Halonen on jo kulissien takana hyväksynyt Nato-yhteistyön muodot ja Suomen asteittaisen siirtymisen kokonaan Naton taistelujoukkojen laahuksen kantajaksi. Näin imuroidaan varmuudella myös terroristien kostoiskuja Suomeen ja nuorukaisemme pääsevät mukaan "sinkkiarkkuliikenteeseen".
-Nämä asiat selviävät mm. tämän päivän Ilta-Sanomista.
Julkisuudessa presidentti Tarja Halonen ja päämisteri Matti Vanhanen ovat kieltäneet yhteistyöhön lupautumisen ja todenneet, ettei asia ole ajankohtainen. Nyt on kuitenkin palastunut muistio, joka kertoo näiden "pääehdokkaiden" nimien olevan jo käytännössä Nato-yhteistyöpaperissa!
-Nämä asiat selviävät mm. tämän päivän Ilta-Sanomista.
Julkisuudessa presidentti Tarja Halonen ja päämisteri Matti Vanhanen ovat kieltäneet yhteistyöhön lupautumisen ja todenneet, ettei asia ole ajankohtainen. Nyt on kuitenkin palastunut muistio, joka kertoo näiden "pääehdokkaiden" nimien olevan jo käytännössä Nato-yhteistyöpaperissa!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mutta kaikki munasarjat muistakaa äänestää tätä "rauhanenkeli" Halosta vaikka nyt Natoon mennäänkin. Onhan hän nainen (ehkä?)!
Kyllä tuo oli selvä jo silloin, kun pääesikunta esitteli joulun alla hanketta. Ei kai kukaan kuvittele, että sotilasvalansa velvoittamat kenraalit olisivat puuhastelleet asiassa ylipäällikön ja pääministerin tietämättä? Entä tiesikö ulkoasiainvaliokunta? Liisa Jaakonsaari ainakin hihkui riemusta!
blogimerkintä 1.1.06 "Pääesikuntaa natottaa"
http://jormauski.vuodatus.net/
Hyvä, että kerrottiin julki jo ennen vaaleja. Vielä parempi olisi, että Halonen ja Vanhanen itse vahvistaisivat, mitä ovat menneet tekemään.
Vaalitentissään Timo muistutti, että 1978 amiraali Ustinov ehdotti yhteisiä sotaharjoituksia. Silloin se kylmäsi koko kansaa. Entä nyt, kun harjoituksia ryhdytään pitämään sen toisen sotilasliiton kanssa?
Hyväksyy varauksetta Natoon menon Tarjan johdolla.
Ilta-Sanomien 07.01.2006 jutussa kerrotaan ulkoministeriön muistiosta, jonka mukaan presidentti Halonen, Vanhasen hallitus, ulkoministeriö ja puolustusministeriö ovat valmistelleet vaivihkaa jo viime keväästä lähtien suomalaissotilaiden kouluttamista yhteisharjoituksissa Naton taistelujoukkojen (NRF) kanssa.
Nämä NRF- joukot ovat Naton nopean toiminnan joukkoja, johon kuuluu Naton jäsenmaista 17.000 sotilasta. Puolustusliitto valmistautuu torjumaan niillä kriisejä ympäri maailmaa. Uusien joukkojen on määrä olla toimintavalmiina ensi syksynä - siis hieman ennen EU:n taisteluosastoa, joka aloittaa 1.1. 2007. Suomi on lupautunut EU:n kriisinhallintajoukkoon mukaan alusta alkaen, ja puolen vuoden päivystysvuoro sattuukin heti ensi vuoden alkuun.
Suomi ei tunnetusti kuulu Natoon, mutta Suomi on vuodesta 1994 alkaen ollut mukana Naton kriisinhallintayhteistyössä ja yhteistyötä on tiivistynyt koko ajan, vaikka Suomi on Naton laajenemisesta huolimatta pysytellyt sotilasliiton ulkopuolella.
Suomen kaltaiselle Natoon kuulumattomaton EU-maa Suomi lähtee mukaan taas uuteen kriisinhallintayhteistyöhön Naton kanssa, kysymys ei ole vain sotilastekniikasta, vaan se olisi tärkeä poliittinen päätös. Suomi olisi entistä tiiviimmin kytköksissä Natoon, vaikka pysyykin sotilasliiton ulkopuolella.
Lue lisää
http://blogit.helsinginsanomat.fi/unski/
Tervehdystä kaikille
Tämä Nato-keskustelu on naurettavaa.Kun Suomi vuonna 1992 teki hankintapäätöksen Hornet 18F/A hävittäjistä, ei päätös ollut ainoastaan Suomen tekemä. Mukana oli tietysti Yhdysvallat ja heidän strategiansa silloista Neuvostoliittoa vastaan. Silloinen ilmavoimien komentaja lausui hankintapäätöksen jälkeen: "Emme osanneet ilmavoimissa edes kuvitella saavamme näin huippunykyaikaisen taistelukoneen". Ilmavoimat sai hurjemman koneen, mistä osasivat edes uneksia!
Koneen ohjaamisesta Suomen ilmatilaan päätettiin ihan muualla, veikkaanpa paikaksi Brysselissä sijaitsevaa Naton päämajaa.
Kun liki saman aikaisesti pidettiin Naton suuri meritaisteluharjoitus Itämerellä, siinä kokeiltiin erilaisia viestintäjärjestelmiä ja niiden luotettavuutta Naton kannalta. Yllätys, yllätys: Suomalainen viestintäjärjestelmä vei voiton ja Suomen teollisuus sai miljardikaupat: jokainen Naton alus on nykyisin varustettuna suomalaisella viestintäjärjestelmällä.
Juotu järkikin sanoo, että Naton kaltainen organisatio ei valitse kevein perustein
viestintäjärjestelmäänsä. Samainen järkikin sanoo, ettei Yhdysvallat tuo huipputekniikkaansa Neuvostovastaiselle rajalle ilman tiettyjä takuita siitä, etteivät koneet siirry kriisin tullessa vastapuolelle.
Kun tähän lisätään Suomen ilmatilan käyttö Naton taistelukoulutusalueena, ei pitäisi olla kenellekään enää epäselvää: Suomi on kurkkuaan myöten Natossa käytännön tasolla, ainoastaan kirjalliset sopimukset on julkisesti allekirjoittamatta. Kulissien takana ne on varmasti allekirjoitettu jo Elisabeth Rehnin toimiessa puolustusministerinä.
Valitettaessa, että Suomella on vaikeuksia rekrytoinnissa Naton nopean toiminnan joukkoihin päätöksenteon puutteellisuudesta johtuen, on se pelkkä silmänkäätötemppu ja vaalijuonittelua. Joukkoihin on jo varmasti valittu sopivat ensi vaiheen koulutettavat, joille on lähetetty etukäteismateriaalia "tutustumista varten". Tietopaketti on sen verran laaja, ettei sen omaksuminen parissa viikossa onnistu.
Koulutuksen koordinoiminen on pitänyt toimittaa jo paljon tätä ennen.
Paljastanko "sotasalaisuuksia"? En sitä tee, sillä kaikki ylläesittämäni tieto on kotoisin Helsingin Sanomien artikkeleista, STT:n ja TV:n uutisista, ent. pääministeri Paavo Lipposen lausunnoista sekä puolustusministeri Seppo Kääriäsen haastattelusta.
Kyllä Natoon-eipäs Natoon kinaajat osoittavat ainoastaan ymmärtämättömyytensä ja tietojensa puutteellisuuden.
Ei Suomea kukaan enää Natoon voi viedä - me olemme siellä ja tiukasti.
En ole edes yllättynyt, että Helsingin piirin suunnalta tulee NATO-liitosta ja ilmeisesti myös NRF-joukkoja ihannoivia lausuntoja. En edes siitä, että militaristisessa innossa ollaan toteuttamassa hankkeita jo ennen päätösten tekoakin.
Ulkopolitiikan säätiön tutkijan VTT Markku Salomaan arvio noista NRF-joukoista: "niillä mennään koviin kriiseihin."
Seurauksiakin Salomaa arvioi:
"Olleessaan mukana Suomi keräisi kohdevaltiossa toimivien ryhmien kostoiskut tänne magneetin lailla."
Mitä NATO:n miekkalähetystä ihannoivat militaristit oikein haluaa?
NATO:n joukkoja pystyttämään Suomeen tiesulkuja ja tarkastuspisteitä torjumaan siviiliasuisia terroristeja suorittamasta attentaatteja suomalaisia siviilikohteita vastaan?
Vai onko teillä jokin muu salainen keino taata suomalaisten oma turvallisuus?
Ja miksi? Siksikö että jotkut "Batler Brittonin" itsestään löytäneet pääsisivät oikein käytännössä toteuttamaan itseään kun värikuulaleikit ei enää näytä kiinnostavan?
Siinä tapauksessa suosittelen vaikka muukalaislegioonaa. Sitä ei kyllä voi noin vain jättää kesken sitten kun homma ei enää hotsita.
Puolueen linja on ollut aivan oikea: Suomen on pysyttävä sotilaallisten liittoutumien ulkopuolella.
Lisäksi militaristisista haihattelijoista omissa joukoissa on hankkiuduttava kiireesti eroon.
Halonen ja Vanhanen ovat JATKUVASTI julkisuudessa kiistäneet, ettei mitään Nato yhteistyötä ole olemassa. Edes siitä keskustelu ei heidän mukaansa "ole ajankohtaista".
Siis rautalanka:
Salaiset muistiot ovat nyt paljastaneet, että Halonen ja Vanhanen ovat jo pitkään VALEHDELLEET päin kansan naamaa.
Jos hyväksyy valehtelun ja kieroilun, silloin asiassa ei tietenkään ole mitään "epäselvää tai tuomittavaa".
Uski vääristelee tapansa mukaan asioita. En ihannoi mitenkään Nato asiaa, kuten eivät muutkaan Helsingin piirin jäsenet. En ihastunut liioin Hornettien tulosta Suomeen.
Maantiepätkiltä toimimaan pystyvät superluokan hävittäjät ovat vastapuolelle krsiisin sattuessa paha uhka. Nykyaikainen sota ratkaistaan ilma-aseilla, jolloin vastapuolen ilmatorjunta, lentokentät ja lentokoneet ovat ensisijaisia maaleja.
Monitoimihävittäjät houkuttelevat magneetin lailla vastapuolta käyttämään ydinasetta sen laajoja alueita tuhoavan vaikutuksen vuoksi.
Ydiniskulla varmistuu tehohävittäjien poistuminen Venäjän kotinurkilta.
Venäjän uusin ydinasedoktriinihan rakentuu taktisten pienen teholuokan ydinaseiden käyttöön.
NRF-joukoilla mennään koviin kriiseihin, se on totta. Jonkun on nämä kriisit ratkaistava, sivusta seuraaminen vain paisuttaa niitä varsin arvaamaatomiin mittoihin ja muotoihin.
Kovat kriisit juontavat juurensa yleensä taloudellisista seikoista. Maailmassa taistellaan öljystä ja harvinaisista metalleista. Joku maksaa kahinoissa käytettävät patruunat. Puuttumalla ankarin taloudellisin seurauksin aseiden ja patruunoiden rahoittajiin saadaan kriisit laukaistua.
Miksi Uskin mielessä ainoastaan Nato on miekkalähetystyötä tekevä osapuoli? Yhtälailla Venäjä teurastaa ihmisiä Afganistanissa ja muissa ent. Neuvostoliiton eteläosien maissa.
NRF-joukot ja voimakaammin EU:n edustama Nato antaa paremmat turvatakuut maailmanrauhalle kuin hyssyttely ja paikkaansa pitämätön hokema:
"Suomen on pysyttävä sotilasliittoutumien ulkopuolella".
Suomalaiset rauhanturvaajat ovat maailmalla jo käsite. Niitä vastaan on hyökätty ja hyökätään aniharvoin. Tämä johtuu suomalaisten tavasta hoitaa asioita kriisipesäkkeissä. Suomalaisiin luotetaan kuten Acehin sissiliikkeen ja Indonesian hallituksen välille solmittu rauhansopimus aseiden hävittämisineen osoittaa.
Parempi on saada suomalaista malttia ja näkemystä kriisien ratkaisuun NRF-joukkoihin, kuin amerikkalaistyylistä aseiden kanssa rynnimistä ja pätemistä voimannäytöissä.
Viime sodissa Suomelle olisi käynyt todella köpelösti ilman sotilasliittoutumista Saksan kanssa, mistä saimme viljaa ja tehokkaat panssarintorjunta-aseet, joilla puna-armeijan panssarit saatiin pysäytettyä.
Tämä on seikka, joka aina unohdetaan tarkoitushakuisesti hoettaessa sotilasliittoutumien ulkopuolelle jättäytymisestä.Ilman Saksalta saatua apua Uskikin puhuisi kotikielenään venäjää ja olisi todennäköisesti äkkivääränä ukkona siirretty kaukaiseen Siperiaan kivihiiltä louhimaan.
Taitavalla diplomatialla Suomi onnistui sitten luovimaan itsensä eroon aseveljeydestä Saksan kanssa ja säilytti kuin ihmeen kaupalla itsenäistyytensä vastoin Krimillä solmittua etupiirijakoa idän ja lännen välillä.
Uski haluaa militaristisista haihattelijoista eroon puolueessa. Jälleen hän on hajoittamassa puoluetta, sivuuttaen "mahtimääräyksellään" Suomen perustuslain, jossa varsin selkeästi mainitaan: "Jokaisella on sanan ja mielipiteen ilmaisun vapaus". Perussuomalainen puolue on sitoutunut noudattamaan perustuslakia, Uski ei, eli hän toimii vastoin puolueen etua.
Mielestäni näissä asioissa täysin asiantuntemattomat, reaaliteetit huomiotta jättävät, haihattelevat puolueen jäsenet, on istutettava maanpuolustuskursseille.
Uskin kaltaisista Suomen perustuslakia kunnioittamattomista höyrypäistä on puoluetta vahingoittavina päästävä eroon.
Puoluehallituksen on aika herätä.
Mielestäni olen tajunnut perusasiat Suomen Nato-asiassa varsin hyvin.
Esitelmässäni Helsingin kauppakorkeakoululla jo vuonna 1992 toin näkökantani esille, eikä niitä ole kukaan sen jälkeen edes yrittänyt kumota. Suomi on Natossa korviaan myöten, ainoastaan poliitikkojen julkisuuskuva ja pelkuruus estävät asian julkituomisen.
Reaaliteetit tajuan, mutta väitettä, että en olisi tajunnut perusasioita en käsitä.
Miski Halonen ja Vanhanen pääsevät Nato-asiassakin kuin koira veräjästä, vaikka "ovat pelkureita eivätkä tunnusta tosiasioita", kuten Sademieskin oikein toteaa?
Lainaus:
"Aamulehden järjestämässä keskustelussa nousi esille myös suomalaissotilaiden kouluttaminen yhteisharjoituksissa Naton NRF-taistelujoukkojen kanssa. Halonen huomautti, että hallitus on informoinut asiasta eduskunnan valiokuntia. Niissä on asiasta keskusteltu Halosen mukaan "vaikka kuinka paljon".
Halosen mukaan kaikki asiat on käyty moneen kertaan läpi siitä lähtien, kun ensimmäinen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko annettiin eduskunnalle 1990-luvun alussa. Päätelmänä on ollut kriisinhallinnan korostaminen. Sen vuoksi tarvitaan Nato-yhteensopiva järjestelmä.
(STT)
Tässäpä Halosen selitys kriisinhallintajoukko asiaan tänään. Mielestäni madon on turha kiemurrella kun on jo koukussa (ollut 1990-luvulta alkaen).
Enhän minä ottanut mitään kantaa siihen, harrastavatko muut ryhmät miekkalähetystä vai ei, en esimerkiksi ääri-islamisteihinkaan.
Nyt on kyse liittymisestä NATO:on ja sen NRF-joukkoihin. Sen miekkalähetyssrategiaa sinäkään et kiistänyt. Kyse on siis siitä, että ryhtyykö Suomi USA:n/NATO:n lähetyssaarnaajaksi vai ei.
Muistutan myös siitä, että vajaa 30 vuotta sitten Ustinov ehdotti yhteisiä sotaharjoituksia, ja silloin kansan iho nousi kananlihalle. Tuo uhkatilanne vältettiin silloin eräiden lähteiden mukaan rähmälläänolosta syytetyn UKK:n henkilökohtaisilla johtamistaidoilla. Ovat nykyiset johtajat kyvyttömiä vai pahemmin rähmällään, kun ratkaisu onkin toinen?
Siitä olemme yhtä mieltä, että kriisit puhkeavat siellä, missä on strategisesti tärkeitä luonnonvaroja, esim. öljyä tai metalleja. Mitä ja kenelle strategisesti tärkeitä luonnonvaroja Suomessa on, tai mitä strategisesti tärkeitä luonnonvaroja ja missä Suomen pitäisi ryhtyä asevoimin varjelemaan?
Komentojärjestelmien standardit ja yhdenmukaisuus ovat irrelevantteja, ellei sitten haluta väittää, että Suomen puolustusvoimiin adoptoidut järjestelmät ovat toimintakelvottomat ilman NATO:n myötävaikutusta. Siinä tapauksessa on syytä selvittää, ketkä ovat saaneet aikaiseksi noin haavoittuvan komentojärjestelmän. Vastuullisetkin varmaan löytyvät.
Viittauksesi sananvapauteen tässä yhteydessä on lapsellisen naiivi. Puolue on vapaaehtoinen organisaatio ja se määrittelee itse omat periaatteensa edellyttäen, että jäseniksi vapaaehtoisesti liittyneet tunnustavat ne. Sinä saat minun puolestani olla mitä mieltä tahansa - sananvapautta en ole sinulta riistämässä - mutta puolueen jäsenenä sinunkin tulee pysyä niissä raameissa, mitkä puolue on asettanut toimintansa tarkoitukseksi.
UaV:n jäsen Aila Paloniemi kiisti myös koko NRF-uutisen todenperäisyyden, koska ainakin hänen "pitäisi ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä tietää siitä".
http://jormauski.vuodatus.net/
Joko Halonen tai Paloniemi käsittelee totuutta nk. luovasti. Salailuun/valehteluun tuskin kummallakaan oli aihetta, koska asiaa väitetään käsitellyn "avoimesti" ja asian oleva jo kaikille "tuttu".
Tuo kysymys ratkennee sitten kun VN:n sivuilta löytyvän "Valtioneuvoston viikko" -julkaisun asiasanahaku taas toimii. Hakusanoina voi käyttää esim. "NRF", "Nato", "joukkoihin" tms.