Viime vaaleissa sosialistien ehdokasta Tarja Halosta tukenut Kirsi piha on vuoden 2006 presidentinvaaleissa tekemässä Sauli niinistöstä Suomelle porvaripresidenttiä!
ONKO USKOTTAVAA
TOIMINTAA?
5160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kirsin oli vaan vaalien toisen kierroksen valintatilanteessa äänestettävä vähemmän huonoa ehdokasta. Ehkä olisi kokonaan kannattanut jättää äänestämättä kahden huonon ehdokkaan välillä, kuten esim. itse tein edellisten vaalien toisella kierroksella. Kirsi on kuitenkin aito ja 100% porvari toisin kuin eräät kepulaiset. Kepuhan on lähinnä ainoastaan etupiiri / tukipuolue, jota lähinnä äänestetään sillä perusteella että itse hyödytään.
Keskustapuolueet ovat suomalais/ruotsalais/norjalaisia kummallisuuksia, joita ei ole olemassa missään muualla kuin ed. mainituissa kolmessa pohjoismaassa. Keskusta puolueena ja kansanedustajiensa edustamana on konservatiivinen ja ahdas liike jolla ei ole mitään tekemistä länsimaisen liberalismin kanssa. Aidosti täytyy ihmetellä että miksi Paavo Väyrynen ja Kyösti Virrankoski ovat jäseninä europarlamentin liberaaliryhmässä. Kumpikaan ei minkään tason liberaalina ole koskaan kunnostautunut. Oikea osoite olisi joku pienempi änkyräryhmä, joka koostuu samankaltaisista kaiken vastustajista.
Aidosti haluammeko porvarilliseksi presidentiksi Vanhasen, joka koskaan ei edes lasillista viiniä ole maistanut? Mielummin värikäs ja kyvykkyytensä osoittanut Niinistö kuin tylsimys Vanhanen jonka ympäripyöreistä "mielipiteistä" ei saa selkoa.
Halosella on kannatusta yli puoluerajojen. Laidasta laitaan, vasemmalta oikealle.
Kyllä K.Pihakin haluaa olla voittajan puolella, nytkin.
Kirsi näyttää rohkeasti mallia muille Hesan naisille, että saa vaihtaa ehdokasta, jos edelliseen on pettynyt totaalisesti! Hyvä Kirsi!!!
...niin tämäkö on sitä kokoomuslaista porvarillisuutta. Eilen sosialisti, tänään porvari, huomena taas ehkä sosialisti.....
Kertakaikkisen uskottavaa!
että samaa ehdokasta on kannatettava, vaikka tähän pettyisi pohjattomasti? Kirsi erehtyi ja huomasi sen, eikä taatusti ole ainoa nainen Suomessa, joka näissä vaaleissa vaihtaa ehdokasta. Niitä on tosi paljon kuulemani mukaan.