Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ihana eka kerta...

Koin eilen ensimmäisen peppuseksikokemukseni, vaikka ikää minulla on jo 27-vuotta. Mies osasi hommansa ja takaapäin rakastellessaan alkoi painaa elintään pyllyyni. hitaasti se sinne upposikin, vaikka aluksi vähän kirpaisi. Tunne oli ihana, kalu liikkui hitaasti suolessani ja tunsin itseni tavallaan nöyryytetyksi ja nautin tunteesta. Hetken päästä mies alkoi hieromaan klitoristani kädellään samalla kun kalu seilasi suolessani, olin taivaassa. En olisi voinut kuvitellakaan sen olevan niin ihanaa:)
1915406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Nyt olet rupinen persehuora. Paskaista persereikääsi on nyt ronkittu miehen sukuelimellä(täysin luonnonlakien ja terveen moraalin vastaisesti). Ja sen sairaan peräreikärassaajan joka korkkasi anaaliaukkosi voisi viedä hetimiten kastraatioon ja lobotomiaan. Hän on yhteiskunnalle vaaraksi levittäessään paskapersenussimista ja suolen rasittamista eteen päin!!! Jatka vain puuhailuasi ja kohta paskaluta valuu hallitsemattomasti pitkin reisiäsi. Kehoittaisin hakeutumaan välittömästi hoitoon! Mielenterveydessäsi on jokin pahasti vialla.

Äänestä
  • olet juuri se henkilö, jonka tuleekin kertoa muille luonnonlaeista ja moraalista.
    Suomessa on ihan kohtuullinen julkinen terveydenhuolto, mutta onhan noita väliinputoajia.

    Äänestä

  • ajattelet näin... ei peppuseksi molempien hyväksymänä ole perverssiä tai vaarallista, sitä on harrastettu kautta historian eikä merkkejä loppumisesta näy... päinvastoin. Ei kun nautiskelemaan jos innostusta on.

    Äänestä

  • taitaa ollakkin itse potilas. eikä hoitaja.

    Äänestä

  • sitten itse eksymään tälle palstalle satojen muiden joukosta??

    Äänestä

  • Oletko varma että olet mielenterveyden hoitaja vai enemmänkin sen tarpeessa. Fanaattinen suhtautumisesi asiaan kertoo enemmänkin sairaalosesta mielestä joka on pahasti järkkynyt. Syynä saattaa olla lapsuudessa koettu drauma mikä on tavalla tai toisella saattanut liittyä anukseen. Esimerkiksi koulukiusaamista housuunsa tehdyistä tarpeista tai muusta vastaavasta.
    Mielestäni sinun kannattaisi keskustella kyseisesta pakkomielteestä ammattiauttajan kanssa.
    Toisaalta kyseessä saattaa olla myös anaaliseksiin liittyvän oman tarpeen ja himon alitajuntainen kieltäminen joka purkautuu fanaattisena asian kieltämisenä

    Äänestä

kuulosti hyvältä...!

Oma paras asentoni on istua päällä ja ottaa ihan omaan tahtiin peppuun, samalla saa myös klitoris oman osansa, ja tunne on tajunnan räjäyttävä, suosittelen!

Äänestä

kyljellään myös onnistuu yhtä hyvin, mut ehkä takaapäin kumminkin hiukan parempaa ja ihanampaa :)...varsinkin vatsallaan maatessa...

Äänestä
  • itse tykkään myös erityisesti vatsalla maaten saada peppuun :)

    Äänestä

Upeata!! itse haluaisin naiseltani myös ihanan pillun lisäksi hänen ruskeaa reikäänsä, eikä tähän todellakaan liity mitään homofantasioita!

Naisellani on niin upea perse, että sinne upottaisin mielelläni kaluni...varovasti, hitaasti ja toivosin naisenikin nauttivan siitä. Ja jos ei, niin sitten ei pyllyä.

Mitenköhän tuota kysäisisi? ;)

Äänestä
  • harrastavani moista. Täysin mahdoton ajatuskin. Sitten mieheni alkoi puhua asiasta, ensin sanoin ei, sitten tuskin, sitten ehkä ja kun hän aikansa puhui ja puhui ja maanitteli kokeilemaan, suostuin. ONNEKSI.
    Meillä meni harjoitteluun varmaan useampi kuukausi. Ei jokaisella seksikerralla, vaan silloin tällöin. Hyväilyä sieltä silloin kun olin jo muutenkin todella kiihottunut. Se tuntui heti mukavalta. Pikkuhiljaa sitten liukasteen kanssa hieroskelua ja yhdellä sormella varovasti sisään jne.jne. Maltti on valttia. Loppujen lopuksi se olin minä joka vaati kalua sinne sisään ihan himoissani. Eka kerta tehtiin kyljellään lusikka-asennossa siten että mies oli jo kerran lauennut, eikä annettu kalun nousta ihan kivikovaksi asti.
    Ja siitä se lähti. Tykkään tosi paljon ja harrastetaan säännöllisesti. Ei tietenkään joka kerta, mutta varmaan kerran viikossa melkein kuit3enki. Todella ihanaa.
    Kunnon puhtaus ja paljon liukastetta ja malttia ja täysi luottamus kumppaniin niin tulos on taattu!!

    Äänestä

  • Kokeile ensin vain mukavasti sormella leikkien. Sitten kyllä tiedät että voiko leikkiä jatkaa. Meillä se lähti ensin siitä että mies välillä kävi hieman kiusaamassa kakkosen lähellä ja siitä vain sitten kieli ja sormet mukaan pikku hiljaa. Itse nautin siitä mutta kaikki ei pidä samoista asioista. Rohkeasti vain ensin vähän sinne kiusaamaan, nainen ei välttämättä sitä kehtaa pyytää tai ei usko että se tuntuu hyvältä.

    Äänestä

  • kalut kirjoitti:

    harrastavani moista. Täysin mahdoton ajatuskin. Sitten mieheni alkoi puhua asiasta, ensin sanoin ei, sitten tuskin, sitten ehkä ja kun hän aikansa puhui ja puhui ja maanitteli kokeilemaan, suostuin. ONNEKSI.
    Meillä meni harjoitteluun varmaan useampi kuukausi. Ei jokaisella seksikerralla, vaan silloin tällöin. Hyväilyä sieltä silloin kun olin jo muutenkin todella kiihottunut. Se tuntui heti mukavalta. Pikkuhiljaa sitten liukasteen kanssa hieroskelua ja yhdellä sormella varovasti sisään jne.jne. Maltti on valttia. Loppujen lopuksi se olin minä joka vaati kalua sinne sisään ihan himoissani. Eka kerta tehtiin kyljellään lusikka-asennossa siten että mies oli jo kerran lauennut, eikä annettu kalun nousta ihan kivikovaksi asti.
    Ja siitä se lähti. Tykkään tosi paljon ja harrastetaan säännöllisesti. Ei tietenkään joka kerta, mutta varmaan kerran viikossa melkein kuit3enki. Todella ihanaa.
    Kunnon puhtaus ja paljon liukastetta ja malttia ja täysi luottamus kumppaniin niin tulos on taattu!!

    Lähdenpä kokeilemaan onneani. Naisellani on todella kaunis ja kiihottava peppureikä. Voin kuvitella upottavani kaluni sinne hitaasti kiusoitellen. Voisimme tulla ensin tavallisella tavalla ja sitten yrittää vähän "pehmeämmällä vehkeellä" peppureikään.

    Tuletko peppupanossa samalla tavalla kuin normaalisti? Tuntuuko se hyvältä, kun mies pyörittää vehkettään pyllyreiässä?

    Äänestä

  • kalut kirjoitti:

    harrastavani moista. Täysin mahdoton ajatuskin. Sitten mieheni alkoi puhua asiasta, ensin sanoin ei, sitten tuskin, sitten ehkä ja kun hän aikansa puhui ja puhui ja maanitteli kokeilemaan, suostuin. ONNEKSI.
    Meillä meni harjoitteluun varmaan useampi kuukausi. Ei jokaisella seksikerralla, vaan silloin tällöin. Hyväilyä sieltä silloin kun olin jo muutenkin todella kiihottunut. Se tuntui heti mukavalta. Pikkuhiljaa sitten liukasteen kanssa hieroskelua ja yhdellä sormella varovasti sisään jne.jne. Maltti on valttia. Loppujen lopuksi se olin minä joka vaati kalua sinne sisään ihan himoissani. Eka kerta tehtiin kyljellään lusikka-asennossa siten että mies oli jo kerran lauennut, eikä annettu kalun nousta ihan kivikovaksi asti.
    Ja siitä se lähti. Tykkään tosi paljon ja harrastetaan säännöllisesti. Ei tietenkään joka kerta, mutta varmaan kerran viikossa melkein kuit3enki. Todella ihanaa.
    Kunnon puhtaus ja paljon liukastetta ja malttia ja täysi luottamus kumppaniin niin tulos on taattu!!

    tuntuvan uskomattoman ihanalta. Onhan tuossa peppureiässä sen verran puristusvoimaa, että se varmisti saa kalun sykkimään ja laukeamaan...

    Kiihottava ajatus, kun naiseni peppureiästä valuisi lämmintä spermaa ulos ja nainen sykkisi orgasmin valloissa allani... ;)

    Äänestä

ihanaa jos mies osaa sen tehdä tarpeeksi hellästi, eikä runnomalla ja osaa käyttää sormiaan sen lisäksi ;). Suosittelen!

Äänestä

Hieno homma.
Omasta puolestani voin kertoa että olen seurustellut aivan upean naisen (35v.) kanssa viime kesästä ja seksissä "yhteinen" sävel oli jonkun aikaan hakusessa kun ei oikeasti tiennyt kuinka toista pitää miellyttää. Meni joitakin kuukausia jolloin pystyin tuottamaan vain satunnaisia orgasmeja hänelle. Itselle alkoi jo tulla ko asiasta pieni stressi ja keskustelimme tietysti asiasta mutta se oli ihan ok ja "vaikka en saa aina orgasmia niin nautin silti seksistä suunnattomasti kanssasi" Kunnes sitten eräänä iltana taivaanportit avautui ja selvisi mistä suurimmat kiksit löytyy.
Vietettiin seksin täyttämä ilta kotona ja parin kerran jälkeen takaapäin työnsin pari sormea aluksi peppuun. Nautinto näytti olevan suunnaton joten uskalsin kysyä josko olisi mahdollista työntää sinne jotain muutakin kuin sormet? Vastaus oli tietysti "ei,ei,ei,ei,juu,juu,juu"
Rasvaa pyllyn reikään, varovasti sisään, sormet klitorikselle ja sitärataa...
Loppu onkin historiaa, tyttöystäväni kerkesi saada pari järisyttävää orgasmia ennen kuin itse sain. Tätä samaa kaavaa on sitten toistettu pari kertaa viikossa ja nautinto tuntuu aina olevan suunnaton ;-)
Totuus kuitenkin kaikille fanaattisille peppueksin kieltäjille on että sitä ei koskaan tiedä jos ei kokeile

Äänestä
  • melkein sama homma meillä.. naiseni nauttii kovasti kun saa kieltä, sormia, sauvaa tai kalua anaaliinsa. eka kertaa kun nuolin hänen anustaa ihmetellen haukkoi henkeää kunnes kaksi käsin levitti pakaransa jotta pääsisin paremmin maistelemaan. nainen totesi saavansa huikeita ja erilaisia orgasmeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Linda-Luucia kirjoitti:

Koin eilen ensimmäisen peppuseksikokemukseni, vaikka ikää minulla on jo 27-vuotta. Mies osasi hommansa ja takaapäin rakastellessaan alkoi painaa elintään pyllyyni. hitaasti se sinne upposikin, vaikka aluksi vähän kirpaisi. Tunne oli ihana, kalu liikkui hitaasti suolessani ja tunsin itseni tavallaan nöyryytetyksi ja nautin tunteesta. Hetken päästä mies alkoi hieromaan klitoristani kädellään samalla kun kalu seilasi suolessani, olin taivaassa. En olisi voinut kuvitellakaan sen olevan niin ihanaa:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu