Olen vl-nuori ja helmasyntinä onania, eli itsetyydytys. En ole tavasta päässyt irti ainakaan vielä, mutta toivottavasti joskus ja viimeistään avioliittoon mennessä.
Rippi-isäni kertoi, ettei avioliittokaan takaa täysin vapautua tästä paheesta.
Onkohan onania aina syntiä, avioliitossakin.
Haluan kuulla muilta samaa kamppailua käyviltä, miten toimitte omantuntonne kanssa joutuessanne tähän syntiin?
Uskotteko niinkuin Melperi itseksenne onanian syntinne anteeksi, vai pyydätekö siunausta kavereiltanne?
Minä olen toiminut siten, että olen uskonut nämä synnit anteeksi seuroissa yleisestä saarnasta.
Kavereilta olen jonkun kerran pyytänyt, mutten ole enää pitkiin aikoihin viittinyt, on se niin nolo asia.
Tämä syntihän on vain minun ja Jumalani välinen asia, ei lähimmäisieni ja siksipä tuntuu, ettei minun tarvitse vaivata heitä ongelmallani, mikä varmasti on kiusallista kuultavaa heillekkin.
Olen käsittänyt, että yleisestä saarnasta voi uskoa minkä laatuiset synnit tahansa anteeksi, eikä tarvitse henkilökohtaisesti ripittäytyä.
Mutta milloin pitää ripittäytyä, vai onko se jo taakse jäänyt tapa. Aniharva enää seuroissa nostaa kättään ylös siunausta pyytääkseen. Vain puhuja itse tarvitsee henkilökohtaista siunausta ja silloin sadat kädet nousee häntä siunaamaan.
Entäpä sitten, kun olen kaukana poissa kotoa ulkomailla, jossa ei ole seurapaikkaa.
Missä saan siunausta ja syntien anteeksiantoa.
Voinko saada ne niinkuin Melperi anteeksi polvistumalla oman vuoteeni viereen nukkumaan mennessä? Nykyään on kyllä kännykkä, jolla voi soittaa jollekkin kaverille ja kertoa haluavansa kuulla siunausta heikkoon uskoonsa.
Uskon, että synnit voi saada monella tapaa nykyään anteeksi,kun on nämä hyvät yhteydenpitovälineet.
Luin Iso-äidin vanhoja kirjeitä, joissa hän saarnasi rintamalla olleelle miehelleen syntejä anteeksi tekstinä. Voiko lukemalla saada anteeksi, jäin miettimään.
Mutta saako synnnit sellaisessa tapauksessa anteeksi, jossa toinen ei olekkaan uskovainen, ts.on eri uskossa, vaikka käyttääkin samoja sanoja kuin meikäläiset. Ääritapaus olisi, kun olen merihädässä ja aikaa ei ole paljoa, eikä toista uskovaa ole lähellä siunaamassa.
Silloinhan minun ainoa toivoni on Melperin tapa, eli suora yhteys Jumalaan.
Olis kovin helppoa uskominen, jos ei tarvitsis koko ajan ajatella, mitähän olen taas tehnyt päivän aikana väärin ja milloin olis aika panna syntejä pois, vai tarvitseeko siitä edes huolehtia, jos käy seuroissa säännöllisesti.
Eikös se uskominen ole sitä, että pysyy synnittömänä, vaikka tekiskin syntiä, kun elää sitä uskovaisen elämää.
Koko ajan tehdään tahatonta syntiä ja joskus tahallistakin, niinkuin tämä minun itsetyydytys on.
Olen tuntenut, ettei omatuntoni ole puhdistunut yleisestä saarnasta tästä nimenomaisesta synnistä.
Mutta olis kiva kuulla muiden kokemuksia, miten tämän synnin kanssa on jaksettu taivaltaa.
Rippi-isäni kertoi, ettei avioliittokaan takaa täysin vapautua tästä paheesta.
Onkohan onania aina syntiä, avioliitossakin.
Haluan kuulla muilta samaa kamppailua käyviltä, miten toimitte omantuntonne kanssa joutuessanne tähän syntiin?
Uskotteko niinkuin Melperi itseksenne onanian syntinne anteeksi, vai pyydätekö siunausta kavereiltanne?
Minä olen toiminut siten, että olen uskonut nämä synnit anteeksi seuroissa yleisestä saarnasta.
Kavereilta olen jonkun kerran pyytänyt, mutten ole enää pitkiin aikoihin viittinyt, on se niin nolo asia.
Tämä syntihän on vain minun ja Jumalani välinen asia, ei lähimmäisieni ja siksipä tuntuu, ettei minun tarvitse vaivata heitä ongelmallani, mikä varmasti on kiusallista kuultavaa heillekkin.
Olen käsittänyt, että yleisestä saarnasta voi uskoa minkä laatuiset synnit tahansa anteeksi, eikä tarvitse henkilökohtaisesti ripittäytyä.
Mutta milloin pitää ripittäytyä, vai onko se jo taakse jäänyt tapa. Aniharva enää seuroissa nostaa kättään ylös siunausta pyytääkseen. Vain puhuja itse tarvitsee henkilökohtaista siunausta ja silloin sadat kädet nousee häntä siunaamaan.
Entäpä sitten, kun olen kaukana poissa kotoa ulkomailla, jossa ei ole seurapaikkaa.
Missä saan siunausta ja syntien anteeksiantoa.
Voinko saada ne niinkuin Melperi anteeksi polvistumalla oman vuoteeni viereen nukkumaan mennessä? Nykyään on kyllä kännykkä, jolla voi soittaa jollekkin kaverille ja kertoa haluavansa kuulla siunausta heikkoon uskoonsa.
Uskon, että synnit voi saada monella tapaa nykyään anteeksi,kun on nämä hyvät yhteydenpitovälineet.
Luin Iso-äidin vanhoja kirjeitä, joissa hän saarnasi rintamalla olleelle miehelleen syntejä anteeksi tekstinä. Voiko lukemalla saada anteeksi, jäin miettimään.
Mutta saako synnnit sellaisessa tapauksessa anteeksi, jossa toinen ei olekkaan uskovainen, ts.on eri uskossa, vaikka käyttääkin samoja sanoja kuin meikäläiset. Ääritapaus olisi, kun olen merihädässä ja aikaa ei ole paljoa, eikä toista uskovaa ole lähellä siunaamassa.
Silloinhan minun ainoa toivoni on Melperin tapa, eli suora yhteys Jumalaan.
Olis kovin helppoa uskominen, jos ei tarvitsis koko ajan ajatella, mitähän olen taas tehnyt päivän aikana väärin ja milloin olis aika panna syntejä pois, vai tarvitseeko siitä edes huolehtia, jos käy seuroissa säännöllisesti.
Eikös se uskominen ole sitä, että pysyy synnittömänä, vaikka tekiskin syntiä, kun elää sitä uskovaisen elämää.
Koko ajan tehdään tahatonta syntiä ja joskus tahallistakin, niinkuin tämä minun itsetyydytys on.
Olen tuntenut, ettei omatuntoni ole puhdistunut yleisestä saarnasta tästä nimenomaisesta synnistä.
Mutta olis kiva kuulla muiden kokemuksia, miten tämän synnin kanssa on jaksettu taivaltaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kerro Jumalalle huolesi. Saat syntisi anteeksi pyytämällä niitä itse anteeksi Jeesukselta ja uskot, että sinun syntiesi tähden on Jeesus ristillä kuollut ja ylös noussut, voittanut kuoleman.
Mitään välikäsiä siihen ei tarvita. Ihmisellä on yhteys suoraan Jeesukseen ilman välittäjää. Näin opettaa Raamattu.
Jos ei jaksa uskoa yleisestä saarnasta jotakin nimellistä syntiä anteeksi, ei ole muuta tietä kuin ripin tie. On jaksettava mennä ja kertoa mieltä painava asia jollekin ja pyytää siunausta.
Etkö usko, että Jumalan armo on etulahjana antaa synnit anteeksi? Kyllä se kestää pitkänkin poissaolon ajan. Eikö Jumala muka tietäisi tilannettasi silloinkin? Vaikka kuinka on yksinäisellä vartiopaikalla, ei silti ole yksin. Nykyaikana etenkin, kun on yhteydenpitovälineitä. Onhan ne olleet ennen kirjeetkin, kuten olet lukenut. Kyllä sitä voi kirjeessäkin sopia asioita ja evankeliumia saarnata.
Oman syntisi kanssa ei kannata kipuilla turhaa. Siitä olisi hyvä keskustella uudemmankin kerran jonkun luotetun ihmisen kanssa. Kilvoittelun paikkahan se on, mutta lankeamiset saa uskoa anteeksi. uskomisessakin tulee käsittää vapaus. Ei tarvitse vahtia aikoja ja syntejä, että milloin olisi korkea aika tehdä parannusta. Kyllä se omatunto kertoo sen vahtimattakin, milloin joku asia hiertää. Sehän on aivan varmaa, että synnitöntä päivää ei olekaan, turha siihen on upota ja vahtia itseään, silloin ollaan jo tekojen avulla taivaaseen menossa.
Toivottavasti jotakin apua on, meni hieman sekavasti.
Olet nuori, joten tunteesi keskittyvät voimakkaasti tiettyyn asiaan. Voisit lähestyä asiaa myös siltä puolelta, että ihminen tekee kaikenlaista syntiä koko ajan hereillä ollessaan, eikö niin? Miksi nämä muut asiat eivät tunnu niin pahoilta synneiltä, ettei niistä tarvitse kirjoittaa? Tässä on ihmisellä varmasti mukana myös jotakin omaa kunniaa ja sen tyyppisiä tuntemuksia. Puhun nyt yleisesti, enkä vain sinun tapauksestasi. Kuitenkin kaikki synti on Jumalan edessä samanlaista. Se vie kadotukseen.
Pohdit paljon myös juuri tätä kadotusta, ja olet tilanteessa, jossa pohdit sitä, mitä sinulle tapahtuu, jos juuri ennen kuolemaa et ole ehtinyt pyytää anteeksi syntejäsi. Tämä on tärkeä asia, mutta se voi kieroutua, jos sitä liikaa korostetaan. On tärkeää kuulla todistus syntien anteeksi saamisesta, ja silloin kun ihminen sen uskoo, on kaikki synnit, pyyhitty pois. Jeesus ei kuollut vain sen takia, että murhan synnit tai huoruuden synnit pyyhittäisiin pois, ja lopuista ihmisen täytyy jotenkin itse selviytyä. Ei, se on kaikki tai ei mitään.
Totta kai on hieno tilanne, jos kuoleman hetkellä joku todistaa synnit anteeksi, mutta jos olet sen uskonut aiemmin, uskon yksinkertaisesti, että Pyhä Henki kirkastaa sen hetken sinulle elävänä, ja tunnet sen juuri niin kuin silloin aiemminkin. Ja saat uskoa, vaikka olisit muiden tavoittamattomissa, pilkillä heikoilla jäillä, tai erämaassa eksyneenä jne. Uskon myös, että isoäitisi todistus oli aivan yhtä pätevä, kuin hän sen olisi suoraan sanonut. Muistan omien isovanhempieni kirjeistä samantapaista ajatustenvaihtoa.
Uskominen ei ole sitä, että pysyy synnittömänä, vaan että uskoo itsensä autuaaksi senkin jälkeen kun huomaa olevansa syypää tuhanteen murhaan päivässä, Lutherin sanojen mukaan lausuttuna.
Palaan vielä tuohon viestisi aiheeseen, jossa puhut seksuaalisuudesta. Tämä on selvästi kipeä asia, erityisesti nuorille, koska tunteet ovat silloin voimakkaimmillaan. Jos tehdään ajatusleikki, että kärsit onaniasta, ja toivot pääseväsi naimisiin päästäksesi asiasta, ajatteletko silloin rakastaen tulevaa vaimoasi, vai ajatteletko itseäsi jotenkin siihen tapaan, että sen jälkeen pääset pälkähästä? Ihminen on kokonaisvaltainen tunteva olento, ja Jumala on luonut meille nämä tunteet, myös naisille, vaikka se vahvasti vielä vuosisata sitten kiellettiin. Muslimit taitavat vieläkin silpoa vaimojaan tästä syystä. Tämä ei ole ihan helppo juttu kiteyttää kyllä-ei vastaukseksi, mutta kannattaa miettiä asiaa eri puolilta. Tässä asiassa vihollinen on niin taitavasti ottanut kentän haltuun, että ihmisen on vaikea erottaa, mikä on Jumalan työtä, ja mikä vihollisen. Me ihmiset olemme kuitenkin Jumalan työtä, ja Jumala on meidät tällaisiksi luonut, ja määrännyt meidät tällä tavalla lisääntymään, että se tuntuu jopa hyvältä. Se voi olla siis myös Jumalan lahja meille. Kuuntelin piispa Eero Huovisen haastattelua, jossa hän puhui passioista. Hän mainitsi niissä olevan kaksi puolta: Toisaalta se on intohimo, ja toisaalta kärsimys. Tärkeää on ilmeisesti se, hallitseeko passiota hyvä vai paha.
Arvostan rehellisyyttäsi ja rohkeuttasi puhua avoimesti. Toivoisin, että keskustelua avattaisiin ihmisiä pelkäämättä niin, että "se nyt vaan on niin" -asenne ei saisi niin paljon kannatusta , kuin se tällä hetkellä saa. Toivotan voimia Elämän tiellä, jatka pohdiskeluja, niin se tie kirkastuu.
Todella hyviä vastauksia tullut monelta jo.
Olette ymmärtäväisiä ja auttavaisia. On tämä hieno juttu, kun on tällainen palsta, jossa voi kysyä vapaasti ihan kaikkea.
Isoisäni kuoli rauhallisesti sairaalavuoteelle ja me kaikki saimme julistaa hänelle syntien anteeksiantoa.
Minullekkin hän saarnasi ja pyysi siunausta toivottaen samalla elämääni Jumalan siunausta kestää elämän tuskat ja murheet.
Mutta entä sitten, jos en pääsekään tästä tavasta?
Sanoit, että voihan olla muitakin syntejä.
Kyllä minusta toiset asiat tuntuvat pahemmilta kuin toiset. En tunne huonoa omaatuntoa esim. siitä, etten todista uskostani niinkuin pitäisi, vaan pidän sitä piilossa.
Kun aijemmin kävin joka ilta Isän ja Äidin luona iltarukouksen lukemassa ja synnit anteeksi pyytämässä, he ovat nyt sanoneet, ettei sinun tarvitse niin vakava olla, vaan saat käsittää vapauden.
Tulkitsin tuon noin, että he pitävät minua jo liian isona iltarukouksien lukuun.
Iltarukoukseen ei ole kukaan liian iso. Eikä syntien anteeksipyytämiseen. Arvelen, että isäsi ja äitisi ovat tarkoittaneet samaa kuin vastauksissakin oli. Ettet juuttuisi omaan syntisyyteesi, vaan uskoisit vapaasti ja rauhassa.
Ei se "todistus" niin helposti tule keltään eikä ole tarpeenkaan koko ajan julistaa uskovaisuuttaan. Paras todistus on, että elää niin kuin uskoo.
Voisitko keskustella vanhempiesi kanssa näistä asioista? Parhaiten saisit heiltä vastauksen siihen. mitä he tarkoittivat. Ja muutenkin he tuntevat oman lapsensa parhaiten. Ymmärrän, ettet kaikista asioista kehtaa vanhempiesi kanssa puhua ja se on aivan luonnollista, Mutta joku tuttu tai sitten puhujista joku. Kannattaa keskustella kaikki mieltä painava pois.
Olen huomannut sen vanhemmista sisaruksista, kuinka he ovat sulkeutuneet kuoreensa ja eivät puhu paljoa vanhempiemme kanssa.
Kaipa sitä on tultava aikuiseksi ja heittää nämä lasten jutut.
Se puhuminen ei ole helppoa aloitaa, isän kans varsinkaa, aina se on kiireinen.
Joo, niinhän se on, tulee monasti vastaukseksi.
Äiti nyt usein puhuu, isä piiloutuu lehden taa.
Seuroissa käynti on rutiinia, ikäänkuin tavan vuoksi. Parhaimmat keskustelut käydään mesessä kavereiden kanssa.
Tämäkin palsta taitaa olla enemmän aikuisia varten, siis yli 18 ikäsille.
On ollut puhujia joskus meillä yötä.
En kyllä osannut alkaa jutteleen, vaikka olis tehny mieli.
Aikuiset ne siinä vaan jutteli tavallisista asioista. Juuri kun näytti tulleen sopiva hetki ja olin kahden puhujien kans, äiti pyysi ne syömään.
Olet harvinainen nuori siinä mielessä, että sen lisäksi että olet rehellinen, sinulla on myös voimakas synnintunto. Mutta sanoisin kuitenkin, että mieti vielä näitä asioita, niin tulet huomaamaan, että kaikilla asioilla, pienilläkin, on merkitystä.
Olen selkeästi sitä mieltä, että uskon piilossa pitäminen on yhtä vakava asia kuin mikä tahansa muu synti. Miten huoneessa olijat voivat nähdä, jos kynttilää ei nosteta kynttilän jalkaan, vaan se pannaan vakan alle? Uskon piilottamisesta on myös leiviskävertaus, jossa isäntä vihastuu palvelijalleen, joka kätkee oman leiviskänsä maahan, eikä se tuota mitään isännälle. Olen kuullut siitä selityksen, että ensimmäinen leiviskä on heräys, jolloin ihminen tuntee synnintuntoa, mutta ei vielä jaksa uskoa. Usko tulee sitten toisen leiviskän kohdalla. Se kelpaa jo isännälle. Olet kuitenkin oikealla tiellä. Harmi jos olet saanut seurakunnan opetuksesta sellaisen kuvan, että synnit eivät ole samanarvoisia, vaikka ne ihmisestä tuntuisivat eriarvoisilta. Kaikki synti kadottaa.
Iltarukoukseen sellainen pieni huomio, että luen iltarukouksen joka ilta, ja pyrin aamullakin ainakin huokaamaan siihen suuntaa, että päivä menisi hyvin. Rukouksessa on sellaista voimaa, että se murtaa muureja. Saamme vapaasti käyttää tätä apunamme.
heippa nyt sulle!!
mä oikeasti järkytyin että onko olemassa tälläisiä ihmisiä vielä meidän joukossa,,,, Jokainen harrastakoon mitä haluaa,kunhan tekee sen omassa yksinäisyydessään. Eikö ole parempi itse tyydyttää itseään kuin lähteä irtosuhteisiin!ei se mikään synti ole!! ja avioliitossakin voi harrastaa itse tyydytystä parempi se kuin pettää puolisoa! se voi jopa olla kiva esileikki yhdessä.. halut ja himot ne on lestoillakin! tsemppiä
Ei ole olemassa mitään "oikeaa tapaa" syntien anteeksisaamiseen! Raamatun lupaus on se, että kun uskossa käännytään JEESUKSEN puoleen, hän armahtaa syntiänsä katuvaa ihmistä ja puhdistaa kaikesta vääryydestä.
Rippi on ihana lahja Jumalalta, sitä ei siis ole annettu meille ikeeksi niskaan tai ehdoksi anteeksiannolle! Rippiin voidaan turvata, se on annettu AVUKSI heikolle ihmiselle uskoa syntinsä anteeksi, kun sen saa kuulla toisen uskovan suusta.
Kuule, voin vakuuttaa sinulle: itsetyydytys on täysin luonnollinen, biologinen asia ihminen-nimisellä lajilla. Se on täysin ruumiillinen asia. Samantasoinen asia kuin nälän tai janon tyydyttäminen.
Se ei ole haitallista eikä siitä ole syytä kärsiä omantunnontuskia. Sinähän et aiheuta kenellekään vahinkoa sillä, vaan itsetyydytys on olemassa, koska olet valmis jatkamaan sukua ja se tarve on ihmiselläkin pohjimmiltaan täyttä biologiaa. Ongelma heikkenee (mutta ei täysin katoa) kun sinulla on mahdollisuus elää sukupuolisuhteessa eli kun olet avioliitossa.
Tästä on turhaa tehdä mitään uskomisen esteitä! Saat olla vapaa tämän asian puolseta. Jos asia sinua vaivaa, voit uskoa että kun Jumala on ihmisen luonut, hän loi myös seksuaalisuuden. Jumala ei tarkoittanut että luonnollisesta seksuaalisuudesta koetaan synnin tuskia, silloin kun ei ketään vahingoiteta. Sellaiset synnintuskat ovat turhia ja pelkästään ihmisten keksintöä. Myös avioliitossa seksuaalisuutta tulee toteuttaa vastuullisesti, rakkaudessa ja kilpaillen toinen toisensa kunnioittamisessa, kuten olemme sanasta lukeneet.
ja etenkin vanhemmille miehille itsetyydytyksellä on terveydellistä merkitystä, jos muu seksielämä on hiljaista.