Ostin apteekista Combur3Test-merkkisen proteiinitestin. Se mittaa proteiinin lisäksi virtsasta myös pH:n ja sokerin. Ph:n ja sokerin kohdalla tulos oli helppo tulkita, mutta tuo proteiini jäi mietityttämään. Tulos näytti olevan negatiivisen ja yhden plussan väliltä (negatiivinen vaalean keltainen, 1 hiukan vihertävä). En nyt sitten tiedä, että onko valkuaista hiukan, siis alle sen 1 vai ei ollenkaan. Neuvolaan aikaa reilu viikko, odotanko sinne asti kysyäkseni asiaa? Onko teistä kukaan käyttänyt tätä tai vastaavaa testiä, ja osaisi minua auttaa? Raskausmyrkytyksen mahdollisuus tietysti eniten pelottaa, vaikka viikkoja onkin vasta 21 2 ja verenpaine ihan normaali. Onko syytä huolestua?
Valkuaista virtsassa?
7
11488
Vastaukset
- syytä huolestua
Raskausmyrkytykseen vaaditaan kolme oiretta, kohonnut verenpaine, valkuaiset virtsassa ja turvotukset. Pahassa raskausmyrkytyksessä tulee myös päänsärkyä, näköhäiriöitä ja omituista käyttäytymistä. Sinulla on valkuaista niin vähän ettei haittaa. Jos lisääntyy, ota yhteyttä neuvolaan.
- Tappi
Ei muuten vaadita kolmea oiretta. Jo pelkkä proteiini pissassa on aihe lisätutkimuksiin. Raskausmyrkytys pesiytyy elimistöön heti istukan kiinnittyessä ja aikanaa rupeaa ilmoitteleen itsestään jos sellainen on kehittynyt. Valitettavasti kehitys on salakavalaa joten siksi neuvolassa seurataan pissaa, verenpainetta jne. Pelkkä verenpaineen kohoaminen ei sinällään ole syy epäillä raskausmyrkytystä, mutta jos pissassa on proteiinia niin kyllä se aina lähdetään selvittämään mistä se johtuu vaikka paineet olisivat kohdallaan.
Päänsärky ja näköhäiriöt tulevat lievässäkin myrkytyksessä jos on tullakseen. Vaikeassa tulee kouristukset ja se onkin vakavaa se.
Sikäli jos tikku näyttää selkeetä keltaista niin proteiinia ei ole, mutta jos se vihertää niin silloin siellä voi sitä olla. Mutta sekin voi johtua monesta syystä. Sairaalassa suositeltiin tekemään hyvä alapääpesu ja ottaan keskipissasta se näyte joka tikutetaan ettei ole valkovuotoa tms hämäämässä. Joka tapauksessa, ei kannata vauhkota tikkujen kanssa. Kyllä neuvolan kerran kuussa seulonta on riittävän useesti kun kuitenkin raskausmyrkytys alkaa oireileen vasta vkon 30 jälkeen useissa tapauksissa. Yhden ainoan tapauksen tiedän missä puhkesi jo 17 viikolla ja jouduttiin leikkaan 24 viikolla kun muuten olisi ollut äitille menoa se.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä, Tappi.
- .....
Vähäinen määrä valkuaista voi johtua myös esim. valkovuodosta ja "lämpimässä" virtsassa on usein myös hiukan valkuaista. Näytteen pitäisi siis antaa hetken seistä ennen testin tekoa, jotta tulos on luotettava.
- eivät ole
mitenkään luotettavia. Niissä on paljon virhelähteitä. Jos tikku vähän vihertää, ei kannata ottaa asiasta paniikkia heti, vaan seurata omaa vointiaan muuten. Eli jos vointi on mallillaan, eikä turvotuksia ole, voinet huoletta odotella seuravaa neuvolaa ja mainita asiasta siellä. Tarkempiakin tutkimuksia kuin nuo "virtsastiksit" voidaan neuvolan puolesta tehdä, jos tilanne sitä vaatii.
Proteiini-molekyylit ovat tavallisesti niin suuria, etteivät pääse suodattumaan verestä virtsaan, samoin on sokerimolekyylien kohdalla.
Jos verenpaine kuitenkin nousee, alkavat proteiinit ja sokerit tihkua virtsaan. Toinen syy muuttuneisiin arvoihin voi olla raskausajan diabetes.
Jos proteiineja tosiaan löytyy virtsasta, asia kannattaa tutkia. Valitettavasti neuvolassakaan ei aina olla riittävän skarppina, ja välillä raskausmyrkytys todetaan vasta synnytyssairaalassa tai äidin sairastuttua vakavasti, mikä tietysti on ikävää.
Jos asia oikein askarruttaa, kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan jo aikaisemmin, siinä ei ainakaan menetä mitään!- Laskettuaika Tammikuun 5pv.
Siskollani todettiin valkuaista virtsassa, tänään neuvola käynnin yhteydessä. Sitä oli terveydenhoitajan mukaan niin vähän, että hän laittoi korttiin miinusta, siis ettei muka olisi valkuista. Oliko sekään järkevää.
Ekaa lasta odottaessaan hänellä oli runsaasti turvotusta, muttei verenpainetta, eikä valkuista virtsassa.
Mitä neuvoisitte, mitä kannattasi tehdä, odotella rauhassa vai?
- varmuudeksi
Raskausmyrkytyksen merkkejä ovat:
- proteiinia häivähtää virtsassa
- ihon kutina
- verenpaineen nousu
- ihon tummuminen
- etenkin jos yli 38 viikolla jos tulee huomattavan nopea painon nousu yllättäen
ja verenpaine nousee heti lääkäriin ja maksa-arvot on mitattava
- jos s-afos arvot ovat yli 60 asia on tutkittava
Nopea toiminta voi pelastaa vauvan hengen. - ei huolestuttava
Sairaala ei reagoi tuohon. Heidän mukaan on vasta positiivinen. Tiedän, koska minulla on vaikea raskausmyrkytys ollut ja asiaa on seurattu seuraavissa raskauksissa. Jos kuitenkin olisi selkeä niin kävisin sairaalassa. Olen käynytkin ja silloin sairaalassa todettu selkeä - (tässä raskaudessa kerran, edelliessä pari kolme kertaa). Mutta minullakin on lähes aina tuo /-. Hyvin harvoin on ihan selkeä -. Sitä paitsi..ensin tulee verenpainetta edes hitusen lisää ja turvotuksiakin ilmenee yleensä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 951836
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761377Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161208En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061157Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?621098- 87976
- 81974
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K71947Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289783Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768