Kerron tässä vain omista kokemuksistani, enkä väitä, että homma toimisi kenenkään muun kohdalla.
Olen saanut n. 20-vuotiaasta asti, tosin melko harvoin, epämiellyttäviä ja pelottavia kohtauksia, joissa ikäänkuin tunnen häviäväni, lakkaavani olemasta, siis kuolevani. Olen täysin tajuissani ja tiedän kuka olen, mutta silti kaikki on kuin unessa, omituista ja outoa. Katoan jonnekin...
Päästäni ei ole löydetty mitään vikaa monissakaan tutkimuksissa. Jossain vaiheessa lopetin lääkärssä käynnin ja ajattelin sopeutua osaani. Siihen aikaan ei puhuttu paniikkihäiriöstä juuri mitään.
Kunnes sitten aivan hiljattain,alle viisikymppisenä uskaltauduin psykiatrin puheille. Oli käsittämättömän vapauttavaa saada nimi oireilleen. Aloin myös tarkemmin miettiä taustojani. Alkoholin liikakäyttö ja valvominen olivat varmin tapa saada seuraavana päivänä paniikkikohtaus. Tupakoin juodessani ja kun sitten lopetin sen, kohtausten todennäköisyys pieneni selvästi.
Vieläkin niitä tulee, mutta muistan aina lääkärini sanat: paniikkihäiriö on ikävä, mutta siinä on yksi hyvä puoli, siihen ei kuole! Selviän onneksi ilman lääkkeitä, ainakin toistaiseksi. Kun kohtaus tulee, olen valmistautunut sanomaan muille: anteeksi, minulle tuli sairaskohtaus, älkää huolestuko, ei ole vaarallista ja menee pian ohi.
Voimia kaikille!!!
Olen saanut n. 20-vuotiaasta asti, tosin melko harvoin, epämiellyttäviä ja pelottavia kohtauksia, joissa ikäänkuin tunnen häviäväni, lakkaavani olemasta, siis kuolevani. Olen täysin tajuissani ja tiedän kuka olen, mutta silti kaikki on kuin unessa, omituista ja outoa. Katoan jonnekin...
Päästäni ei ole löydetty mitään vikaa monissakaan tutkimuksissa. Jossain vaiheessa lopetin lääkärssä käynnin ja ajattelin sopeutua osaani. Siihen aikaan ei puhuttu paniikkihäiriöstä juuri mitään.
Kunnes sitten aivan hiljattain,alle viisikymppisenä uskaltauduin psykiatrin puheille. Oli käsittämättömän vapauttavaa saada nimi oireilleen. Aloin myös tarkemmin miettiä taustojani. Alkoholin liikakäyttö ja valvominen olivat varmin tapa saada seuraavana päivänä paniikkikohtaus. Tupakoin juodessani ja kun sitten lopetin sen, kohtausten todennäköisyys pieneni selvästi.
Vieläkin niitä tulee, mutta muistan aina lääkärini sanat: paniikkihäiriö on ikävä, mutta siinä on yksi hyvä puoli, siihen ei kuole! Selviän onneksi ilman lääkkeitä, ainakin toistaiseksi. Kun kohtaus tulee, olen valmistautunut sanomaan muille: anteeksi, minulle tuli sairaskohtaus, älkää huolestuko, ei ole vaarallista ja menee pian ohi.
Voimia kaikille!!!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.