Nyt kun tässä seurassa on samanikäistä 50 porukkaa ja uskoisin, että useimmilla, joilla avioliitto on voimassa se on pitkäkestoinen, niin haluaisin kertomuksia ja mielipiteitä, miten teillä hoidellaan ongelmia.
Minulla nyt kyrsii ihan "pieni herne patjan alla". Avioeropalstalla hihkaistaisiin heti, että "Eroa, lähde kävelemään" ;) Minä ajattelin nyt ensin ainakin muuta, vaikka aluksi ainakin verbaalista mielipidevaihtoa oman iän jengin kanssa.
Mitä te tekisitte ja kuinka toimisitte, kun oma siippa on kuin perseelle ammuttu karhu, piilosellainen yleensä, mutta kyllä ihan näkyvästikin ja ihan turhanpäiväisistä pikkuasioista ja tuntuu, että lähes koko herälläänoloajan.
Esimerkkipikkujuttuja: Vaikkapa kaupassa (kuten tänäänkin) mennään hihnalle, hän purkaa tavaroita ja minä yritän auttaa....ei mene oikein... tulee vihaisia ärähdyksiä. Poistuessamme kärryn kanssa, saan äkäisiä mulkaisuja tai töksäytyksiä, kun olen vääntänyt tai kääntänyt väärään suuntaan. Jos huomautan ulosannista, tulee riita. Vastaavia tyhjänpäivän juttuja on pitkin päivää, kun samoissa tiloissa ollaan. Muutoinkin olen huomannut, että hänen sydämessään on jonkinlaista vihamielisyyttä, josta ei mitään tolkkua saa, kun hän kieltäytyy puhumasta aiheen syrjästäkin.
P-kele, kun tähän parisuhdeviidakon opiskeluun ei näytä koko elämäkään riittävän.
Tiedän, että takuuneuvoja ei ole, mutta kuinka pitkälle te nielette ja mitä teette sitten, kun ette suostu nielemään.
Sittenkö erotaan ja äkkiä kanssa. Minä olen vasta jahkaillut 30 vuotta, enkä näytä pääsevän mihinkään...
Minulla nyt kyrsii ihan "pieni herne patjan alla". Avioeropalstalla hihkaistaisiin heti, että "Eroa, lähde kävelemään" ;) Minä ajattelin nyt ensin ainakin muuta, vaikka aluksi ainakin verbaalista mielipidevaihtoa oman iän jengin kanssa.
Mitä te tekisitte ja kuinka toimisitte, kun oma siippa on kuin perseelle ammuttu karhu, piilosellainen yleensä, mutta kyllä ihan näkyvästikin ja ihan turhanpäiväisistä pikkuasioista ja tuntuu, että lähes koko herälläänoloajan.
Esimerkkipikkujuttuja: Vaikkapa kaupassa (kuten tänäänkin) mennään hihnalle, hän purkaa tavaroita ja minä yritän auttaa....ei mene oikein... tulee vihaisia ärähdyksiä. Poistuessamme kärryn kanssa, saan äkäisiä mulkaisuja tai töksäytyksiä, kun olen vääntänyt tai kääntänyt väärään suuntaan. Jos huomautan ulosannista, tulee riita. Vastaavia tyhjänpäivän juttuja on pitkin päivää, kun samoissa tiloissa ollaan. Muutoinkin olen huomannut, että hänen sydämessään on jonkinlaista vihamielisyyttä, josta ei mitään tolkkua saa, kun hän kieltäytyy puhumasta aiheen syrjästäkin.
P-kele, kun tähän parisuhdeviidakon opiskeluun ei näytä koko elämäkään riittävän.
Tiedän, että takuuneuvoja ei ole, mutta kuinka pitkälle te nielette ja mitä teette sitten, kun ette suostu nielemään.
Sittenkö erotaan ja äkkiä kanssa. Minä olen vasta jahkaillut 30 vuotta, enkä näytä pääsevän mihinkään...
Vastaukset 58
Vanhimmat
Se on totta. Mitä muuta fiksua vastausta sinä luulet täältä saavan? Jos olet jo 30 v. ihmetellyt häntä, niin varmasti tiedät sitten mimmoinen hän on. Siihenkös rakastuit, tai sitten et. Tasan tarkkaan tiedät keskustelut, parisuhdeleirit, -viikonloput, perheneuvojat jne. Jos et vielä tiedä, niin ota niistä ensin selvää.
Kysymyksesi luonteen jo itse analysoitkin. Toivottavasti joku muu osaa antaa sinulle fiksumman vastauksen, minä en.
Lisään vielä edelliseen kirjoitukseeni tämän. Minun mieheni muuttui hiljalleen tuollaiseksi, siis oli kuin persieen ammuttu karhu, teinpä jotain tai olin tekemättä, yritin jutella tai olla juttelematta. Aina vihainen minulle. Selvisihän se lopulta syy: hänellä oli toinen nainen, ollut jo pitkään. En jahkannut, erosin.
samat sanat, enkä edes tarvinnut 30v sen toteamiseksi! Puoli vuotta riitti!
vasta kun olin oman kommenttini kirjoittanut, nämä kaksi aikaisempaa tapausta, eli toinen nainen. Taitaa olla yleinen trendi että kun on toinen nainen kiikarissa niin oma vaimo muuttuu jalkarätiksi:(
sanoo aina kun ihmiset puhuu vaikeuksistaan ja ihmissuhdeongelmistaan.
Ja on isän kans ollu koht 60 v naimisissa.
Nykyään erotaan niin helposti ja törmätään samaan uudestaan.
Antakaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos...ainahan sitä narinoita riittää,jokaisessa.
...ja hänen korvistaan, millaiset ne ovat. Mutta minun korvista eivät sovi menemään sisään ja ulos ylimääräiset naiset.
Sitä tuli luvattua tahtoa niissä vastamäissäkin. Siksi en ole niin helposti kallistumassa avioeroon en omassa enkä ohjeeksi antamassa. Elämässä vain törmäillään ja toiset keksii fiksumpia ratkaisuja kuin toiset.
Tietty ne toiset naiset ja miehet, silloin rikotaan rajoja ja toimenpiteet on toiset.
vuoden aikana vielä saanut kysytyksi mistä murinat johtuvat?
Kuinkahan miehesi kokee sinut,olisi mielenkiintoista tietää...
mukava tietää, mitä ihan oikeasti ajattelee ja tuntee. Alleviivaan ja tunnustan, ei toista voi koskaan läpeensä tuntea, vaikka niin luuleekin joskus.
Jopa parit voivat olla hyvin erilaisia.
Sanotaan, että samanlaiset lapset leikkii parhaiten yhdessä ja myös että erilaiset täydentää toisiaan. Mitenkähän on?
Minä olen impulsiivinen tunneihminen ja siippani on itseensä vetäytyvä tosikko. Ja 30 vuotta on mennyt. Kuten alempana vastasin, ei toki murinaa koko 30 vuotta vaan vasta nyt, kun jäimme lasten lähdettyä kahden. Kumpikin kummastellen ja "kyräillen" toistaan, että kuka sinä olet ja mitä meinaat...
Ajattelin sinua lukiessani, että olen kuullut tuon ennenkin. Minun ukkini veli (hyvin läheinen meille) oli naimisissa vaimonsa kanssa 70 vuotta ennen kuin kuolivat. Monet kysyivät pitkän liiton salaisuutta, ja kumpikin vastasi, että olemalla valikoivasti kuulevia. :)
Ymmärrän sen, mutta jokin minun oikeudentunnossani ja reiluudessani sotii sitä vastaan. :(
Mitä siitä ajattelette? Eikö näin jotain jää vaille, rohkea riskinotto ehkä, eläminen täysillä ja tunteilla?
"Kumpikin kummastellen ja "kyräillen" toistaan, että kuka sinä olet ja mitä meinaat"...:)) ja niskakarvat pörhössä vai..?
välillä pörhössä ja iho kananlihalla :))
Hullua, mutta välillä enemmän kuin totta.
kuulune asiaan, välillä, mutta jos se menee krooniseks pörhistelyksi, niin silloin jo pittää tehä jottai "ratikaalija" muutoksia .., ei sitä jaksa ikkuisuutta olla sotajalakkaa..:)
Eihän sitä parisuhdeterapeutteja olla, mutta voihan tuota vähän kommentoida.
Ihan ensimmäiseksi tulee mieleen, josko puoliskolla on vaihdevuodet päällä ja on sen takia pahantuulinen. Vai onko sitä kestänyt vuositolkulla? Eihän sellasta kukaan jaksa pidemmän päälle kattoa, itsekin muuttuu pahantuuliseksi. Et sanonut, onko puoliskosi mies vai nainen. Mielestäni sillä on kuitenkin jonkin verran merkitystä. Naisella nää hormonit nääs sanelee tuota käyttäytymistä enemmän kuin miehet uskookaan.
Mitäs jos seuraavan kerran kun puoliskosi on pahantuulinen, menet ja otat hellästi syliin ja sanot, että mitä se kulta nyt ärisee, tai jotain muuta vastaavaa. Elikkä annat takaisin hellyydellä ja rakkaudella, etkä pahoilla katseilla tai lauseilla. Voisihan tuota ainakin kokeilla vai mitä.
meidän tapauksessa. Mies sanoi vain kun yritin olla hellä että ota ne liimanäppis pois!
Jokainen tietysti menköön ensin itseensä ja miettiköön omaa käyttäytymistään ennenkuin toista syyttelee, mutta nuo syliin ottamiset ja pussaamiset kyllä mielestäni kuuluvat pienille lapsille kun he kiukuttelevat eikä aikuisille ihmisille.
Lisäksi tuo iänikuinen hormoonien puute jne. ei ole mikään syy että sillä voi kaikki selitellä. menee sitten itse ensin lääkäriin ja ottaa hormoonit. Jos ei tilanne parane niin muussa on vika.
Kuten sanoin, en ole terapeutti, vaan kerroin yhdenlaisen näkemyksen. Olisi tietysti pitänyt osata pitää naama ummessa. Anteeksi.
Ei minulta tarvitse anteeksi pyytää, ethän minua ole loukannut. Mielipiteitä on monenlaisia, tässä tuli siis kaksi.
Jos mies-naissuhteessa rupeat heti tuolla tavoin anteeksi pyytelemään omia mielipiteitäsi, niin ainahan sinä sitten saat sanomisiasi anteeksi pyydellä, vaikka oikeassa olisitkin.
Tämä minun karhusiippani on kyllä mies. Minä sitten kai se vaihdevuosia lähestyvä vaiko jo niissä aluissa hapuileva karhunaaras.
Kyllä, joskus tuntuu, että 98 %:sti on tullut mentyä vastaan ja lepyteltyä ja hellittyä, siksi sitä niin kovin odottais toiseltakin.
kokeneena (35 v. aviossa), että miestäni en edes kauppaan ottaisi mukaan.
Onhan siellä kärryt, joilla voi viedä kassit autoon.
Mies ei yleensä ole mikään himoshoppailija muutenkaan, ainakaan ruokakaupassa. Saati sitten että hänelle pitäisi vaatetta ostaa.
Ja jos hän valittaa jostain, niin hän voi itse käydä ostoksilla.
Muutenkin olen "hommannut" hänelle muita aktiviteetteja, vaikka hän ei itse sitä aina huomaa.
Ompelukonetta voi vaikka huoltaa ja vaihtaa kraanaan tiivisteen jne.
Meillä vaihdettiin lamput näihin energia-jotain säästölamppuihin, siinäkin kulu hyvin aika.
Pääasia, että hän saa päteä miehisellä alalla.
Sitten hän on niin tyytyväistä, kun on taas saanut aikaseksi.
oletin, että puolisosi on mies, onko? Tuo persuksiinammuttukarhu ei voi olla nainen.
Olen huomannut saman, kaupassa jaksaa olla naisensa kanssa kärsivällisesti mies vain, joka on vielä rakastunut tai sitten hän tekee suuren uhrauksen :))
Mutta piruvie, syö ne miehetkin eikä se ruoka kaupasta hakematta tule.
Menin kumppaniksi en piiaksi ja juoksupojaksi.
kun sillä oli toinen nainen. Mentiin markettiin, ukko kasas kärryt täyteen tavaraa ja hihkaisi aina ... hei tuus maksaan!! Ei auttanut muu kuin kaivaa pankkikortti esiin ja maksaa kiltisti kun kassaneiti ja muut jonosssa olijat katseli hämillään. Mies oli muutenkin kuin huonekalu. Ei puhunut mitään muuta kuin luki kirjaa, lehteä tai katseli telkkaria ja meni nukkumaan aina aikaisemmin kuin minä ja kuorsasi kun tulin sänkyyn. "Poikien" kanssa kaljalle menoja ja "ylitöitä" oli usein.
No niinhän se tämä munkin vihainen mieheni tekee, lukee ja katsoo kaikki mahdolliset elokuvat telkasta, ratkoo ristikoita ja elää näennäisen onnellisesti ITSENSÄ kanssa.
Ettäkö toinen nainen? *putsaa lasinsa* ja rupee kyttäämään....
aikaisemmin niin "hellä" ja "empaattinen" ihminen
muuttui kuin salamaniskusta töykeäksi kuin mikä.
Ei puhunut enää muusta kuin työasioista.
Selvä tapaus -- oli varmaan toinen nainen myös.
"Kauas pilvet karkaa ja niin minäkin" tyyliin.
Ei ole näkynyt sen kerran perästä.
Sen pituinen se!
Ukko natkutti vuosia siitä kun ei saa seksiä niin paljon ku olis halunnu.Sitten lähti etelään.
Ja kun tuli,odotin himosta ja ikävästä kankeena että ottaisi syliin.
Seksihalut oli kummasti kadonnut,senjälkeen jahtasin häntä!!
Myöhemmin jäi kiinni - oli tavannut reissullaan naisen jonka kanssa piti yhteyttä.
Eipä ihme ettei halunnut.Eikä pahemmin haluu nytkään.Tuolla sohvan pohjalla murjottaa nytkin...
Olen itsekin aviossa hankalan miehen kanssa. Tosin hyviäkin päiviä on usein. Mieheni ei kestä lainkaan arvostelua ja tulkitsee sanojani, kuin jokaisessa olisi vaatimus tai moite. Lisäksi hän on mielestäni mustasukkainen 20-vuotiaalle pojallemme. Hän arvostelee tätä ylioppilas poikaa, joka sai kersantin arvon armeijasta lähes kaikesta. Rahaa antaa huudon kera tälle vielä ammattia vailla olevalle, juuri armeijasta vapautuneelle kaverille, jolla on lähes ainoana paheena käydä 1 x viikossa kavereineen kapakassa. Sydäntäni särkee, kun huomaan, ettei miehelläni ole empatiaa toisia kohtaan. Koiria hän kohtelee myös huonosti: on kovaääninen jne. Olen ajatellut, että näin yli viisikymppisenä on vaikea lähteä erilleen. Itse olen terveydenhuoltoalalla matalapalkkaisessa hoitajan työssä. Nyt elintasoni on kohtalainen mieheni tulojen ansiosta. On jonkin verran omaisuutta ja mahdollisuus matkoihin ym. Aikaisemmin seksuaalisesti aktiivinen mieheni on myös muuttunut täysin. Seksi ei juuri kiinnosta. Itse olisin vielä tässäkin suhteessa halukas ja kaipaisin useammin seksiä. Jotakin tärkeää on kuollut suhteessamme. Juuri nyt olemme molemmat mykkäkoulussa, en tiedä kuinka kauan tämä jatkuu?
Odotellaan ja katsotaan. Tärkeintä olisi saada rauhallinen keskustelu aikaan ja miettiä onko yhteinen vanhuus mahdollinen!
Matalapalkkainen hoitaja se olin minäkin ja jäin vielä sairaan lapseni yksinhoitajaksi siinä sivussa kun mies lähti tai annoin mennä eron tullessa.
Enpä ole katunut. Mitä sitä toista kuuntelemaan, kun ei ole pakko. Hyvin olen selviytynyt, ostinpa sitten täysin velaksi autonkin itselleni ja matkustan silti melkein vuosittain kauemmas lomalle ja teen useita muita kotimaan kaupunkimatkoja siinä sivussa. Rahaa menee sen verran kuin sitä kuluttaakin. Jokainen kun on oman onnensa seppä, jos vain haluaa.
vinkkiä antaa niistä aktiviteeteista. No mieshän vanhenee ihan samalla tavalla kun me naisetkin, siinä mitään.
Eikä siinä useinkaan ole kysymys toisesta naisesta, miehellä on vaihdevuodet.
Ei heillä =miespuolisilla ole mitään sen kummempaa kun tämä lähestyvä ikä, jolloin he tuntee olevansa
vanhoja. Toisilla sen asian hyväksyminen vie aikansa.
Työpaikalla on voinut sattua jotain ja siitä seuraa reaktio sitten kotona, miestä voi lukea kuin avointa kirjaa (ainakin minä osaan).
Tuskin siinä on aina kysymyksessä toinen nainen,
kuka haluisi haluttoman äreän äijän?
Mies ei yleensä ihan äkkiä lähde lääkäriin, vaikka olisi mikä vaiva.
Prostata voi yllättää, etkä tiedä siitä mitään, kun hän ei puhu vaivoistansa.
Sitä asiaa voi yrittää salailla, mutta tulee ilmi.
Tuo mykkäkoulu on yksi kamalimmista henkisen väkivallan muodoista. Jättää ongelma hautumaan ja joskus silmille räjähtämään.
Kyllä, samaa tämäkin karhu-uros tekee. Kun yritän puhua ongelmista, tulee kuuroksi ja mykäksikin ja saattaa olla sitä ties kuinka kauan, ellen minä mene vastaan yli puolet ja perille asti. Minä en ymmärrä, mutta olen ajatellut, että vahvempi taipuu.
Meidän kuopuksemme on myös 21-v, kesällä armeijasta päässyt, nyt opiskelee muualla. Jos minä en pitäisi tiukasti naruja siinä, että äitinä minulla on oikeus lapsilleni antaa mitä ikinä haluan ja milloin haluan, voisi olla isän kukkaronnyörit tiukat. Kyllä hän antaa lapsilleen, mutta jollain tavoin minä olen ollut käynnistämässä sitäkin, jos en suorasti, niin taustalla luovien.
Miesten mieli jollain tavalla katsoo, että kun lapsella on "yhtä isot silmät", menköön ja elättäköön itsensä ja tämä ehkä pojan kohdalla kovemmin kuin tyttären. Olenhan isät minä tässä asiassa väärässä?
uutta....ainaski meillä ukko mököttää vähän väliä jostakin.Ennen yritin "lepyttää" kaikin tavoin mutta enää en viitsi...alan mököttämään itsekkin niin johan alkaa ukko virkoamaan.Jos taas alkaa turhista naputtamaan,niin ei muuta kuin takasin samalla mitalla niin silloin,(ainakin meillä) ukko jostain syystä leppyy kumman hyväntuuliseksi...
En voinut muuta kuin nauraa.
Olen kokeillut samaa. Jos antelen samalla tavalla ja mahdollisesti vähän enemmänkin, niin johan häipyy ja sitä pontevimmin aloittaa mykkäkoulun ja pidemmän sellaisen.
Yleensä en nykyisin tartu syötteihin, olen etäinen, mutta helskuta rallaa, sehän mua risookin. Jokin osa minusta ei suostu puolinaiseen elämään.... ei sittenkään vaikka 30 vuotta on yhdessä eletty. Korostan, ettei koko aikaa näin, tämä on viimeisten vuosien vitsaus.
Jos mulla aikaa vaihtarit ja ukolla sama, haetaan hormooneita vaikka repullinen, jos se siitä on kiinni. Voin minä niitä syödä, tehköön ukko mitä haluaa. Jos iskee villitys, siinä villitelköön vaikka huitsin nevadaan, minä popsin pillerit ja villitän itseni elämään :)))
pitää..:) antaa ukon murista...muriskoot sitten yksinään...;)
parhaillaa nelosella. ;))
huomasin että siellä se komistus on..meinasin taas tipahtaa tuolilta..;) näin sitä hurahdetaan..:D
Ala Mököttämään kulti?
Ei se oo kivaa ollenkaan,no joo ...myönnetään..
itse syyllistyn siihen joskus,minä menen täysin
lukkoon jos toinen alkaa sättimään mustasukkaise
na jostain täysin turhasta ja olemattomasta
asiasta,mikä ei pidä paikkansa.Siinä voi viikko
kin vierähtää ettei puhuta mitään,no se sovinnon
tekeminen on kivaa ja hellää.
Kanittaa. Onko sinulla samanlainen olo.(Hirveä sana :D) Minun liitoni kariutui kyllä raskaampiin tekijöihin.Joita en tässä ala analysoimaan. Erostani on yksitoista vuotta ja tunnen vieläkin olevani kiinni exässä. (Vahtii minua). Hänellä on niin mahtava itsetunto.(tai sitten ei ole) Kaikki hänen hyvä kaatui ja haaveilee pääsevänsä ??? No mihin??
Jos tykkää ryypätä. Pelata sököä. Käydä raveissa.
Nainen on alkoholisti jos itse omin käsin tekee drinkin.Mies tarjoaa jos haluaa ja on sillä tuulella. Väärin käsitysten välttämiseksi. Vaimo teki kahta työtä plus hoiti kodin ja lapset. Ja anopin ja appiukon. Isäntä irtisanoutui töistä, kun alettiin rakentamaan. MIEHET tekevät töitä kahdeksan tuntia päivässä!!!!!
Pitää näköjään lukea muiden tekstejä, ennen kuin omaa siippaansa alkaa arvostamaan toden teolla.
Huomaan, että minullahan on unelmamies!
Joteskin sitä on vain tullut siihen tulokseen, että toiset (?) avioparit läytävät vähitellen yhteisen sävelen, toiset pysyvät ikuisina vasta-alkajina.
Sellaiselta minusta usein tuntuu, kun itseni kanssa pysähdyn ajattelemaan omaa parisuhdettani.
Minä kuvittelin, että tässä vaiheessa liittoa on sopuisa harmonia ja täydellinen toisensa tunteminen ja hyväksyminen. Voisi saavuttaa koko elämänmittaisen upean rakkauden.... Kattia kanssa!!! Ei toista tunne, vaikka luulee, aina ja iankaikkisesti tulee yllätyksiä. Onhan se tavallaan hyväkin, mutta miten kummassa sitä eksyykin aina ja vähän väliä suhteessaan väärille raiteille? Katsoo omistavansa kumppaninsa, kohtelee väärin, satuttaa ja loukkaa. Jos niin tekisi ystävälleen, ei ystävä kauaa olisi ystävä.
Noista hormoonijutuista ja vaihdevuosista kummallakin.. nekin kun ovat luonnon (Luojan) luoma vitsaus. Olen lukenut ja kuullut ja osittain itsessäni huomannut, että kyllä ne vaikuttavat eivätkä lainkaa positiivisessa mielessä. Mutta, hitto soikoon, sekin vaihe on elettävä tavalla tai toisella ohi.
Olen iloinen lukiessani kirjoituksianne, ei siksi, että hyvä kuin muillakin menee huonosti, vaan siksi, että huomaa, ettei sittenkään ole ihan yksin, kun elämä ahdistaa tälläkin tavalla.
Sitä tarkoitin alussa, kun kysyin, miten fiksut ja taitavat elämänluovijat ovat onnistuneet!! Onhan niitäkin, onhan????
30 vuotta katsellut samaa ei voi kuin puistella päätä ja ihmetellä??
ole 30 vuotta tuollaista katsellut. Oli vaiheet opiskelun yhdessä ja aika lasten ja kiivaimman työelämän. Ne mentiin rinnakkain ja samaan suuntaan.
Nyt lapset on muuttaneet kotoa ja olemme jääneet kahdestaan suurimmaksi osaksi aikaa. On tullut aikaa katsoa toista, että kuka kumma se tuo tuossa on. Voisi ehkä sanoa, että on tullut uusi kriisi - voitettavaksi toivoisin.
Tätä mörkövaihetta ei nytkään ole koko aikaa, mutta aika usein toistuvaa. Siksipä kirjoitinkin, kun omat neuvot on hukassa eikä pysty olemaan objektiivinen omille asioilleen.
Ei niin huonoa eikä hyvää vastausta ole tullut, etteikö jokaisessa ole siemen, joka käynnistää uutta ajattelua, sysää liikkeelle.
Vaikeita ja ikävisä hetkiä kestää aikansa, mutta toistuessaan ja pitkittyessään ne vaativat toimia, sitä toinen ihminen toiselle voi antaa.
Sinulle toivon paljon onnellisia rakkauden vuosia, sopivissa suhteissa tummien ja valkoisten raitojen kanssa :)
- ehkä vain itse huomaat hänen puutteensa paremmin nyt, kun ainainen kiire perheen pyörittämisessä ei vie kaikkea energiaasi. Kun lapset ovat kotona, oma ura aktiivivaiheessa ja joka puolelle "revitään", ei ehdi huomaamaan puutteita toisessa, ja jos huomaakin, ajattelee, että korjataan asia sitten, kun jäädään kahden ja on aikaa... Mutta, kun toista ihmistä ei pystykään niin vaan muuttamaan. Itse huomaan omassa miehessäni ihan samoja piirteitä, ja kun tarkkaan mietin, on ne piirteet hänessä ennenkin olleet, en vaan välittänyt. Nyt, kun tuntuu, ettei enää ole pakko, ei viitsisi sietää toiseen "mykkäkoulua".
Kun luin sinun viestisi, ajattelin, että sinä puit sanoiksi sen, mitä itse en ole uskaltanut...ehkä ajatellakaan.
Olen pohjimmiltani sellainen optimisti ja empaattinen idelisti, että olen uskonut että itseriittoisena voin hallita kaikki tilanteet, parantaa sen, mikä rikki on - sitten kun minulla on siihen riittävästi aikaa.
Jollain tavalla tässä vaiheessa parisuhdetta, kun kaikki PITÄISI olla hyvin, lapset kunnollisia ja opiskelemassa, velatkin hallinnassa ja työelämä kunnossa, tulee elämäntilanteeseen, jossa katsoo ja kuulee puolisonsa korvat ja silmät auki ja pöllähtää henkiselle peffalleen.... perkules, nytkö minä vasta näen, kenen kanssa elämäni rakensin, nytkö minun pitäisi erota.... niin minkä vuoksi....
Jokainen toivoo onnea ja rakkautta ja tässä vaiheessa elämää sinne vanhuuteen ja kuolemaan saakka ja ehkä vähän sen jälkeenkin.
Ja sitten tulee unelmat ja fantasiat... vieläkö minä ehtisin luomaan sellaisen suhteen... mistä alkaisin, jaksanko vielä, löydänkö HÄNET, vai annanko olla, vai onko sitä olemassakaan... vai olisko tässä vielä jotain tehtävissä, onko meillä rakkautta.
Älä välitä rakas ystäväni, jos et ymmärtänyt, en taida osata selittää tuota paremmin :))
eroa miettiä, ellei elämä ole aivan sietämätöntä. Kohta on taas vuorossa uusi elämänvaihe; lastenlapset, eläkeikä... Voi olla, että silloin taas nousevat esiin ne hyvät puolet miehestäsi; esim. se asia yhdistää, että on yhteisiä, rakkaita lapsenlapsia!
Itse olen miettinyt näitä samoja asioita viimeisen vuoden ja olen tullut siihen tulokseen, että etsin elämään iloa kodin ulkopuolelta. Olen käynyt tavallista enemmän teatterissa, tavannut hyviä naisystäviä, käynyt kosmetologilla, jalkahoidossa ja muutenkin hellinyt itseäni.
Ei sellaista uutta ihmeprinssiä varmaan olekaan, jonka tässä iässä vielä täysin hyväksyisi. Kaikilla meidän ikäisillä alkaa olla jo ne omat tavat ja omituisuudet.
Tsemppiä sinulle - kohta koittaa kevät!
erään tapauksen muutaman vuoden takaa.
Yövyimme mieheni kanssa leirintä-alueella, jonka baarissa oli tuona iltana elävää musiikkia. Istuimme pöytään, jossa ennestään istui kaksi vanhempaa miestä. Viereisessä pöydässä istui nuori (ehkä 25v) neito. Hän herätti huomiota, koska oli huolellisesti meikattu ja puettu. Muu porukka oli farkuissa ja lenkkareissa.
Toisella pöytäseurueemme sankareista näytti selvästi olevan "juoksuaika" menossa. Siihen tyyliin hän naisia (minuakin) vilkuili. Lopulta hän rohkaisi mielensä, ja lähti testaamaan viehätysvoimaansa pokkaamalla naapuripöydän nuorelle kaunottarelle. Pakithan siitä seurasi. Kukapa nuori tyttö innostuisi itseään 30-40 vuotta vanhemman sedän tanssiinkutsusta.
Pian sen jälkeen miehen vaimo tuli pöytään: iloisen ja herttaisen oloinen mummeli, mutta näytti saman ikäiseltä kuin miehensä. Nalkutus alkoi välittömästi. Mies natkutti ja töykeili vaimolleen keksien "tikusta asiaa". Se ei ollut mukavaa katseltavaa. Oma mieheni totesi heistä: hyväntuulinen mummo mutta kiukutteleva pappa.
Minusta ainakin näytti siltä että tämän miehen kiukuttelevaan käytökseen oli syynä kiinnostus muita naisia, kuin omaa vaimoa kohtaan.
Luin Sun juttus... Oletko varma, ettei miehelläsi ole jotain muuta mielessä? Hameväkeä lähinnä. Jotenkin käytös tuntuu tutulta ja oireet viittaisivat sihen suuntaan.
Et saa loukkaantua, mutta kun kerran kysyit...
-Nyt seurailet tilanteita ja kelailet vähän vanhoja.
Mieti tarkkaan sitä eroa, pitää olla ihan varma, mutta sekin on totuus, että Sinulla-kin on vain tämä yksi elämä...
Muista, että aina on hyvä niinkuin käy.
Päivi
Enhän minä voi olla siitä varma, kun olen pikkuhiljaa myöntänyt, ettei toista voi tuntea.
Jos niin olisi, olisin kyllä kummastunut. Uskon jossain sydämeni syvyyksissä, että syrjähyppyjä on ollut, mutta varma en ole, enkä haluaisi niistä kuullakaan.
Jos on suhde, sen haluaisin tietää, sillä minun rehellisyyteni ei salli montaa suhdetta kerralla. Ensin eletään yksi loppuun ja sitten seuraavia vaikka 100 mutta peräkkäin, ei rinnakkain.
Jos puolisoni löytää, kun en voi sanoa, että paremman naisen, sanon, että hänelle sopivamman naisen, niin siitä vaan sitten. Minulla on itsekunnioitus kutakuinkin kohdallaan ja siksi minä en ole toinen, en ensimmäinenkään, vaan ainoa.
Sydän rakastaa niin monia ihmisiä, jotka elämääni liittyy, rakastaa se tuota vihaista karhuakin, mutta sitä rakastaako hän minua, kannattais hänen miettiä, ettei omaa elämäänsä uhraa, sillä jokaisella on se yksi ainoa elämä.
Kiitos sinulle, olet vilpitön ja suora nainen.
Vihainen ihminen ei ole normaali ollenkaan. Ei se puhumalla parane, lääkkeet kyllä voivat tasoittaa, mutta lisäksi terapiaa.
Hänellä on paha olla aivan selvästi.
En osaa auttaa, en pääse auttamaan, en pääse niin lähelle, minullehan hän vihoittelee, mutta otan asian esille, kun sen sallii kuulla. Kiitos.
oli toinen nainen niin hän oli koko ajan vihamielinen ja ajattelin myös että lääkkeet voisivat kohotaa mielialaa. Eipä suostunut menemään lääkäriin. Ostin 2 pakettia jopa Gerimaxia kun ajattelin että sillä saisi jotain piristystä mutta hän nakkasi ne roskikseen.
Sen siitä sai kun yritti parhaansa. Ollaan erottu enkä takuulla halua enää yrittää tukea ketään miestä!!!! Täytyy olla tosi McGyver ennenkuin edes harkitsen. Huolenpito ja hellyys täytyy ansaita. Ei sitä saa odottaa toiselta kuin manulle illallista.
jos toisesta välittää niin on selvää että ei kiukutella mielinmäärin ja tuiskahdella kuin lapsi. Aikuinen osaa hillitä itsensä ottaa toisen huomioon. Jos ei osaa niin menköön opettelemaan muualle. Kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua jos itse on ihmisiksi.
Meillä on akka samanlaenen. Mikään ei hyvä. Paskallahiin käyn kuulema liian äänekkäästi. Ja mitkää työt sillä ei tartu kässiin, se vaen valamista outtaa höllöttellöö. On kuulema naesen oekeus.
Meillä on ollut samanlaista.
Jostain kumman syystä neljääkymppiä lähemmäksi ja nyt jo muutama vuosi sen yli kaikki asiat mitä mies tekee on ruvennut ottamaan päähän.
Rakastan miestäni äärettömästi, mutta luulenkin vaihdevuosien olevan tulossa pikkuhiljaa, ei se yhdellä rytinällä tule ykskaks.
Joskus tekisi mieleni käydä vieraissa saadakseni taas kunnolla että raketit paukkuisi, en vain halua sellaista. seksihalutkin on nousseet huimiksi.
Pyydän mieheltäni seksiä vähintään kerran päivässä aina kaksi viikkoa kuukaudessa, muutenkin saan aina milloin haluan ja olen ruvennut olemaan luovempi sängyssä.
Onneksi hän ei pihtaile, se on ollut hormoonihoitoa mitä parhaimmillaan ja osittain rauhoittanut minua, kiitos hänen.
Hän onkin elämäni valo, vikoineen kaikkineen.
Riidellessäni hän heittää huumorin kehiin ja sen hetkisestä tilanteesta tai naureskelee että taas se alkaa, se on osaltaan laukaissut tilanteen nauruksi.
Kyllä on monesti valittanut että huutaisinpa vähemmän. Olen luvannut yrittää, se on äärettömän vaikeaa.
Akupuntiossa käydessäni kaikki v-oireet katosivat, elämä oli ihanaa, mutta täällä missä nyt asumme ei juuri sitä akua anneta.
Voin Vannoa että siitä löytyy pelastus.
Vaihdevuodethan alkaa juuri näin, että ensin alkaa naisen pää seota.
Kyllä minäkin tästä vielä hesaan lähden.
Asia ei ole sellainen, että kannattaisi erota, kyllä konstit löytyy.
Voimia!
Vaimoni on perusluonteeltaan erittäin valoisa ja optimistinen. Minulla on taipumusta spontaaneihin tunneilmaisuihin.
Kun satun, syystä tai toisesta, 'rähähtämään' tai joku asia jurppii, vetäytyy vaimo hieman sivummalle.
Ei käynnistä mitään mykkäkoulua (meillä tuntematon) vaan katselee tilanteen kehitystä tietäen sen ohimeneväksi. Kesto 1 - 15min.
Itse huomaan tuosta vetäytymisestä aiheuttaneeni jonkinlaisen reaktion.
Rähähdykset aiheutuvat likimain aina jostain sattumuksesta, vaikkapa jonkin esineen tipahtamisesta käsistäni tms.
Äärimmäisen harvoin vaimo on kohteena.
Saattaa olla, että 36-vuotisen taipaleen alkuvaiheissa hän joskus säikähti mutta on tottunut hoitamaan tilanteet.
Tuota perseelle ampumista en oikein ymmärrä!??
Olettekohan turhan tiiviissä kanssakäymisessä. Kyllä kumpikin tarvitsee oman reviirin ja omaa aikaa!
Esimerkkisi myös on käsittämätön!
En osaa muuta sanoa kuin, että ottakaa etäisyyttä.
Jos ukkosi on äreällä tuulella niin keksi jotain tekemistä muualla!
Totta varmaan, mitä sanoit eli olemme lähes koko vapaan ajan yhdessä jollain lailla tekemisissä. Ja kun asiaa omalta kantiltani ajattelen, sitä omaa reviiriähän tässä itsekin haluan, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kuitenkin. Suorastaan välillä ahdistaa, kun toinen koko ajan pyörii tuossa perseen takana ja jos astuu vähänkin äkäisemmin sivuun, on toisen jalka varmaan alla :)
Kiitos sinulle ja hyvää elämää!
Kiitoksia toivotuksista!
Minulla on hieman huono omatunto koska asiat vaikuttavat hirveän yksinkertaisilta.
Kuitenkin, muutamat perhetuttavamme eivät ymmärrä ollenkaan touhuamme.
Vaimo on mukana kunnallispolitikassa siihen liittyvine kokouksineen. Minä aikanaan suosittelin.
Silloin tällöin matkustaa lastemme kanssa, molempien tai jomman kumman (kielitaitokysymys).
Viimeeksi joulukuussa tytön kanssa Berliinissä. Sitä ennen molempien kanssa Sisiliassa. Jne.
En minä häntä työnnä reisuun mutta jos kertoo olevansa kiinnostunut jostain mistä minä en, niin ehdotan lähtemistä. Hän tietää sen jo ennakolta.
Yhdessä liikumme noin 14 -17 vkoa/vuosi.
Mutta, hyvät ystävämme kysyvät tosissaan: Kuinka sinä uskallat hänet laskea?!
Alkuun en ymmärtänyt lainkaan!
Sitten minulle valkeni. Minun tulisi olla niin mustasukkainen, etten 'laskisi' mihinkään!!
En ole aiemminkaan ollut mustasukkainen, kiinnostunut kyllä, niin enhän enää nyt ryhdy vartioimaan 57-vuotiasta naista.
Tällä haluan sanoa, että perusasenteet kuitenkin ratkaisevat.
Tuttavaperheemme ovat mustasukkasia 60 puolisoistaan vastoin kaikkea järkeä ja kokemusta. (Välillä muijat saavat turpiinsakin)!
Minua taas ei siihen ajatteluun saa millään ilman näyttöä, joka puuttuu.
Helppo sanoa, toteutus voi olla vaikeampaa.
Toivotukset myös Sinulle!
Eroa;"lähde käveleen",on sama neuvo,kuin väittää itsemurhan olevan rohkean ihmisen teko,jota perustellaan niin,että siloin loppuu läheisten kärsimykset.(ei olla toisten vaivoina)
Kolkytvuotinen yhteinen taival antaa kyllä paljon mahdollisuuksia saada asiat raiteilleen.
"koska",kestätte kaikesta huolimatta toisianne?
"koska",ainakin toinen tuntee tarvetta korjata nykyinen tilanne?
"koska"tilanne teillä on tod.näk.vain kahdenvälinen. Soppassa ei ole useampaa 'kokkia'.
"koska",asiat yleensä korjaantuvat,kunhan tahtoa siihen löytyy.
Omat keinot eivät tietenkään saata olla muille 'käypiä',mutta aivan yleisellä tasolla muutamia 'itsestäänselvyyksiä' kannattaa soveltaa käytännössä:
Vain itseään voi muuttaa. Oma käytös heijastuu aina vastapuoleen ja antaa hänelle mahdollisuuden omaan vastaavaan muutokseen.
Omat muutokset eivät saa olla ehdollisisa,vaan tehtävä epäitsekkäästi ja antaen toisen tuntea,että ei "vaadi" sen enemmpää, kuin olla oma itsensä.
"Ajallaan" toinen kyllä vastaa omalla käytöksellä vastaantullen ja pienet muutokset parmpaan saavat aikaan lisää samansuuntaisia muutoksia.
Huomioiminen ja toisen huonojen tuntemusten hienovarainen esilleotto,tai niiden (perimmäisten) syiden esiin saaminen lienee
vaikein vaihe koko prosessissa.
Ärtyneen ihmisen on "vaikea"kestää paapomista,neuvoja,tai muuta elämäänsä puuttumista,vaikka hän yleensä säälii itseään ja toivoo aioiden muuttuvan parempaan.
Läheisyyttä kaipaa ja tarvitsee jokainen,mutta kynnys otta vastaan toisen kosketus,on monelle itsetuntoa rassaava tilanne,tuntemus vähän sama, kuin ottaisi vastaan "armopaloja".
Itsesäälissä elävä ihminen on todella vaikeasti lähestyttävä,mutta yleensä pelkkä hiljainen vierelläolo joka on kestoltaan 'riittävän' pitkäaikaista on ainoa tapa saada toinen vastaanottavaksi myös muulle kanssakäymiselle.
On kyllä turhauttavaa näin tuoda itseään tykö,mutta jos tilanne on 'vaikea',niin todella pienin elein on lähdettävä läheisyyttä rakentamaan.
Jokaisella on yksilölliset tavat ja yleispätevää oikeaa tapaa ei ole.
Yhteistä kaikille kuitenkin on; tuntea itsensä tarpeelliseksi,tulla hyväksytyksi,saada olla rakkauden ja tunteiden antaja sekä kohde.
jk.
Yrittänyttä ei laiteta.Muutama, aluksi ehkä vaikea, oma asenteen/tavan muutos on kestettävä ja odotettava hyviin asioihin panostamisen tuovan muutosta jollain aikavälillä myös vastapuolelle,sillä hyvään vastataan pitkän päälle hyvällä ja tunteisiin vastataan tunteella.
Teilläkin on vuosia takana sekä edessä.Siksi kannataa panostaa suhteeseen.
Leppoisasti sujuva ikääntyminenhän on tavoittelemisen arvoista ja jos on kolme vuosikymmentä toisen seurassa elänyt,niin kyllä siinä on silloin riittävästi perusteluita hoitaa homma kotiin ja jatkaa elämäntilanteen korjauksia tarpeen mukaan.
Kaikkea hyvää teille nyt ja vielä parempaa tulevaisuutta molemmille ja toivottavasti yhteisen katon/huoneen/peiton alla.
Tulin käymään koneella ja kun luin sinun kirjoituksesi, sanon, että kannatti :)
Sinä olet hyvin selkeästi mies, joka on valmis panostamaan suhteeseen ja arvaan että aika moneen muuhunkin, mihin tartut. Ilman tavoitetta ja työtä ei päämäärään pääse, hyvin harvan ilmaiseksi saa. Sen minä olen oppinut ja olen valmis ja uskallan panna itseni likoon. Nyt kun tuo mun karhukaveri on sisäänpäin vetäytynyt, en panostele häneen, annan olla. Yksin kuitenkaan ei suhdetta voi loputtomiin hoitaa, siksipä annan nyt ajan kulua. Vähän on surullinen olo, jos joutuisi näin pitkän ajan jälkeen sanomaan, että anteeksi että luovutan... En maalaa piruja mihinkään, kai tässä joku johtotähti jokaista ohjannee.
Kiitos sinulle ja hyvää jatkoa.