Epätodellinen olotila

minullakin on ollut samaa jo jonkin aikaa, välillä enemmän ja välillä enemmän. Joskus voi mennä useita viikkoja/kuukausia, ettei edes muista tuota ongelmaa.

Oma mielipiteeni on tässä: johtuu turhautumisesta, stressistä, rakkauden puutteesta, vanhenemisen/kuoleman pelosta ynnä muuta vastaavaa.

Ratkaisu: lähteä ulos kävelemään ja ajatella, että ihminen on välillä masentunut ja välillä iloinen. Alamäkeä seuraa ylämäki, kunhan pitää huolen siitä, että saa raikasta ilmaa (liikuntaa) ja lopettaa turhan huolehtimisen omasta terveydestään. Jokainen meistä kuolee joskus ja elämä on tarkoitettu elettäväksi.

Ei tuo ulkopuolisuuden tunne mikään mukava ole, mutta ehkä siitä tulee kierre, kun on liikaa aikaa miettiä sitä. Joskus kadehdin sellaisia ihmisiä, jotka eivät AJATTELE näitä asioita vaan menevät ja tekevät asioita. Heillä on sellainen rentous elämään, joka itseltä usein puuttuu.

keski-ikäinen leidi kirjoitti:

minullakin on ollut samaa jo jonkin aikaa, välillä enemmän ja välillä enemmän. Joskus voi mennä useita viikkoja/kuukausia, ettei edes muista tuota ongelmaa.

Oma mielipiteeni on tässä: johtuu turhautumisesta, stressistä, rakkauden puutteesta, vanhenemisen/kuoleman pelosta ynnä muuta vastaavaa.

Ratkaisu: lähteä ulos kävelemään ja ajatella, että ihminen on välillä masentunut ja välillä iloinen. Alamäkeä seuraa ylämäki, kunhan pitää huolen siitä, että saa raikasta ilmaa (liikuntaa) ja lopettaa turhan huolehtimisen omasta terveydestään. Jokainen meistä kuolee joskus ja elämä on tarkoitettu elettäväksi.

Ei tuo ulkopuolisuuden tunne mikään mukava ole, mutta ehkä siitä tulee kierre, kun on liikaa aikaa miettiä sitä. Joskus kadehdin sellaisia ihmisiä, jotka eivät AJATTELE näitä asioita vaan menevät ja tekevät asioita. Heillä on sellainen rentous elämään, joka itseltä usein puuttuu.

Itselläni on vuosia aikaa noista kohtauksista, mutta muistan ne kyllä hyvin. Töissä olin asiakaspalvelussa kun ensimmäinen kunnon kohtaus tuli. Päähän tuli puristava tunne, kuin aivot turpoaisivat.. oman käden heilautus silmien edessä näkyi kuin viiveenä,hidastetussa elokuvassa. Äänet kuuluivat oudon etäisesti ja jalat tuntuivat pettävän. Vapisutti,sydämen syke oli pinnallinen ja kun minua puhuteltiin,en saanut järkevää sanaa suustani. Olo oli irrallinen. Kuin olisi katsonut itseään jotenkin yläpuolelta. Pelottii kamalasti,tuli totaalinen kontrolln menettämisen pelko. Tämä kesti muutaman tunnin, sain tuolloin luvan lähteä kotiin. Myöhemmin kohtaus uusiutui viikoittain. Minulla tuohon liittyi myös voimakas hikoilu selässä ja er itoten otsassa. Hikoilu hellitti sittemmin beetasalpaajilla, olen siis jännittäjä ja minulla on paniikkihäiriö ja ajoittain sosiaalisten tilanteiden pelko. Vuosien terapia auttoi pahimman yli,mutta kyllä paniikkioireet ovat iäti tuolla jossain syvällä itsessäni. Voimia kaikille näistä oireista kärsiville!

sinnittelijä kirjoitti:

Itselläni on vuosia aikaa noista kohtauksista, mutta muistan ne kyllä hyvin. Töissä olin asiakaspalvelussa kun ensimmäinen kunnon kohtaus tuli. Päähän tuli puristava tunne, kuin aivot turpoaisivat.. oman käden heilautus silmien edessä näkyi kuin viiveenä,hidastetussa elokuvassa. Äänet kuuluivat oudon etäisesti ja jalat tuntuivat pettävän. Vapisutti,sydämen syke oli pinnallinen ja kun minua puhuteltiin,en saanut järkevää sanaa suustani. Olo oli irrallinen. Kuin olisi katsonut itseään jotenkin yläpuolelta. Pelottii kamalasti,tuli totaalinen kontrolln menettämisen pelko. Tämä kesti muutaman tunnin, sain tuolloin luvan lähteä kotiin. Myöhemmin kohtaus uusiutui viikoittain. Minulla tuohon liittyi myös voimakas hikoilu selässä ja er itoten otsassa. Hikoilu hellitti sittemmin beetasalpaajilla, olen siis jännittäjä ja minulla on paniikkihäiriö ja ajoittain sosiaalisten tilanteiden pelko. Vuosien terapia auttoi pahimman yli,mutta kyllä paniikkioireet ovat iäti tuolla jossain syvällä itsessäni. Voimia kaikille näistä oireista kärsiville!

mulle tuli just nämä oireet: olo kuin hidastetussa filmissä, äänet kuulostivat erilaisilta, tuntui että olisi oman ruumiin ulkopuolella ja katselisi maailmaa "toisen silmin", omat liikkeet, oma puhe ja järjen juoksu kulkivat ihan eri tahtiin ja olo oli kuin mikään ei olisi todellista..et sitä olis jo kuollu ja "haahuilee" vaan ympäriinsä. sain kokea tämän kauhun ensikertaa 2010 saksan reissussa..en ollut nukkunut hyvin ja alkoholia tuli silloin jonkin verran nautittua. se olo ei lähtenyt kun vaan nukkumalla. sen jälkeen meni noin vuosi kun se olo tuli takaisin, sillon en ollut tehnyt mitään erikoista..en juonut ja olin nukkunut ihan hyvin. myöhemmin tämä olotila on seurannut melkein kuukausittain. se tulee melkein 100% varmasti aina sillon ku ei saa nukuttua kunnolla..ja yritä saada unta kun tiedät että pelkona on tämä olo jos et saa unta, ei kiva! lääkärille en oo vielä tästä puhunu, mut nyt ku nää on jo yleistyny, niin ajattelin mennä..kai on pakko myöntää että tää on paniikkihäiriö :/ pahinta tässä olotilassa on se, että mä aina luulen että se ei mene pois, vaan jää päälle! vaikka tiedän että se ei ole mahdollista, niin silti se on pahin pelko joka pahentaa oloa. suosittelen kaikille jotka tunnistatte itsenne näistä oireista menemään suoraan lääkäriin. ei tästä nykypäivänä tarvitse enää kenenkään kärsiä kun on lääkitys keksitty :) ja tähän ei kuole eikä tätä tarvitse hävetä..tää on niin yleinen nykyään! ei muuta ku tsemppiä kaikille saman kohtalon saajille, aurinkoista loppu kesää! :)