Halosen katumainoksen kuva oli myös 6 vuotta sitten redusoitu, silloinhan kuva oli sumennettu sen jälkeen kun kasvonpiirteitä oli paranneltu. Nykyiseen kuvaan verrattuna huijaus onnistui huomattavasti paremmin. Luulenpa, että demaripomot ovat hylänneet Halosen, koska myös supliikin taso on romahtanut. Vai kuulostaako mtv3:n tentissä sanotut "mitä? milloin?" nykyisen tai tulevan presidentin sanomisilta? Toisaalta ei pidä aliarvioida kansanomaisen supliikin voimaa kun tuulipukukansa tekee päätöksiä omasta ehdokkaastaan. Nykyisen kampanjan näkyvin mies on yksi tunnetuimmista kaappihomoista Suomessa ja vaaliteemoissa ei mitään uutta paitsi bumtsibum-tyylinen populismi.
Halosen kampanja
6 v sitten
1149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse kuvankäsittelyn proona voin sanoa, että myös Matti Vanhasen kuva on hyvin, HYVIN käsitelty.
Hampaat on valkoiset, iho siloteltu ja samalla poistettu pahimmat virheet.