Viesti

Vaalit ovat hyvässä vaudissa. Timo Soini hekumoi tulevalla kannatuksellaan. Syyllisten etsintä alkaa. Mikä meni pieleen? Miksi 8%:n äänimäärä supistui? Miksi kova kannatus ja palaute yleisötilaisuuksissa ei realisoitunut? Monia kysymyksiä, mutta ei vastauksia, ei oppimista tehdyistä virheistä. Nämä vaalit ovat kuitenkin ne kaikkein parhaimmat tuloksen kannalta. Seuraavat vuoden 2007 aikana eivät.
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi suomalainen äänestäjä niin mielellään ampuu itseään jalkaan ja sitten vikisee? On sen tunnustanut jo kapitalistinenkin tutkija, että Suomessa asuu poliittisesti maailman tyhmintä kansaa.
Onneksi edes viisaamman näköiset ihmiset äänestävät Soinia!

Äänestä

Todennäköisyyslaskelmien, joissa on huomioitu HESARIN, MAASEUDUN ym gallupit ja monet, monet muut tekijät, mukaan SOINI ON VAHVASTI TOISELLA KIERROKSELLA MUKANA.
Jonku saunaseuran galluppi väittää Soinin saavan ainoastaa 0,9 %:n kannatuksen.
EUvastaisia äänestäjäkunnassa viimeisimmän tilaston mukaan on 56 % (Tätä osuutta vahvistaa vielä monet muut tekijät kuten: työttömyys, velkaongelmat, eriarvoisuuden lisääntymisestä kärsineet jne. SOINI on heidän puolestapuhuja).

HALUANKIN KYSYÄ JOKAISELTA EPÄILIJÄLTÄ:
Mihin katoaisivat äänestäjäkunnasta tuo 55,1 % ?
55,1 % prosenttiosuudesta 56 % on 98,4 %
Miksi 98,4 % EUvastaisesti ajattelevista ynnä muista äänestäisi omantuntonsa vastaisesti vastoin katsantokantaansa ?
SANOHA SE MINULLE !

Äänestä
  • Äänestäjä: suhtautuu kriittisesti, mutta kannattaa

    Persu: Vastustaa kiihkeästi

    Äänestäjä: Äänestäjä enemmän oikeistolainen kuin sosialisti

    Persu: Ei mitään väliä taikka tietoa

    Äänestäjä: Vitut veisaa viljelijöistä ja kepulaisista

    Persu: Taistelee jatkuvasti ja nuoleskelee maaseutuväestöä.

    Äänestäjä: "Köyhän kansan" asia ei kiinnosta vitun vertaa.

    Perus: Nuoleskelee kaljapummeja.

    Äänestäjä: Ymmärrän talouselämän lainalaisuuksia.

    Persu: Ei vitun hajuakaan asiasta.

    Miksi äänestäisin Persua presidentiksi? Kertokaa yksi hyvä syy?

    Äänestä

  • tälläistä ehdokasta kirjoitti:

    Äänestäjä: suhtautuu kriittisesti, mutta kannattaa

    Persu: Vastustaa kiihkeästi

    Äänestäjä: Äänestäjä enemmän oikeistolainen kuin sosialisti

    Persu: Ei mitään väliä taikka tietoa

    Äänestäjä: Vitut veisaa viljelijöistä ja kepulaisista

    Persu: Taistelee jatkuvasti ja nuoleskelee maaseutuväestöä.

    Äänestäjä: "Köyhän kansan" asia ei kiinnosta vitun vertaa.

    Perus: Nuoleskelee kaljapummeja.

    Äänestäjä: Ymmärrän talouselämän lainalaisuuksia.

    Persu: Ei vitun hajuakaan asiasta.

    Miksi äänestäisin Persua presidentiksi? Kertokaa yksi hyvä syy?

    Kysymystesi perusteella vastauksena muille, mutta sen ohessa vastauksena myös Sinulle:
    * 50 % esittämistäsi Soinin kyseenalaistamisperusteista liittyy perussuomalaisiin. Mielestäni perussuomalaiset ovat hyvinkin vastuuntuntoisia ja kunnioitettavia Suomen kansalaisia. Saamme olla kiitollisia, että heillä on ollut tarjota tällainen vaihtoehto. Perussuomalaisten osuus meistä Soinin taustaryhmäläisistä on kolmen prosentin luokkaa, sillä Soinin voima on poliittisesti sitoutumattomien yli 90%:nen ryhmä koko äänestäjäkunnasta.
    * Mainitsemasi kaljapummit eivät yleensä käy äänestämässä, joten sieltä löydettävä ääni on yhtä vaikeasti tavoitettavissa kuin Atlantiin tipahtanut euro.
    * Lainalaisuudet ymmärretään täälläkin, ota ja tutustu esim.kansanedustajat palstalla edustaja Kallikselle osoitettu mielipide.
    * maataloustuottajien osuus äänestysikäisestä väestöstä on noin 1,8 %, joten heidän nuoleskelunsa on tarpeetonta, mutta erityisesti heidän asioistaan on huolehdittava, sillä he ovat juuri se kansanosa, jotka ensimmäiset kymmenen vuotta ovat maksaneet puolestamme EU-leikistä aiheutuneet kustannukset - nyt on Sinun vuorosi
    * Olet kirjoituksessasi esittänyt mielipiteesi. Se edustaa äänestysikäisestä väestöstä 0,000026 %:n luokkaa ja se on pieni osuus.
    * Miksi äänestää Timo Soinia presidentiksi ? Toivoit kerrottavan yhden syyn. Lukemattomista syistä mainitsen mielestäni parhaan.
    Soini on rypemättömin ja paras vaihtoehto kahdeksasta.
    KIITOS MIELIPITEESTÄSI JA TERVETULOA MUKAAN !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perussuomalaisille kirjoitti:

Vaalit ovat hyvässä vaudissa. Timo Soini hekumoi tulevalla kannatuksellaan. Syyllisten etsintä alkaa. Mikä meni pieleen? Miksi 8%:n äänimäärä supistui? Miksi kova kannatus ja palaute yleisötilaisuuksissa ei realisoitunut? Monia kysymyksiä, mutta ei vastauksia, ei oppimista tehdyistä virheistä. Nämä vaalit ovat kuitenkin ne kaikkein parhaimmat tuloksen kannalta. Seuraavat vuoden 2007 aikana eivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu