itse olen 2v tahinut kyseisen ongelman kanssa.välillä on ollut hyviä päiviä ja joskus taas huonoja.turhauttavaa tämä on ollut...on kuin kuopassa,yrittää päästä ylös mutta tippuukin alas.elämä on muuttunut tosi paljon.arkisista asioista tullut vaikeita.esim.kauppaan menosta.koko ajan siellä pyörryttää ja tuntuu ettei henki kulje.yksin en mene edes kauppaan tai muuallekkaan.saan olla tosi kiitollinen että on perhe ollut hyvin tukena.halu parantua on suuri mutta tulokset hyvin pieniä.kukapa ei normaalia elämäänsä takaisin haluaisi.lääkkeet ja spykiatri on auttaneet,vaikka en niihin ennen uskonutkaan.stemppiä kaikille paniikkihäiriön kanssa painiville ja pitäkää huolta =).
paniikkihäiriöstä vaikea päästä eroon
marjut83
112020
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
nyt 4. vuosi alkamassa. Aluksi luulin, että tässä syödään vaan ihan joku puolen vuoden lääkekuuri ja sitten on parannuttu, mutta ei. Nyt vasta oikeastaan myönnän itselleni, että minulla on paniikki ja myös ahdistuneisuutta. On ollut hyviä aikoja ja sitten niitä huonoja. Neljästi olen lääkkeen lopettanut ja yhtä monta kertaa joutunut uudestaan alottamaan oireiden palatessa. Tällä hetkellä olen sitä mieltä, että en lopeta koskaan; en uskalla. Uskoisin, että tärkein asia sinulle olisi saada lääkitys sopivaan tasapainoon, eli niin että siitä on todellista hyötyä. Silloin uskaltaisit käydä siellä kaupassa ja saisit itsevarmuutta. Muista myös, että meitä samankaltaisia on myös siellä kaupassa 100%:n varmuudella muitakin kun sinä.........tsemppiä olet kuitenkin vielä tosi nuori, sinä selviät ihan varmasti. vm-72
kiitos kovasti.ja stemppiä myös sinulle =)
Tervehdys kaikille paniikkihäiriöisille :) Kuten otsikosta huomaa tämän kanssa voi elää, välillä paremmin ja välillä huonommin. Silloin kun itselläni puhkesi paniikkihäiriö ei siitä tiedetty mitään... en minäkään!! Ajattelin että olen "hulluksi" tulossa ja sinnittelin vuosia yksikseni kaikkien epätodellisten olojen ja ahdistuneisuuden viidakossa, onneksi oli aina lähellä omaisia tai ystäviä auttamassa pahimpina hetkinä.
Omalla kohdallani paniikkihäiriö on vuosien mittaan ollut joko kokonaan poissa, taustalla tai täysipäiväisenä seuralaisena. Yleensä nämä jaksot, vuosienkin mittaiset, ovat suoraan verrannollisia elämäntilanteeseen. Mitä tasaisempaa ja stressittömämpää elämä on sen parempi on paniikkihäiriön tilakin tai oikeastaan olemattomuus. Taasen kaikki mullistukset, kuten erot, työ- tai asuinpaikan vaihdokset yms. saavat häiriön heräämään.
Tärkeintä kuitenkin on se, että nykyään saa hyvän lääkityksen, jonka avulla ponnistella pois neljän seinän sisältä... jossa vankilassa itsekin olen ollut ennen lääkitystä. Ja toisekseen näin pitkällä kokemuksella voin vakuuttaa, että johonkin m uhun me kuollaan kuin paniikkihäiriöön :)
tsemppiä ja jaksamista kaikille, jotka tämän kourissa painiskelevat... valoa näkyy.
Olisi myös kiinnostavaa tietää onko palstalla kävijöissä samanlaista veteraania... ja jos on, niin kuinka olet selvinnyt???
myös paniikkia n.20v lähes sama tarina kuin edellisellä.lääkityksellä eteenpäin välillä paremmin välillä huonommin.tsempiä kaikille.
annoit kyllä mulle ainakin toivoa=)...kiitos
30 vuotta on ollut oireita. Mitä milloinkin. Pari vuotta sitten meni todella pahaksi. Lääkkeitä en ols suostunut syömään. Nykyään syön karnosiinia ja pysyn sen avulla kasassa.
Olen Marjut kanssasi samanikäinen, ja sairastunut paniikkia jo useamman vuoden. Tässä vähän ennen tätä viestiä kirjoittaessani kohtaus meinasi tulla päälle, tuli kuuma hikinen olo ja sydän takoi. Tällaista se on olot vaihtelee, ja vain itse tämän kokenut voi tietää kuinka kurja olo voi olla. :(
olen tämän pirulaisen kanssa kärvistellyt. Ylä-asteella olin kun ekan kohtauksen sain. Ja silloin ei todellakaan tullut mieleenkään mennä kertomaan "oudoista olotiloista" kenellekään. Todellakin hulluksi olis leimattu. Sama juttu täälläkin, että elämän täytyisi olla tasaisen tappavaa, että kohtaukset pysyis poissa. Mutta minkäs ihminen luonnolleen mahtaa, välillä yrittää elää normaalisti ja hiukka revitellä ja sitten mopo karkaa käsistä. Taas ahdistus, paniikit ja stressi iskee. Välillä lääkitys ja välillä yritän ilman. Vuodenaikojen vaihtelut vaikuttaa paljon.
Vuodenajat vaikuttaa mullakin olotilaan, kuten myös säätila monesti oikein aurinkoisella ilmalla tulee paha olla. Samoin kuten kirkkaat valot vaikuttaa. Kaikki uudet tilanteet pukkaa sen helposti päälle, ja samoin kehon epämääräiset oireet vatsan väänteet yms.
kuules kohtalotoveri...kiitos kovasti kun vastasit kirjoitukseeni.musta moni pitää tätä sairautta turhaan sisälään ja häpeää sitä.onneksi on ihmisiä jotka voi siitä puhua ja paljastaa sitä sairastavansa.paniikkikohtaukset on inhottavia.onneksi en niitä usein saa.stemppiä sulle!!!
uodenajoilla on kyllä merkitystä.talvet on masentavia minusta,kun on tosi pimeää.kesä ja aurinko antaa energiaa parantumiseen=)