Halonen vie Natoon

ei vaan uskalla suoraan myöntää asiaa! Ihme venkulointia.

Suomi menee mukaan nopean toiminnan Natojoukkoihin, mutta ei saa turvatakuita, tosi ääliömäistä touhua presidentiltä.
183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ilta-Sanomat 7.1.06:
Halonen siunasi Nato-yhteistyön

Presidentti, hallitus, ulkoministeriö ja puolustusministeriö ovat valmistelleet vaivihkaa jo viime keväästä lähtien suomalaissotilaiden kouluttamista yhteisharjoituksissa Naton taistelujoukkojen (NRF) kanssa.

NRF-joukko on Naton uusi iskunyrkki, johon kuuluu jäsenmaista 17000 sotilasta. NRF on valmis ratkomaan kriisejä ympäri maailmaa.

Kulissien takainen päätös käy ilmi ministeriöiden taustamuistiosta.

Julkisuudessa presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen ovat kieltäneet yhteistyöhön lupautumisen ja todenneet, ettei asia ole ajankohtainen.

Viime torstain vaalipaneelissa Halonen kuitenkin sanoi, että EU-joukot voisivat mennä Nato-harjoituksiin.

Presidentin johdolla hallituksen sisäpiiri on hyväksynyt ne käytännön periaatteet ja menettelyt, joilla Suomi voi osallistua Naton harjoituksiin.

Naton ja Suomen salaisissa PARP-neuvotteluissa on hyväksytty Suomelle uusi kumppanuustavoite, joka luo suomalaisosastolle samat nopean toiminnan standardit ja menettelytavat kuin NRF-joukoille.

Toisin kuin Halonen ja Vanhanen antavat ymmärtää, yhteistyö Naton nopean toiminnan joukkojen kanssa on ollut ylimmän valtiojohdon pöydällä: "Tasavallan presidentti ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta ovat hyväksyneet linjauksen", muistiossa todetaan.

7.1.2006   

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiat asioina kirjoitti:

ei vaan uskalla suoraan myöntää asiaa! Ihme venkulointia.

Suomi menee mukaan nopean toiminnan Natojoukkoihin, mutta ei saa turvatakuita, tosi ääliömäistä touhua presidentiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu