Halosen valta

Halosen valtakauden alussa presidentin valtaoikeuksia vähennettiin, demarit etunenässä olivat niitä kaventamassa. Nyt taas sama juttu. Mitä demarit tietävät omasta ehdokkaastaan sellaista, että valtaa on vähennettävä, kun on vaara, että heidän ehdokkaansa voittaa? Eikö hän olekaan pätevä tai sopiva?
Media on tehnyt juttuja presidentin luonteesta ja karseasta käytöksestä, mutta kansa vain ei ota opikseen. Sille on jäänyt grammari päälle, joka toistaa yhtä ja samaa uraa Halonen Halonen Halonen. Kansa rakastaa joukkohysterian lailla mitäänsanomatonta presidenttiään. Se tietysti selittyy sillä, että demarimedia on osannut vaieta presidentin edesottamuksista. Kun ei tee mitään, on maailman paras.
Mitä hän on sitten tehnyt ja tekemättä jättänyt?
Heti valtakautensa alussa hän otti ja näytti karvansa ja matkusti jonnekin sosialistiseen vinkuintiaan toiselle puolelle maapalloa kansallisen veteraanijuhlan ajaksi.
Presidentin käsittelyssä Suomen Pankin virkanimitykset vaihtuivat demareiksi.
Juonittelu Jäätteenmäen pudottamiseksi pääministerin pallilta lähti presidentin kansliasta.
Hän on sanonut, että Kiina on demokraattinen maa.
Presidentin arvojohtajuus perustuu yhteiskuntaa hajoittaviin ja ihmisten pahoinvointiin johtaviin arvoihin.
Oletteko kuulleet, että hän olisi sanonut tai tehnyt jotain Suomen, suomalaisten , suomalaisen työn ja hyvinvoinnin puolustamiseksi? Ette. En minäkään.

Tuntuu kuin demarit eivät oikein osaisi päättää, onko Halosen uudelleenvalinta hyväksi vai pahaksi, sillä edessä ovat vaikeat ajat, ja vetovastuussa olevat saavat niskoilleen kaiken, mikä menee pieleen. Keneltä ottaa pois ne sadat miljoonat eurot, jotka on maksettava Euroopan Unioniin ja sitä kautta tuleville jäsenmaille, Itä-Euroopan ”entisille” kommunisteille, mustalaisille ja hallitusten kähmäkourille. Maaseutu on jo ajettu alas, maataloudelta ei voi enää ottaa kansallisen elintarvikevarmuuden vaarantumatta. Sosiaali- ja terveysala natisee varojen puutteessa, kouluja lakkautetaan, yritykset muuttavat Kiinaan ja suomalaiset jäävät työttömiksi.

Mutta loppujen lopuksi nyt äänestetään siitä, mitä presidentillä on housuissaan, tai ei ole.
084
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Vihjeestä Vaari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu