soisi yleistyvän muidenkin puolueiden ja järjestöjen keskuudessa. Tässähän kyse puhtaasti puolueen sisäisestä sopimuksesta, joka ei siis ole mikään julkisoikeudellinen juttu. Puolue tilittää 10 % sen nimissä tehdyistä lentolipuista johonkin ilmastonsuojeluhankkeeseen. Aivan samalla laillahan joku firma markkinointi mielessä maksaa jonkun prosentin jokaisesta siltä ostetusta tuotteesta johonkin hyväntekeväisyyteen.
Jos kritiikkisi kohdistuu tuohon verosanan käyttöön, niin täytyy muistuttaa myös mm. siitä, että, usein puhutaan puolueverosta, kun tarkoitetaan kunnan luottamushenkilöiden kokouspalkkioistaan heidät asettaneelle puolueelle maksamaa osuutta, vaikkei sekään mikään siis varsinainen vero ole.
Huomautettakoon samalla, ettei koiraveroa tilitetä valtiolle vaan kunnalle.
Rinnastatko vihreät koiriin?
Et näemmä ymmärtänyt kirjoitustani. Vihreäthän ovat lentoveroasiassaan pikemmin veronkantajina eivät kohteina, jos asiasta nyt ylipäänsä halutaan puhua verona. Jos nyt väkipakolla haluat jotain rinnastuksia löytää, voi koirat siis rinnastaa tässä tapauksessa lentomatkoihin tai vaikka tehtyyn työhön, myytyihin tuotteisiin, kiinteistöihin tai mihin tahansa muuhun, josta joutuu maksamaan jonkinlaista veroa.
Pikemminkin tuon koiraveroasian otin esimerkkinä siitä, että kaikki verot eivät kilahda valtion kassaan kritiikkinä ensimmäisen kirjoittajan kirjoitukselle.
Miksi vihreä ylipäätään maksaa "lentoveroa", kun näyttää menvänkin itselle, eli "omille lapsille", jotka käyttää nimeä maanystävät, ja vino
Nyt ei ymmärrä, miksi itselle maksetaan veroa
Ja miksi vihreä lentomatkustaa, jos on vihreä
Onko edes vihreitä olemassakaan?, kuka olisi?
Tätä itse vihreänä ajatellut, menee ajatukset maaseudulle, ja sinne omatuki tulevaisuudessa poliittisesti, varmaan moni muukin näin ajattelee
Hyvähän olisi jos olisi kannatusta maahanmuutajille ja homoille, mutta epäilisimpä vihreän puolueen lakkaavan, kun tämmöisiin asioihin pääpaino, ja tekniikan ihmiset näitä vatvoo, Diplomi-insinööriä, Tohtoria ja niin edespäin, ihan kuin ei olisi sillä alueella asioita paranneltavissa
"Puolue tilittää 10 % sen nimissä tehdyistä lentolipuista johonkin ilmastonsuojeluhankkeeseen. Aivan samalla laillahan joku firma markkinointi mielessä maksaa jonkun prosentin jokaisesta siltä ostetusta tuotteesta johonkin hyväntekeväisyyteen."
Pitäisikö firmankin maksaa lentoveroa itselle, sillä sitten tehtäisiin vaikka ulkomaan matka, nimellä: Ilmastonsuojelu ja hanke siellä jossain, ei kuitenkaan mielenosoituksissa rikkomassa paikkoja
Nyt vihreät(eliitti) hämää itseä ja muita
Eli, firma maksaisi lentoveroa, henkilökunnan lapsille, joka rekisteröitynyt vaikka: HKL (Henkilö Kunnan Lapset)