Hiipunut pitkä ystävyys

Itse oikeastaan tunnistan sinut itsessäni ja jossain määrin myös siinä kaverissasi. Elämäntilanne on muuttunut ja eräs entinen hyvä ystäväni jäi toiselle paikkakunnalle emmekä enää juurikaan näe. Olemme puhuneet ystävyydestämme ja hän myös kuvittelee että olen "hylännyt" hänet kun olen saanut uusia kavereita. Ei se kuitenkaan niin ole. Uudet kaverit on sellainen juttu jolle kuitenkin pitää uhrata aikaa, tavallaan on pakkokin. Se ei välttämättä ole edes tietoista ajattelua, mutta ainahan kaikki uusi kiinnostaa (myös kaverit). En usko että hän on sinua mitenkään unohtanut, ehkä hän kuvittelee että olette niin hyvät ystävät ettei sitä tarvitse kamalasti tekstiviestein ja puheluin osoittaa enää. Ja jos kuitenkin viihdytte kahdestaan silloin kun tapaatte, sekin tarkoittaa että vanhat tunteet on tallella. Tietysti sääli jos et pääse mukaan hänen ja niiden uusien kavereiden kanssa aikaa viettämään :( Ei todellakaan ole kiva olla yksin. Mutta saattaahan se olla merkki siitä että ajat muuttuu ja ihmistenkin pitäisi jossain määrin muuttua, vaikeaahan se monesti on. Ehkä sinun kannattaisi myös hankkia uusia kavereita jotenkin, tai ehkä saatkin vielä paljon uusia kavereita, kuka tietää? Itse olin vuosi sitten ikäisesi, yksinäisyyttään itkevä ihminen. Tällä hetkellä opiskelen ja olen uudesta koulusta saanut monta hyvää kaveria ja uskon, että ehkä heistä jonain päivänä tulee ystäviäkin. Kaikki tällainen vaatii aikaa, eikä kannata tehdä päätelmiä äkkiseltään, eikä mennä paniikkiin vaikka välillä näyttäisikin huonolta. En usko että sinun ja vanhan ystäväsi juttu olisi ohi, varmasti se kestää monta uuttakin kaveria. Onhan se kestänyt jo kymmenen vuotta sentään. Toivottavasti kaikki menee vielä parhain päin!

Voi voi, olet kovin nuori vielä, elämä kokonaan edessä. Älä ystävä hyvä jää roikkumaan johonkin yhteen ihmiseen, eivät kaverit tuossa iässä ole sellaisia joiden kanssa ollaan lopun elämää kuin paita ja peppu. Jokaisella ihmisellä on oma elämä, niin on sillä sinun kaverillakin ja ehkä hän ei sinua halua unohtaa, mutta hänkin varmaan haluaa vähän kokeilla muutakin elämää kuin olla aina sinun kanssasi kahden. Pidä häneen säännöllisesti yhteyttä, älä ahdistele häntä vaan anna hänelle vapaus ja etsi samalla oma elämäsi itsellesi jostain muualta. Näin se yleensä menee, te molemmat olette juuri aikuistumisen kynnyksellä ja silloin on kai ihan luonnollista irrottautua niin vanhemmista kuin sisaruksista kuin niistä lapsuuden aikaisista ystävistäkin. Jos välinne ovat todella niin hyvät kuin annoit ymmärtää, niin hän ei todennäköisesti sinua unohda, olette varmaan ikuisesti jonkinlaisia ystäviä. Ethän ystävä hyvä voi edellyttää, että hänen täytyisi olla sinuun liimautuneena koko lopun elämäänsä kuin vasta nainut aviopari. Puhun nyt 35 vuoden kokemuksella.