Kertokaa kokemuksia toisen lapsista. En millään voi hyväksyä... asenneongelma? Mitä teen? Totunko ajan myötä? Olisiko parempi erota ja etsiä lapseton puoliso. Tuntuu että teen elämästämme helvetin.
Äiti/Isäpuolena oleminen
HIRVIÖ
5443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
hei!yritä sopeuttua siihen tilantesen.sen takia ei tartte erotta.
kakaroita yleensäkin tai niistä lähtevää metakkaa ja niistä aiheutuvaa vaivaa. tehkööt ja hoitakoot ne lapsia jotka haluaa, parempi lapsillekkin niin. mä en tahdo lapsia enkä ala leikkiin emoa. meni suhde poikki viikonloppuisän kanssa, joka tosiaan oli kaikki viikonloput kiinni eikä päästy ikinä mihinkään yhessä. ja kakrut oli pahimmassa uhmiksessa ja mulle riitti.
nimimerkkisi?
Luultavasti siitä että et tunne olevasi "normin" mukainen.Normi jonka mukaan naisten "kuuluu" ja "täytyy" rakastaa kakaroita,muitten ja omia.
Naistenhan "kuuluu" tehdä sitä ja tätä ja paljon.
Sinulla on huomattavaa rohkeutta ja itsetuntemusta.Teet aivan oikein jos et teeskentele hyväksyväsi lapsia sen takia että hyväksyt (ja tykkäät hyvää) niiden isän.
Kaikkeen tottuu ajan myötä,sanotaan, mutta sinuna eroaisin.
..mullapa on sellanen äitipuoli että hänen mielestään olin sekaisin. Lähinnä sekavuus ilmeni silloin kun kysyin isältä rahaa. Tilanteissa joissa ns. tavallinen isä olisi sitä antanut kysymättäkin.
Toimihan se, rahaa ei tippunut ja hullun paperit löytyy, ei tosin hänen ansiostaan.
Asia ei enää ole osaltani mitenkään ajankohtainen. Mutta miksi olla ihmisen kanssa jonka lasta vihaa ? Eikö tällöin jollain tavoin vihaa myös tätä ihmistä ?
Minä olen ollut 3 vuotta miehen kanssa, jolla on nyt melkein 10-vuotias poika. Yhdessä olemme asuneet noin 8 kk ja olemme pärjänneet jotenkuten. Yhteishuoltajuus on mielestäni hyvä ratkaisu, sillä poika on välillä äidillään tämän uudessa perheessä, johon kuuluu uusi aviomies ja uusi pikkuveli. Meillä on minun koirani ja pieni kääpiökani, jotka ovat helpottaneet tilannetta. Elämä ei ole helppoa, mutta siedettävää. Asenne- kysymys paljolti. Pakko myöntää kuitenkin, että odotan aina innolla että jäämme kahdestaan.