Ei muuten tule Vanhasesta pressaa.
Vaikka Matti olisi miten fiksu ja filmaattinen tahansa, edustaa hän kepua, ja siinä syy miksi hänestä ei voi tulla Suomen presidenttiä.
Maanviljelijät ja tavan vuoksi myös heidän perillisensä x-polveen asti äänestävät automaattisesti keskustaa, sillä heille kepu ja MTK ovat mahdollistaneet suuret rahavirrat maataloudelle maksettavien tukien muodossa.
Tukirahat ovat kuitenkin peräisin niistä samoista veroista, joista maksetaan myös yhteiskunnan vähäosaisille, jotta he ylipäätään tulisivat toimeen. Siis niille, jotka ihan oikeasti tarvitsevat apua toimeentuloonsa. Jaettavaa ei vaan tahdo olla riittävästi, ja leipäjonot sen kun vaan jatkuvat.
Kepu jakaa rahaa maaseudun ökyrikkaille, ja siinä syy miksi huomattava osa suomalaisista kammoksuu kepua. Jos toisella kierroksella olisi Vanhasen kumppanina vaikka Aku Ankka, tulisi Akusta Suomen presidentti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.