Päivämies tulisi vaihtaa Raamattuun

Jotta vanhoillislestadiolaisuudessa edes joskus ymmärrettäisiin luopua harhaopeista niin Raamatun lukuun tulisi satsata paljon enemmän aikaa. Niillä rahoilla joilla vl-perheissä maksetaan harhaoppeja tukeva Päivämies niihin voitaisiin varmaankin hankkia ainakin yksi Raamattu lisää.
Raamatun puustaavi kuolettaa kyllä synnillisen lihan - mikä voi tuntua aloittelijasta pelottavalta - mutta toisin kuin Päivämies, se ei vie harhaoppien pimeyteen vaan johtaa vähitellen todelliseen parannukseen ja Taivaan kotiin. Kannattava sijoitus, eikö totta?
391811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

ja vain yhtä kerrallaan ehdin lukea, nettiraamattu on tosikätevä, voi vertailla eri käännöksiä ja eri kielisiä.

Äänestä
  • Kolmea eri käännöstä, tai neljää, jos Amerikassa julkaistu suomennos katsotaan eri käännöksekei. Lisäksi uusi testamentti ja psalmit omana painoksenaan. Minäkin etsin usein nettiraamatusta kohtia, löytää hakusanalla ja voi verrata käännöksiä.
    Päivämiehessäkin on evankeliumitekstit kahtena käännöksenä.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Kolmea eri käännöstä, tai neljää, jos Amerikassa julkaistu suomennos katsotaan eri käännöksekei. Lisäksi uusi testamentti ja psalmit omana painoksenaan. Minäkin etsin usein nettiraamatusta kohtia, löytää hakusanalla ja voi verrata käännöksiä.
    Päivämiehessäkin on evankeliumitekstit kahtena käännöksenä.

    Lue sitten ne kaikki Raamattusi kannesta kanteen. Ei sillä tavalla vl:läisittäin että luetaan vain se kohta jossa sanotaan että : "Joille te..."

    Ja jos sinulla noin paljon on Raamatuita niin sittenhän et Päivämiestä tarvitsekaan! :)

    Äänestä

  • acim la i ne n kirjoitti:

    Jo nuorena, noin kymmenvuotiaana luin ensi kerran Raamatun läpi. Silloin muínun piti lukea kuitenkin lainaraamattua, ei ollut omaa silloin 1950 -luvulla. Tarvitsen minä Päivämiestäkin. Raamattu on minulle kartta, Päivämies ja muut lehdet ovat kello ja kompassi.

    ilman mitään turhia (Päivämies)

    Kyllä se on Raamattu, joka on sekä kartta, kello että kompassi eikä siinä mitään muuta tarvita!!!

    Äänestä

  • tietoisesti kirjoitti:

    Jeesuksen sanoin, että seuratkaa aikojen merkkejä.

    Äänestä

  • acim la i ne n kirjoitti:

    Lue sitten ne kaikki Raamattusi kannesta kanteen. Ei sillä tavalla vl:läisittäin että luetaan vain se kohta jossa sanotaan että : "Joille te..."

    Ja jos sinulla noin paljon on Raamatuita niin sittenhän et Päivämiestä tarvitsekaan! :)

    Eihän ramattu ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Ei hyödytä lukea pelkästään raamattua, vaan tarvitaan raamattua selittäviä teoksia, jotta ymmärtää lukemaansa.
    Raamattua voidaan selittää hyvin monella eri tavalla. Pirukin selittää omalla tavallaan.

    Olen tutustunut ajan myötä hyvin moniin eri ramatunselityksiin.Aina löytyy ja keksitään uusia selityksiä. Olen tutustunut myös acimlaisen raamattuun. Kyllä näitä selityksiä piisaa.
    Päivämies kertoo paljon ajankohtaisiakin asioita teiltä ja aitovieriltä,ja raamatun selitykset taitaa olla jo vähemmistönä lehden sisällössä.

    Raaamttu on siitä ihmeellinen kirja, että se sanoo yhdessä paikkaa yhtä ja toisessa paikkaa toista.

    Jos pitäytyy vain yhteen kohtaan ja tekee siitä opillisen, on harhassa. Pitää lukea myös monta muuta paikkaa ja tehdä niistä yhteenveto.

    Vitsi: Kerran luki eräs mies raamattua avaten sattumoisin yhden sivun, jolloin silmiin sattui teksti: Ja hän meni pois ja hirtti itsensä.
    Ei hyvä, arveli mies ja otti toisen kohdan.
    Nyt silmiin sattui teksti: Mene ja tee sinä samoin!

    Hullua lukea koko kirjaa, mies totesi, sehän käskee tehdä aivan mielettömiä tekoja.

    Äänestä

  • lukija. kirjoitti:

    Ja kukas sen sitten määrittelee mitkä kirjoitukset ovat sitten naamioituneen pirun aikaansaannoksia??? Kysynpä vaan, se kun on niin ovela muutenkin !!

    Että mikäs Raamattua selittävä teksti ei sitten olisikin itse pirun aikaansaamaa!!??

    Kyllä olisi parasta pysyä vaan Raamatussa ja yrittää omilla aivoilla Herramme Jeesuksen Kristuksen johdatuksella ymmärtää niitä!!

    Kuules kuoma, mites voit olla varma lukiessasi itse raamattua, että miten ymmärrät oikealla tavalla lukemasi tekstin?
    Johtaako ajatuksiasi piru vai Kristus.
    Piru tuli kiusaamaan Lutheriakin, kun luki raamattua, jolloin Luther heitti pirua raamatulla.

    Saarnamies selittää raamattua parhaansa mukaan, mutta kuulemani kokemuksen mukaan hän selittää sitä aina niin, kuin on totuttu selittämmän, eli milloinkaan saarnamies ei voi esittää mitään uutta tulkintaa ja vaan kaikki on muilta aijemmin opittuja matkittuja selityksiä.

    Avaanpa nyt raamattuni ja katson, mitä silmiini sattuu ensimmäiseksi.
    "Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava!"
    Miten nyt selität tämän paikan?
    Saarnamies sanoo, että sielu on kuolematon ja tämä raamatunpaikka sanookin, että sielukin voi kuolla.
    Miten nyt ymmärrät oikein?
    Onko sielu kuolematon vai ei?

    Äänestä

  • raamatun ymmärtäminen kirjoitti:

    Vastaappa itse: jos saarnamiehen sana on oikea, niin olisiko piru päässyt sormeilemaan tekstejä, kun on tehty käännöksiä ja tulkintoja Raamattua uudelleen kirjoitettaessa!!??
    Mitkä ovat alkuperäisen Raamatun tekstien sanomat!?

    Mitä on sitten kuolema?? kerropa sen matonen maan

    Voi lukea myös väärin jos ei ole anettu siihen tarvittavaa ymmärrystä.

    Kenenkään ei pitäisi uskoa ketään joka väittää tulkitsevansa Raamattua juuri oikein, sillä hän saattaa tulkita sen omallatavalla ja vain lukee sitä kuin kirjaa. Raamattu kuitenkin on enemmän kuin kirja, siellä sana elää jos saa oikean ymmärryksen.

    Jokaisen pitäisi itse lukea Raamattua ja sitä mitä se kertoo, kenekään ei pitäisi uskoa jonkun tulkintaa Raamatusta, sillä se saattaa olla väärä.

    Äänestä

  • tietoisesti kirjoitti:

    ilman mitään turhia (Päivämies)

    Kyllä se on Raamattu, joka on sekä kartta, kello että kompassi eikä siinä mitään muuta tarvita!!!

    ovat muutkin lehdet ilmeisesti sinun mielestäsi? Entäpä jos Päivämiehen tarkoitus ei koskaan ole ollutkaan korvata raamattua vaan olla ihan vain lehti?

    Pitäisikö paikalliset sanomalehdet lopettaa ja vaihtaa raamattuun tai yhteen ainoaan lehteen? Entäs aikakauslehdet? Lue sinäkin mieluummin raamattua kuin niitä.

    Äänestä

  • raamatun ymmärtäminen kirjoitti:

    Kuules kuoma, mites voit olla varma lukiessasi itse raamattua, että miten ymmärrät oikealla tavalla lukemasi tekstin?
    Johtaako ajatuksiasi piru vai Kristus.
    Piru tuli kiusaamaan Lutheriakin, kun luki raamattua, jolloin Luther heitti pirua raamatulla.

    Saarnamies selittää raamattua parhaansa mukaan, mutta kuulemani kokemuksen mukaan hän selittää sitä aina niin, kuin on totuttu selittämmän, eli milloinkaan saarnamies ei voi esittää mitään uutta tulkintaa ja vaan kaikki on muilta aijemmin opittuja matkittuja selityksiä.

    Avaanpa nyt raamattuni ja katson, mitä silmiini sattuu ensimmäiseksi.
    "Se sielu, joka syntiä tekee, sen on kuoltava!"
    Miten nyt selität tämän paikan?
    Saarnamies sanoo, että sielu on kuolematon ja tämä raamatunpaikka sanookin, että sielukin voi kuolla.
    Miten nyt ymmärrät oikein?
    Onko sielu kuolematon vai ei?

    on mahdollista löytää raamatusta ottamalla yksi kohta ja jättämällä toinen pois.

    JT:t uskovat tässä asiassa niin kuin vartiotorni opettaa, eivätkä lue raamattua.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    ovat muutkin lehdet ilmeisesti sinun mielestäsi? Entäpä jos Päivämiehen tarkoitus ei koskaan ole ollutkaan korvata raamattua vaan olla ihan vain lehti?

    Pitäisikö paikalliset sanomalehdet lopettaa ja vaihtaa raamattuun tai yhteen ainoaan lehteen? Entäs aikakauslehdet? Lue sinäkin mieluummin raamattua kuin niitä.

    Selität sen, että aikoinaan on joutunut hoitokokoukseen syytetyksi siitä kun epäiltiin, että Raamatulla oltaisiin saatu pääsekaisin, kun uskalsi tuoda asioita Raamatusta esille?

    Päivämiehen lukeminen oli tärkeistä tärkeintä, Raamatun lukemisesta saattoi joutua syytetyksi väärästä hengestä.

    Raamatustahan se totuus kuitenkin vain löytyy, ei päivämiehestä.

    Äänestä

  • kuolemattomuus kirjoitti:

    on mahdollista löytää raamatusta ottamalla yksi kohta ja jättämällä toinen pois.

    JT:t uskovat tässä asiassa niin kuin vartiotorni opettaa, eivätkä lue raamattua.

    Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

    Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava.

    Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

    Kuka on se mies, joka jää eloon eikä kuoloa näe, joka pelastaa sielunsa tuonelan kädestä?

    Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi, ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.

    Elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään. Heillä ei ole enää palkkaa saatavana, ja heidän muistonsa on unohdettu.

    Tee voimiesi mukaan se mikä tehtävissä on, sillä tuonelassa, jonne olet matkalla, ei ole tekoja, ei ajatuksia, ei tietoa, ei viisautta.

    No niin, tässä oli raamatun sanaa, joten kuolema tuli nyt sitten täysin selväksi, vai?

    Ja eikä tarvinnut vartiotornista hakea yhtään lainausta.

    Äänestä

  • joo kirjoitti:

    ovat muutkin lehdet ilmeisesti sinun mielestäsi? Entäpä jos Päivämiehen tarkoitus ei koskaan ole ollutkaan korvata raamattua vaan olla ihan vain lehti?

    Pitäisikö paikalliset sanomalehdet lopettaa ja vaihtaa raamattuun tai yhteen ainoaan lehteen? Entäs aikakauslehdet? Lue sinäkin mieluummin raamattua kuin niitä.

    suojelee syntisiään!!!
    Siis asiaaan:
    Kaikkia lehtiä voi kyllä lukea siitä tässä ei ole alkuunkaan ollut kysymys!!

    Kysymys on siitä että Päivämieheen kirjoitetuja asioita aletaan pitämään lakiteksteinä, joiden mukaan kaikkien pitäisi pilkulleen elää, muuten joutuu huonoon valoon yhteisössä ja peräti "ulkoistetaan", mikä voi olla kennelle tahansa tuhoisaa! jopa itsemurhiin johtavaa. Sitten vaan yhteisö tyytyväisenä ajattelee että päästiinhän tuostakin syntisestä, joka ei noudattanut sääntöjä!
    Tälläinen ei kuulu toisiaan rakastavaan yhteisöön!

    Äänestä

  • Kun kehumahan ruvetaan, nii meillä on:
    Novum, James King, Bitti Biblia 6, 7, 8, DigiNovum, 38, RKomitean ehdotus, 92, Biplia, Kuva-, perhe-, sota-, ns.väliaikainen, harvinaisuus jossa ehdotus UT:ksi (fraktuura, jostain 1800 -luvun puolivälistä), vironkielinen-, lasten- jne.
    Että kyllä löytyy. Mutta yhtään parempia uskovaisia meistä ei silti ole tullut ja mitään ei muista sillon kun tarttis, että silleen.

    Äänestä

Mikä on pakkulan kanta kuoroasioihin? Tuolla aikaisemmin jai sellainen epäselväkäsitys kannastasi, joka kumpuaa 70-luvun teksteistä. Mitä mieltä olet, voiko uskovainen osallistua muuhun kuin uskovaisten järjestämiin kuoroihin?

Äänestä
  • En osaa laulaa, kuuntelen kyllä mielläni.
    Minulla si siis tarvitse olla kantaa, olen kertonut vain sen, mitä musiikkitaitoisilta olen kullut. Mainitsin siellä Y.K.n kirjoituksesta, joka seurakunan kanttorina oli johtanut muistaakseni neljää eri kuoroa, siis seurakunnan kuoroja kaikki. Yhdessä niistä, nuorten koraalikuorossa nelisenkymmentä laulajaa, melkein kaikki VL uskovaisia. Muita siihen ei saanut mukaan montakaan, edes houkuttelemalla. Olivatko ne laulut siellä, vai laulutapa niille ulkopuolisile vastenmielisiä, vai niiden uskovaisten rauhallinen elämäntapa. En tiedä, pohdiskelen vain.

    Yritän nyt jotakin vastata, vaikka todennäköisesti tulee uusia kysymyksiä, kun vastaukseni ei kelpaa jokaiselle. On varmaan laulamisen kannalta aivan sama, minkälaisessa kokoonpanossa laulaa, kunhan musiikkipuoli on kunnossa. Siis musikaalisuus. Uskon kannalta asia hiukan mutkistuu, eikä yksioikoista vastausta voi antaa. Monet ovat laulaneet mukana, monella on siitä huonoja, joillakin vähemmän huonoja kokemuksia. Gospelin kaltaiseen ei ole syytä lähteä, se on pidetty selviönä. Muuten tilanne vaihtelee paikkakunnittain, että ratkaisut on tehtävä aina sikäläisen tilanteen mukaan. Sen vuoksi ei ole tarpeen tämän tarkemmin, ainakaan minun taholtani, tätä keskustelua jatkaa.

    Miksi muuten tähän kärtetään vastausta niin kovin tällä palstalla? Mielestäni ratkaisu kuuluu sinne, missä on sen toiminnan paikka. Siis paikalliselle tasolle.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    En osaa laulaa, kuuntelen kyllä mielläni.

    kysymys kun sitä kaipasit vastauksessasi

    Mikäs gospelissa on vikana???

    Onkos sen nyt sitten joku saarnamies kieltänyt!!?

    Vai se että se on paljonkäytetty mustien joukossa?? Ettei vaan olisi rasistista!! erottelua

    "Miksi muuten tähän kärtetään vastausta niin kovin tällä palstalla? Mielestäni ratkaisu kuuluu sinne, missä on sen toiminnan paikka. Siis paikalliselle tasolle."

    Kyllä tämä keskustelufoorumi on kaikkien käytettävissä ja tämä mediafoorumi on kyllä "paikallinen" kaikkialla Suomessa ja rajojen ulkopuolellakin!!
    Ei tämä ole vain "helsinkiläisille" tarkoitettu keskustelupaikka!!

    Mutta maailman tanssilavoille emme ole koskaan neuvoneet ketään. Jos rokki tuodaan vaikka kirkkoon, ei se miksikään muutu. Mainitsin gospelin vain esimerkkinä, tiedän kyllä muutamia siedettäviäkin siinä lajissa.

    paikkakunnittain.

    omilla aivoilla!

    "Jos rokki tuodaan vaikka kirkkoon, ei se miksikään muutu."

    mikä ei muutu miksi??

    Rokki on vain musiikin laji eikä mitään muuta ystävä hyvä!

    Sanoman sisältö tekstityksessä on sitten asia erikseen!!

    Rokinkin avulla voidaan levittää ilosanomaa!!
    Tämä pitäisi vl alkaa hiljalleen ymmärtää!!

    Älä sinä näe mörköjä jokapaikassa!!

    Tässä törmätään vl:n lakiuskoon taas!!

    Itse haluan pitää sen vähän, mitä olen saanut lahjaksi.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    En osaa laulaa, kuuntelen kyllä mielläni.
    Minulla si siis tarvitse olla kantaa, olen kertonut vain sen, mitä musiikkitaitoisilta olen kullut. Mainitsin siellä Y.K.n kirjoituksesta, joka seurakunan kanttorina oli johtanut muistaakseni neljää eri kuoroa, siis seurakunnan kuoroja kaikki. Yhdessä niistä, nuorten koraalikuorossa nelisenkymmentä laulajaa, melkein kaikki VL uskovaisia. Muita siihen ei saanut mukaan montakaan, edes houkuttelemalla. Olivatko ne laulut siellä, vai laulutapa niille ulkopuolisile vastenmielisiä, vai niiden uskovaisten rauhallinen elämäntapa. En tiedä, pohdiskelen vain.

    Yritän nyt jotakin vastata, vaikka todennäköisesti tulee uusia kysymyksiä, kun vastaukseni ei kelpaa jokaiselle. On varmaan laulamisen kannalta aivan sama, minkälaisessa kokoonpanossa laulaa, kunhan musiikkipuoli on kunnossa. Siis musikaalisuus. Uskon kannalta asia hiukan mutkistuu, eikä yksioikoista vastausta voi antaa. Monet ovat laulaneet mukana, monella on siitä huonoja, joillakin vähemmän huonoja kokemuksia. Gospelin kaltaiseen ei ole syytä lähteä, se on pidetty selviönä. Muuten tilanne vaihtelee paikkakunnittain, että ratkaisut on tehtävä aina sikäläisen tilanteen mukaan. Sen vuoksi ei ole tarpeen tämän tarkemmin, ainakaan minun taholtani, tätä keskustelua jatkaa.

    Miksi muuten tähän kärtetään vastausta niin kovin tällä palstalla? Mielestäni ratkaisu kuuluu sinne, missä on sen toiminnan paikka. Siis paikalliselle tasolle.

    Kiitokset pakkulalle vastauksesta. Tämä on hyvin klassinen esimerkki siitä miten sekavia käsityksiä Siionissa on näiden elämäntapa asioiden tiimoilta. Pakkula myöntää että laulaminen ja musikaalisuus eivät ole syntiä, mutta ei ole varma onko kaikilla paikkakunnilla sama käsitys ja jättää sen paikkakuntien ratkaistavaksi. Tämä on juuri sitä ristiriitaa mitä näillä palstoilla ja Siionissa sairastetaan, kun lähdetty listamaan asioita, joihin ei itse asiassa voi antaa mitään määräyksiä, vaan ne jäävät aina kanssamatkaajan oman ratkaisun varaan. Tällaisissa käytännön elämää koskevissa asioissa on nimittäin aina hyviä ja huonoja puolia ja valintoja tulee tehdä sisällön mukaan. Näistä ei voi lähteä ketään tuomitsemaan etukäteen tai julistamaan asiaa kokonaan pannaan sen takia että niissä voi piillä vaarojakin.

    Hyvä esimerkki tästä on internetti, välttämätön ja erittäin hyödyllinen tekninen ihme, josta saamme yhdessä nauttia. Sisällön mukaan siellä surffaillaan. Tämän taistelun jokainen käy siis itse, toki toisilta neuvoja ja kokemuksia voi kysellä. Tämän vuoksi asia vaihtelee paikkakunnittain niin kuin pakkula toteaa. Ongelma tässä asiassa on se että kaikille ei sovi se että jätettäisiin tällaiset asiat matkaystävien päätettäväksi, luotettaisiin matkaystäviin, eikä lähdettäisi painostamaan toisia kuorosta, konsertista ja videoista ulos. Puhumattakaan että yritettäisiin keinotekoisesti rakentaa jonkilaista kollektiivista sääntöverkkoa näiden asioiden ympärille niin kuin nyt tapahtuu aina puhujainkokousten yms yhteydessä. Pidetään seurakunnassa oppi ja sakramentit kirkkaana ja jätetään nämä yhteiskunnalliset asiat suosiolla jokaisen oman ratkaisun alle. Ei Jeeuskaan lähtenyt ratkomaan perinnönjakoon liittyviä ongelmia kun sitä häneltä pyydettiin.

    12:13 Niin muuan mies kansanjoukosta sanoi hänelle: "Opettaja, sano minun veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön."
    12:14 Mutta hän vastasi hänelle: "Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?"

    Äänestä

  • ja muille kirjoitti:

    Tekemisen ja kulkemisen rajoista on keskusteltu niin kauan, kuin muistan, ja muistini yltää 1940 -luvun lopulta alkaen. Kun olen vanhempiakin pöytäkirjoja lukenut, elen havainnut, että vieläkin aikaisemmin on käyty rajaa sopivan ja sopimattoman välillä. Tässä keskustelussa, toisessa vastauksessa olen jo maininnut, miksi tilanne vaihtelee paikkakunnittain ja alueittain. Ei siksi, että sopimatoman raja olisi erilainen, vaan koska sen maailman suhtautuminen vaihtelee paikkakunnittain. Viimeksi kuuntelin tästä keskustelua Reisjärven loppiaispäivillä.

    En tässä uskalla, enkä tiedä sanoa, miksi edellinen kirjoittaja kokee tässä ristiriitaisuutta. Minä en siinä mitään ristiriitaa näe, mutta jokapäiväistä valvomista tämä kilvoitus on. Joka hetki joudun käymään rajaa oikean ja väärän välillä. Muistan tässä erään edesmenneen veljen sanat, kun hän kertoi jonkun vieraan sanoneen: Näin syräiseen paikkaanhan ei edes sielunvihollinen osaa. Veli oli vastannut, että tuntuu, että se aivan asuukin täällä.

    Tai niinkuin Luther aikanaan totesi, pelkäävänsä omaa sydäntään enemmän, kuin Turkin keisaria.

    ”Ei siksi, että sopimatoman raja olisi erilainen, vaan koska sen maailman suhtautuminen vaihtelee paikkakunnittain.”
    Mitähän pakkula tällä tarkoittaa? Määritteleekö synnin maailma, toiminnan sisältö vai osallistuja?

    Äänestä

  • pakkulapa kirjoitti:

    ”Ei siksi, että sopimatoman raja olisi erilainen, vaan koska sen maailman suhtautuminen vaihtelee paikkakunnittain.”
    Mitähän pakkula tällä tarkoittaa? Määritteleekö synnin maailma, toiminnan sisältö vai osallistuja?

    Vaikka olisi enimmäkseen hyvää ja asiallista, niin niiden huonoimpien perusteella tehdään valinnat. Jos ne huonot saa pois, niin hyvä, jos ei, niin ei sitten.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Vaikka olisi enimmäkseen hyvää ja asiallista, niin niiden huonoimpien perusteella tehdään valinnat. Jos ne huonot saa pois, niin hyvä, jos ei, niin ei sitten.

    Pakkula, mun työpaikalla on yksi paha kaveri ja olen yrittänyt saada häntä ystävällisesti kattelemaan muita maisemia. Mutta ei lähde sitten kirveelläkään. Eli enimmäkseen menee oikein hyvin ja sisältö on kunnossa, mutta sitten on tuota pahaa vähän jäljellä. Kumpi lähtee ensin? Sanoit että pitää jättää. Nyt ahdistaa.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Vaikka olisi enimmäkseen hyvää ja asiallista, niin niiden huonoimpien perusteella tehdään valinnat. Jos ne huonot saa pois, niin hyvä, jos ei, niin ei sitten.

    Pakkula, miten määrittelet ”huonoimpien” mukaan? Huonoimpien laulajien? Jos on pari vähän kevyempää kappaletta kuorossa, vai mitä tarkoitat?
    Miten internetin suhteen pitäisi sitten toimia pakkula? Pahaa on lähellä paljonkin.

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Itse haluan pitää sen vähän, mitä olen saanut lahjaksi.

    Mihinkäs se järkikulta ja ymmärrys käyttämisellä katoaa!!??
    Onko näissä aiheina olevissa asioissa jotain loukkaavaa vai miksi yks kaks luovutat

    Järki on Jumalan ihmiselle luoma ja oikein on kehoitettu käyttämäänkin sitä!!

    Iästään riippumatta jokainen pystyy kehittämään itseään myös näissä uskonasioissa!!

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    paikkakunnittain.

    ja mitäs siitä että vaihtuvat. Niinhän sen pitääkin olla!
    Glanostiako sinä pelkää, kun ihmisille tulee tietoon ettei kaikkien niin vl-lakitekstien mukaan ole (näin se vaan on) ja siihenhän se henkinen valta murenee. Ihmisten peloittelu uskonasioilla!! Usko on rakkauden asia rakkauden muita ihmisiä kohtaan niin että meidän on hyvä olla ja uskoa Jeesukseen Kristukseen ja hänen veriuhrinsa kautta saatuun armolahjaan!!!
    Usko häneen on yhteinen rakkauden asia!!

    Äänestä

  • taas, sorry kirjoitti:

    Pakkula, miten määrittelet ”huonoimpien” mukaan? Huonoimpien laulajien? Jos on pari vähän kevyempää kappaletta kuorossa, vai mitä tarkoitat?
    Miten internetin suhteen pitäisi sitten toimia pakkula? Pahaa on lähellä paljonkin.

    Tuskin parista kevyemmästä, mutta yleisestä tasosta katsoen. Sitähän se keskustelukin on, itekukin kertoo kokemuksiaan, miten on valinnoitaan tehnyt ja rajaa käynyt. Samoin myös internetin suhteen.

    Mikä on pahaa televisiossa, on pahaa myös internetissä. Tietokone on työkalu, tv enemmän ajantappoväline. Aikaa minäkin täällä kulutan, áivan liikaakin. Joskus innostun vastailemaan vilpittömiltä tuntuviin kysymyksiin. Turhaa väíttelyä pyrin välttämään, vaikka näyttää siihen joillakin halua olevankin.

    Pahaa emme voi estää, voi sitä kuitenkin välttää, välttämällä vaikeimpia paikkoja. On eri asia olla ja joutua heikoksi, ja eri asia tieten tahtoen mennä sinne, missä heikoksi tietää joutuvansa.

    Tähän viestiisi voin yhtyä !

    Kysymys onkin siitä että kollektiivisesti päätetään toisten puolesta (esim telvisio)ettei ole "lupa" hankkia sitä. Jos sellaisen sitten hankkii on tuhoon tuomittu!
    Jokaisella on oikeus tehdä valintansa itse!

    jos omistat telvision et voi olla lestadiolainen!! Ei kenenkään tietenkään tarvitse olla lestadiolainen pakosta. On nyt vaan niin että kun on syntynyt siihen niin yhteisöstä poissulkeminen on kova paikka. Yhteisö hylkää sinut ja sinulla ei ole ketään enää. Tätäkö se Jeesuksen rakkauden sanoma armosta tarkoittaa???
    Mikä on oikeus tuomita toisia

    Äänestä

  • pakkula kirjoitti:

    Tuskin parista kevyemmästä, mutta yleisestä tasosta katsoen. Sitähän se keskustelukin on, itekukin kertoo kokemuksiaan, miten on valinnoitaan tehnyt ja rajaa käynyt. Samoin myös internetin suhteen.

    Mikä on pahaa televisiossa, on pahaa myös internetissä. Tietokone on työkalu, tv enemmän ajantappoväline. Aikaa minäkin täällä kulutan, áivan liikaakin. Joskus innostun vastailemaan vilpittömiltä tuntuviin kysymyksiin. Turhaa väíttelyä pyrin välttämään, vaikka näyttää siihen joillakin halua olevankin.

    Pahaa emme voi estää, voi sitä kuitenkin välttää, välttämällä vaikeimpia paikkoja. On eri asia olla ja joutua heikoksi, ja eri asia tieten tahtoen mennä sinne, missä heikoksi tietää joutuvansa.

    ”Vaikka olisi enimmäkseen hyvää ja asiallista, niin niiden huonoimpien perusteella tehdään valinnat. Jos ne huonot saa pois, niin hyvä, jos ei, niin ei sitten.”

    En ole nyt varma ymmärränkö pakkulaa oikein. Yllä oleva tarkoittaa mielestäni toiminnan, esim. Kuoron kieltämistä jos siellä on mitään pahaa, ja tämä jälkimmäinen mielipide taas jättää jonkilaista valinnan varaa niin kuin pitasisikin. Edelleenkään en ymmärrä miksi jokin asia voi olla toisella paikkakunnalla synti ja toisella ei? Ja missä tapauksissa pakkulan mielestä lähdetään sitomaan, jos ollenkaan. Eipä tässä väitellä tarvi, mutta hauska pohtia asiaa vaan. Joskus näihin viesteihin tulee vastattua nopeasti ja voi jäädä väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Ei sekään välttämättä haittaa, palstattelu panee kuitenkin asioita miettimään ja saattaa kyseenalaista jotakin mitä on tottunut pitämään ihan selvänä asiana. Asioiden pohdiskelu on aina tarpeen. Minusta näistä elämäntapa asioista tulee puhua ja pitkään nimittäin tunnen paljon kanssamatkaajia, jotka oikeasti kärsivät siitä, että harrastavat jotakin mikä useimpien mielestä on kyseenalaista uskovaiselle. Tähän tasiteluun joutuvat erityisesti lahjakkaat ihmiset jotka pitävät ja kehittävät harrastuksia yhteiskunnantarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Heitä painostetaan välillä hyvin rankastikin ja se on henkistä terroria, jonka soisi loppua 2000-luvulla. Siihen liittyy voimakkaasti tämä kysymys kirkkolain käyttämisestä. Sitä harvemmin käytetään loppuun asti, mutta erilaisia tilapäissanktioita saattaa esiintyä. Olen seurannut muutamaa tapausta tässä hiljattain ja se on surullista. Meillä vl:llä on hyvin erilaisia käsityksiä siitä mitä saa tehdä ja mitä ei ja näistä seuraa vääjäämättä ristiriitoja ja panetteluja. Tätä on turha kenekään kiistää. Siksi olisi hyvä että meillä olisi terve Raamatun mukainen käsitys elämäntapa asioista, vaikkapa kuorosta ja muista musiikki asioista, ja että käsitys olisi sama paikkakunnasta riippumatta. Tosin sellainen jäänee vain kuvitelmaksi, sillä vl:n keskuudessa yksimielisyyden nimissä ei ole totuttu vaihtoehtoisiin näkemyksiin ja sovelluksiin eri asioista. Niin opista kuin elämässä tulee olla sama kaava kaikilla. Opin yksimielisyyden ehdottomasti allekirjoitan, mutta arki askareita voi tehdä kovin monella tavalla.

    Pakkulan kanssa samaa mieltä että yritetään välttää tarpeetonta pahaa. Tämä ei kuitenkaan sulje pois kuoroja, konsertteja, videoita, nettiä, jne. Sillä niissä kaikissa on paljon hyvääkin! Tämän takia ei voi yhteisesti kieltää urheilukilpailuja, kuoroja, konsertteja, videoita jne. Jokainen päättää itse mitä tekee ja jättää pahan pois. Tuntuuko tämä pakkula oikealta? Olenko ihan väärässä?
    Uskon että olemme opillisista asioista samaa mieltä, löytyykoöhän yhteistä linjaa näissä muissa asioissa.

    Äänestä

  • pakkulalle kirjoitti:

    Tietysti se tuntuisi helpolta, kun olisi selvät luettelot, mitä tehdä, minne mennä ja niin edelleen. Sellaisia luetteloja ei kuitenkaan tehdä, ei ole syytäkään tehdä. Tilanteista ja kilvoituksesta on syy kuitenkin keskustella. Ennen sanottiin, että keskustellaaan tiestä ja matkasta. Vaikka niitä vaaran paikkoja kartoitetaan, viimeinen valinta jää kuitenkin jokaiselle itselleen. Minulle ei ole mitäään hyötyä siitä, jos minä kieltojen tai käskyjen tähden teen tai en tee jotakin. Se on Jumalan armo, joka opettaa pahan menon hylkäämän ja maailmalliset himot. (muistinko sanat oikein?)

    Miksi sitten johonkin voi mennä yhdellä paikkakunnalla ja toisella ei? Varmaan on monta syytä, mutta kaksi otan esille. Niiden ulkopuolisten asenne vaihtelee. Jotkut kuoron johtajat ottavat uskovaisen toivomuksen huomioon, eivät kuitenkaan kaikki. Jos on uskovainen kanttori, hänen valintoihinsa voi luottaa, niin on turvallisempi mieli siellä. Minulla olisi useita esimerkkejä, mutta en niitä tälle palstalle kirjoita.

    Toinen syy on yksilöllisempi, jollakin on herkempi omatunto, kuin toisella. Sitä arkaakin on syytä kunnioittaa. Tämä on vain yleispätevää kirjoittelua, tai ei lainkaan pätevää, miten vain. Kyllä jokaisen on omassa Siionissaan keskustellen ratkaisu löydettävä. Siellä ne taustatkin tunnetaan. Ainakaan minä en tällä palstalla lähde kellekään mitään lupaa antamaan. On aivan turha vedota siihen, että pakkula lupasi. Kunhan vähän raotan verhoa, joka monen täällä kyselevän edessä tuntuu olevan.

    Pakkulaa lainaten: “Sellaisia luetteloja ei kuitenkaan tehdä, ei ole syytäkään tehdä”.

    Mitä luetteloita ovat ne joita Päivämiehen sivuilla näkyy toistuvasti, viimeksi näin: uskovaiselle ei ole sopivaa mennä urheilukilpailuun, musiikkifestivaaleihin, kuoroon, jne. Miksi tällaisia listauksia sitten näkyy?
    Olen samaa mieltä että ei tarvita listoja. Ja aina ne kiistetäänkin seurakuntailloissa ja muualla, mutta sitten tulee Päivämies ja sama lista. Ja listan perässä lukee että ei ole soveliasta uskovaiselle. Mitä keskusteltavaa siinä sitten enää on. Eikö tämmöinen ole selvää pässinlihaa? Mitä tämä tämmöinen homma oikein on, pakkula? Edellisen viestisi perusteella listastasi edelleen löytyy kuoro, jolle et anna lupaa. Edelleenkin paikkakuntakohtainen synti. Eli mielestäsi Reisjärvenopiston kuorossa voi laulaa, mutta Reisjärven kirkkokuorossa ei, koska epäuskoiset eivät välttämättä ymmärrä uskovaista tai suostu hänen lauluehdotuksiin. Tämä on kristillistä ja raitista ajattelua. Pakkula?

    ??????????????
    ??????
    ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

acim la i ne n kirjoitti:

Jotta vanhoillislestadiolaisuudessa edes joskus ymmärrettäisiin luopua harhaopeista niin Raamatun lukuun tulisi satsata paljon enemmän aikaa. Niillä rahoilla joilla vl-perheissä maksetaan harhaoppeja tukeva Päivämies niihin voitaisiin varmaankin hankkia ainakin yksi Raamattu lisää.
Raamatun puustaavi kuolettaa kyllä synnillisen lihan - mikä voi tuntua aloittelijasta pelottavalta - mutta toisin kuin Päivämies, se ei vie harhaoppien pimeyteen vaan johtaa vähitellen todelliseen parannukseen ja Taivaan kotiin. Kannattava sijoitus, eikö totta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu