Olemme avopari jolla on yhteistä elämää jo 7 vuotta takana. Meillä on yksi lapsi, 4-vuotias poika, jolla pian syntymän jälkeen todettiin erilaisia ongelmia. Lopulta selvisi, että lapsellamma on geenivirhe joka vaikuttaa hänen elämäänsä monin tavoin. Järkytyksestä selvittyämme pääsiimme jatkamaan elämäämme ja tämä lapsi on meille valtavan rakas.
Nyt kärsimme miehen kanssa molemmat valtavasta vauvakuumeesta. Ongelmana on, että meillä on 25% todennäköisyys saada jälleen tuota geenivirhettä kantava lapsi. Lapsen mahdollinen sairaus on selvitettävissä jo raskauden aikana, jolloin meille tarjoutuu mahdollisuus keskeyttää raskaus. Mies olisi tämän vaihtoehdon kannalla, esikoisen sairaus on ollut hänelle kova paikka eikä hän halua toisen lapsen joutuvan kärsimään samoja tuskia. Lisäksi terveen lapsen myötä meille jäisi paremmin aikaa ja voimia huolehtia sairaasta esikoisesta. Kaksi sairasta lasta olisi kova paikka, se myönnän.
Itse en kuitenkaan koe pystyväni tekemään aborttia. Olen ollut aina sitä vastaan ja se tuntuu todella väärältä, varmistun tästä ajatuksesta joka kerta kun katson poikaamme. Abortti olisi minulle kovempi taakka kannettavaksi kuin toinen sairas lapsi. Jos lapsella ei olisi elinmahdollisuuksia tai hän kuolisi pian synnytyksen jälkeen, silloin voisin aborttia harkita, mutta nyt en siihen pysty.
Koska emme ole päässet asiasta yhteisymmärrykseen, on lapsihaaveet yhä jäissä. Tämä tilanne alkaa jo syödä parisuhdetta. Molemmat haluavat lasta, mutta kumpikaan ei voi sitä saada näissä olosuhteisssa. Sukulaiset ja ystävät kyselevät jatkuvasti lapsitoiveista, kohta alkaa ikäkin jo painaa päälle.
Teenkö väärin viemällä mieheltäni mahdollisuuden uuteen isyyteen? Onko itsekästä omiin periaatteisiin nojaten huojuttaa koko parisuhdetta ja perheen kestävyyttä? Pelkään että mieheni jonain päivänä jättää minut tämän takia, ja ymmärrän häntä. Hän on loistava isä ja aina halunnut suuren perheen.
Olen jo miettinyt että antaisin hänelle periksi. onhan kuitenkin 75% mahdololisuus että lapsi olisi terve eikä aborttia tarvittaisikaan, Toisaalta maailmassa on varmaan miljoonia naisia jotka ovat abortista selvinneet, miksen sitten minä kun minulla olisi mieheni kokoajan tukemassa. Silti pelkään että lapsen sairauden paljastuttua en pystyisikään aborttiin, miten perheellemme siinä vaiheessa kävisi?
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista ja miten olette niistä selvinneet?
Nyt kärsimme miehen kanssa molemmat valtavasta vauvakuumeesta. Ongelmana on, että meillä on 25% todennäköisyys saada jälleen tuota geenivirhettä kantava lapsi. Lapsen mahdollinen sairaus on selvitettävissä jo raskauden aikana, jolloin meille tarjoutuu mahdollisuus keskeyttää raskaus. Mies olisi tämän vaihtoehdon kannalla, esikoisen sairaus on ollut hänelle kova paikka eikä hän halua toisen lapsen joutuvan kärsimään samoja tuskia. Lisäksi terveen lapsen myötä meille jäisi paremmin aikaa ja voimia huolehtia sairaasta esikoisesta. Kaksi sairasta lasta olisi kova paikka, se myönnän.
Itse en kuitenkaan koe pystyväni tekemään aborttia. Olen ollut aina sitä vastaan ja se tuntuu todella väärältä, varmistun tästä ajatuksesta joka kerta kun katson poikaamme. Abortti olisi minulle kovempi taakka kannettavaksi kuin toinen sairas lapsi. Jos lapsella ei olisi elinmahdollisuuksia tai hän kuolisi pian synnytyksen jälkeen, silloin voisin aborttia harkita, mutta nyt en siihen pysty.
Koska emme ole päässet asiasta yhteisymmärrykseen, on lapsihaaveet yhä jäissä. Tämä tilanne alkaa jo syödä parisuhdetta. Molemmat haluavat lasta, mutta kumpikaan ei voi sitä saada näissä olosuhteisssa. Sukulaiset ja ystävät kyselevät jatkuvasti lapsitoiveista, kohta alkaa ikäkin jo painaa päälle.
Teenkö väärin viemällä mieheltäni mahdollisuuden uuteen isyyteen? Onko itsekästä omiin periaatteisiin nojaten huojuttaa koko parisuhdetta ja perheen kestävyyttä? Pelkään että mieheni jonain päivänä jättää minut tämän takia, ja ymmärrän häntä. Hän on loistava isä ja aina halunnut suuren perheen.
Olen jo miettinyt että antaisin hänelle periksi. onhan kuitenkin 75% mahdololisuus että lapsi olisi terve eikä aborttia tarvittaisikaan, Toisaalta maailmassa on varmaan miljoonia naisia jotka ovat abortista selvinneet, miksen sitten minä kun minulla olisi mieheni kokoajan tukemassa. Silti pelkään että lapsen sairauden paljastuttua en pystyisikään aborttiin, miten perheellemme siinä vaiheessa kävisi?
Onko kenelläkään kokemuksia vastaavanlaisista tilanteista ja miten olette niistä selvinneet?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse en tilanteessasi pystyisi aborttia tekemään. En vaikka miehen perustelut olisivat kuinka hyvät. Abortti on kuitenkin naiselle huomattavasti raskaampi päätös ja voi jäädä kaduttamaan loppuiäksi. On olemassa vaara että tuo abortti kaataisi myös suhteenne, jos myöhemmin alkaisit syyttää miestä ratkaisustasi.
En tiedä millaisesta vammasta on kysymys, olisiko kuitenkin mahdollista saada miehen mieli vielä kääntymään. Jos ei, niin silloin jättäisin varmasti lapsenhankinnan unholaan ja yrittäisin jatkaa elämää noin. Oletteko muuten ajatelleet adoptioa? Se voisi olla yksi mahdollisuus jos vauvakuume käy ylivoimaiseksi.
Sinua ei voi pakottaa aborttiin, eikä miestäsi isäksi vammaiselle lapselle. Eli jos ei jomman kumman ajatukset muutu, niin en keksi tapaa millä voisitte lisääntyä, näin biologisesti.
Voimia teille, mihin ratkaisuun sitten ikinä päädyttekään!
Onko se mahdoton vaihtoehto ?
vieraalta, ollaan kyllä siitäkin puhuttu. Ei vaan jotenkin tunnu meidän jutulta. Toisaalta alkaa kohta ikääkin olla sen verran ettei enää ihan vauvaa saataisikaan.
Rohkea rokan syö, ja kantaa myöskin seuraukset.
75% mahdollisuus, että lapsi on terve, on kuitenkin aika paljon...
Vaikka puolustankin naisen mahdollisuutta aborttiin, pidän sitä silti erittäin raskaana valintana. Sinun taipumisesi aborttiin tuntuu minusta vakavammalta myönnytykseltä, kuin miehesi taipuminen toisen vammaisen lapsen isäksi. Oletteko miettineet kaikkia vaihtoehtoja, miten voisitte varmistaa jaksamisenne, jos toinenkin lapsi olisi vammainen? Lähtien siitä, että olisi ulkopuolista apua kotitöihin jne.
Valitettavasti se, että miehesi jättäisi perheensä siksi, että hän saattaa kanssasi saada vammaisen lapsen, tuntuu minusta vastuun kaihtamiselta. Elämä harvoin tarjoaa vain niitä asioita, mitä toivomuslistaan on kirjoitettu.
sanoisin että riski on liian suuri ottaa jos sairas lapsi ei ole todella tervetullut ja tietoisesti sellaisen riskin otto on mielestäni hulluutta! Joillakin käy tuuri tuossa tilanteessa ja saavat vain terveitä ja ovat autuaan tietämättömiä onnestaan.. kannattaa myös muistaa että terveistäkin kaksi kolmesta kantaa taudin geeniä ja heillä on sama mietintä aikanaan omia lapsia hankkiessaan..
Yksi mieleen tullut vaihtoehto olisi luovutusspermalla hankittu lapsi. Riski samaan sairauteen on olematon.