Kieltolaki

Tahtoopi hallitus. Vuosina 1912-1932 voimassa ollut alkoholin kieltolaki ei vähentänyt alkoholin kulutusta mutta sai aikaan rikollisuuden lisääntymistä, uhrasi merkittävän määrän poliisin resursseja sekä aiheutti muita ongelmia. Vuonna 2006 on hallitus suuressa viisaudessaan säätämässä seksin ostoa kriminalisoivaa lakia. Maksullisen seksin tarjonta tuskin vähenee mutta toiminta siirtyy maan alle ja rikollisiin käsiin. Ja itä-mafian ote suomessa voimistuu.
4136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demarit ja keskustan tissimallinna ja rattijuoppona kunnostautunut kulttuuriministeri tätä suurimpaan ääneen tahtovat.

Äänestä

Mielestäni huoralta muutaman minuutin ostaminen ei ole lainkaan moraalisesti niin arvelluttavaa kuin kohdun vuokraaminen yhdeksäksi kuukaudeksi.

Huorat pitäisi laillistaa ja perustaa täysin laillisia ja kliinisiä bordellihotelleita ympäri Suomea.

Äänestä

kieltolaki.hamppu on ollut kiellettynä 40 vuotta tosi kovaa kamaa ei yhtään tunnettua kuoleman tapausta koko mailmassa.euroopassa puhutaan paljonkin kyseisen lain mielekkyydestä. suomessakaan laki ei toimi kovin hyvin vaan jatkuvasti yhä useampi rikkoo lakia ja mikä hienointa meillä kaikki huumeet niputetaan yhtä vaarallisiksi.jos hampusta ja heroiinista puhutaan yhtä vaarallisina niin nuoriso ymmärtää niiden olevan yhtä vaarattomia.jatkuvasti lisääntyvä hampun käyttö ja sen ainoa saanti rikollisilta vahvistaa rikollisuuden hyvinvointia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saatava Suomeen kirjoitti:

Tahtoopi hallitus. Vuosina 1912-1932 voimassa ollut alkoholin kieltolaki ei vähentänyt alkoholin kulutusta mutta sai aikaan rikollisuuden lisääntymistä, uhrasi merkittävän määrän poliisin resursseja sekä aiheutti muita ongelmia. Vuonna 2006 on hallitus suuressa viisaudessaan säätämässä seksin ostoa kriminalisoivaa lakia. Maksullisen seksin tarjonta tuskin vähenee mutta toiminta siirtyy maan alle ja rikollisiin käsiin. Ja itä-mafian ote suomessa voimistuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu