Hei hei kaikille, olipa upea juhla Vanhalla. Sauli veti väkeä pitkiin jonoihin asti. Upeat puheet, toinen kierros on jo varma.
Vicky Rosti, Laura ja Jean S. olivat hienot esiintyjät. Minäkin join enemmän kuin piti. Auto jäi kaupunkiin.
Onneksi minua ei tunnistettu, hameen sijasta olin laittanut pitkät housut. Mutta hienoa oli, kun Sauli hymyili minulle. Ihana Oskari Katajisto häntä haastatti ja juonsi.
Jean S. oli ohjelmistoltaan paras ja pisin. Teemana oli "Koko kansan musiikkia, koska vastakkainasettelun aika on ohi".
Fiilis oli kerrassaan loistava. Sale esiintyi kolmesti, kuultiin parannettu painos siitä MTV3:n runostakin. Parempi kuin Tommy Taberman.
Tämän illan perusteella Sauli on Suomen presidentti. Eläkeläismieheni kanssa emme jatkaneet enää Studio 51:een, mutta lähetimme sinne kauniin korkeakouluopiskelijatyttäremme Tuhatkunnasta. Vanhan yleisö koostui kovin eri-ikäisistä, Sauli on todella vauhdissa ja POP. Ihanaa, loistavaa. Ikähaitarimme oli 18-80.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.