Turhin avustus?

Kysyisin tällaista kysymystä että mikä on mielestänne turhin avustuksen kohde mihin valtiomme varoja käytetään? Eli meidän veronmaksajien rahoja...
12234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Varmaankin monet kulttuuriprojektit ovat aikas turhia

Äänestä
  • Kulttuurin synty on sivistyksen synty. Kiinnostus taiteeseen ja kulttuuriin syntyy sinä hetkenä, kun ihmisen ei enää tarvitse miettiä välittömästi sitä, mistä seuraavan leipäpalansa saa ja kestääkö majan katto sadetta.

    Saanko muuten arvata: mielestäsi urheilu on tukensa ansainnut? Nykyajan suomalainen on hämmästyttävän sivistymätön olento. Valmis heittämään kulttuurin ja taiteen romukoppaan ( niistä kun ei ole mitään 'hyötyä', ts. niitä ei voi syödä tai mikä tärkeämpää, juoda ) mutta kuitenkin kiljuu pienen teuraspossun tavoin urheilunsa perään. Leipää ja sirkushuveja.

    Äänestä

Suuryritysten ponsoroiminen.Polttavat ammattitaidotomuuttaan miljalrdit ulkomaan hömppäsijoitujksiin.

Äänestä

Pakollinen ruotsinopetus koko kansalle ja ruotsinkielisten palvelujen tarjonta rannikkkoalueen ulkopuolella.

Äänestä

se on pohjaton kuilu ja valtaosa siitä on huijausta. Esim. suurin pakolaisryhmä suomessa on tullut tännen pakolaisina ja turvapaikanhakijoina maasta, joka on niin turvallinen, että sinne voi lähettää jopa lapset takaisin opiskelemaan ja sitten he palaavat tänne lihapatojen ääreen huijaamaan typeriä suomalaisia.

http://194.89.205.4/krp/leipikset/tiedotteet/250101.html

Äänestä

Maanviljelijöiden elättäminen uuninpankolle.

Äänestä
  • Haluaisit siirtää viljelijät elätettäväksi työttömyyskortistoon?

    Äänestä

  • ''' kirjoitti:

    Haluaisit siirtää viljelijät elätettäväksi työttömyyskortistoon?

    Sama kai se on missä niitä elättää, ja saisivat samat tuet kuin muutkin jouten olijat.Ja tulis yhteiskunnalle paljon halvemmaksi.

    Äänestä

Koska suomalaisilla on tunnetusti huippuluokan puolustustahto tulisi rahavirran suunta kääntää ja armeija muuttaa maksulliseksi. Näin syntyvät säästöt voitaisiin ohjata sinne missä rahaa tarvitaan eli terveydenhuoltopuolelle ja jäisi siitä varmasti yhden stadionin katon verran ylikin.

Äänestä
  • Turhat avustukset pois. Sivareilta päiväraha pois, ja katsotaan miten kauan rauhanvakaumus jatkuu eikä armeija maita. Ja valtio muuten säästäisikin tässä..

    Äänestä

  • Onko mielestäsi siis maanpuolustus niin turha asia, ettei siihen kannata uhrata verovaroja. Suomen budjetissa kuitenkin puolustusmenot ovat maailmanlaajuisesti prosentuaalisesti pienimmästä päästä.
    Tuo puolustustahto on tietysti venyvä käsite. Olen huolestuneena seurannut, miten armeijan välttely lisääntyy jatkuvasti. Keskeyttämisiä tulee koko ajan enemmän ja siviilipalvelukseen haluavien määrä kasvaa. Puhumattakaan totaalikieltäytyjistä.
    Henkilökohtaisesti olen vielä niitä, joille sana kansalaisvelvollisuus merkitsee jotain ja sotilasvalan vannominen on ollut yksi elämän kohokohdista. Pian varmaankin kuulun kahteen vähemmistöön Suomessa: upseerinarvoinen armeijan käynyt ja tylsä hetero.
    Mielestäni puolustusmenoja tulisi ennemminkin kasvattaa, jolloin saataisiin armeijan vanhentuva kalusto nykyaikaisemmalle tasolle.
    Kannattaa muistaa, että luonnonlait toimivat joka asiassa, eli tyhjö pyrkii täyttymään. Tällä tarkoitan sitä, että armeijan lakkauttamisen seurauksena saisimme jännityksellä jäädä odottelemaan minkänäköisiä sotilaita tänne ilmaantuisi täyttämään puolustustyhjöä.

    Äänestä

Tietysti puoluetuet ja sitten kehitysapu
kolmansiin maihin.Maat ovat niin korruptioituneita että rahat päättyvät VARMASTI
rikollisten käsiin.Nyt supistetaan sairaaloiden
toimintaa loppuvuodeksi esim.lastenklinikan päiväkirurgia kokonaan MIKÄ MEININKI?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietiskelijä kirjoitti:

Kysyisin tällaista kysymystä että mikä on mielestänne turhin avustuksen kohde mihin valtiomme varoja käytetään? Eli meidän veronmaksajien rahoja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu