Presidentti Martti Ahtisaari ei aio mitenkään kommentoida memneillään olevia presidentinvaaleja. Avustaja Kristiina Ahovuoren mukaan ennalta sovittu asia vahvistettiin vielä eilen nuudestaan.
Teksti MTV3
rehellisyys
4254
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Halosta ja on aikaisemmin sanonut että Suomen ulkopolitiikka on kärsinyt Halosen ja Tuomiojan aikana arvonalennuksen aikaisempaan verrattuna. Näin siis ulkomailta nähtynä, sossut Suomessa uskovat että Halonen kontrolloi glabilisaatiota, heh...
Ahtisaari osallistui Laxin seminaarissa puhujana. Koivisto ei myöskään tue Halosta.
Miksi yrität tulkita kahta aikaisempaa presidenttiämme, mistä olet saanut oikeuden. Uskon ja ainoastaan uskon siihen, mitä on olemassa tosiasioita. Pidän Koivistoa ja Ahtisaarta tosi viisaina miehinä, että he itse ilmaisevat mielipiteensä. Ahtisaari on ilmaissut, Koivisto varmasti tekee samoin, jos itse haluaa. Niin, että näin marjat Markus.
Ei uskalla sanoa mielipidettään ääneen. Säälittävä kytky Mara. Meni viimeisetkin pisteeet Maralta.