Meillä on kaksi ihanaa lasta ja kolmas mietinnässä. Tiedän siis kuinka järisyttävälle tuntuu saada ensimmäinen lapsi ja kuinka elämä muuttuu myös toisen myötä. Haluaisin kuulla kokemuksianne millaista on saada se kolmas? Onko eroa siihen millaista oli toisen tultua kotiin? Noh, tietysti on eroa, mutta MILLAISTA? Tähän tietysti vaikuttaa lasten ikäerotkin ym. asiat. Meillä esikko nyt 5v, kuopus 2v.
Työtä tulee enemmän, mutta kuinka rankaksi sen olette kokeneet? Vai oletteko..?
Kaikenlaisia mielipiteitä!
Työtä tulee enemmän, mutta kuinka rankaksi sen olette kokeneet? Vai oletteko..?
Kaikenlaisia mielipiteitä!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Minulla lapset nyt 5 v, 3 v, ja 1 v. Eli noin kahden vuoden välein tulleet. Kuvittelin, että siinä kaksi kuin kolmekin, mutta nyt kyllä tuntuu että työmäärä lapsimäärään nähden on lisääntynyt ihan eri potensseissa..
Vuosi sitten vanhinkaan ei osannut itse hakea vaatteita tai ruokaa kaapista, saati voidella leipää tai kaataa maitoa vaikka ne olisivat olleet pöydässä, ja kaikkien hoito oli äidin varassa. Sisävaatteet vanhin sai jotenkin päälleen, mutta ei ulkovaatteita. Hoitoavuksikaan hänestä ei tietenkään vielä ollut, ja täytyy sanoa, että aika raskasta oli kun jokainen lapsi piti hoitaa alusta loppuun itse. Minulla on jäänyt mieleen, että vessassa en oikein koskaan ehtinyt käydä jos mies ei ollut kotona, suihkusta tai syömisestä puhumattakaan.
Mutta sitten on se toinen puoli, lapset leikkivät hyvin keskenään, kun ovat lähekkäin syntyneet - nuorinkin juoksee jo täyttä päätä siskojen mukana. Ja vaikka koko ajan tuntuu että aika ei riitä mihinkään, tiedän että lapset ovat pieniä vain hetken. Jälkeenpäin katsoessa tämä työntäyteinen aika on mennyt hujauksessa..
Sinulla vanhin tulisi olemaan jo kuusi-seitsemän vauvan syntyessä, ja hän menisi mahdollisesti jo esikouluun. Helpottaako se työtä kotona, en tiedä, koulumaailma on tuntematonta vielä minullekin.. Koulun myötä tulee uudet riennot ja kaverit, ja voi olla että kaaos lisääntyy.. Mutta luulen, että jos edes joku lapsista on sen verran isompi että osaa auttaa kotona, tai osaa edes hoitaa itsensä, on elämä vanhemmille luultavasti helpompaa. Itselläni on seuraavaan siskooni kuusi vuotta ikäeroa, ja äitini on kyllä päässyt siinä mielessä helpommalla, että hoidin siskoani, ja kolmea seuraavaakin - alusta asti äidin apuna.
Uhmaiät olisivat myös yksi huomioitava juttu, mutta teillä ei taida iät sattua siinä mielessä kohdilleen.
Kolme on minusta mukava määrä lapsia, vaikka itse tein ehkä liian tiheään.. Ja kun oikein ajattelen, ehkä suurin ero kahteen verrattuna on kaikkeen kuluva aika: kauppaan lähtemiset, vaatteiden pukemiset, välipalojen syömiset, sotkujen siivoamiset.. matkoilla tauoilla käymiset.. ja muistapa kaikille kaikki tarvittavat tavarat mukaan! Aina jää jonkun pikkupöksyt tai hammasharja.. Autossa on myös varsin ahdasta kaikkien kolmen lastenistuimen kanssa.. ja jos pidemmälle lähtee, vaunut ja matkalaukut vievät ison tilan autossa. Ja kolmella saa kertoa myös kaikkeen kuluvan rahan!
Minulla on 3 lasta pienillä ikäeroilla. (Esikoinen oli 3,5v kun kolmas syntyi.)
Ensimmäisen lapsen syntymä oli tietenkin valtava elämänmuutos. Toinen oli myös todella suuri muutos, mutta ei ihan yhtä suuri kuin ensimmäisen syntymä. Kolmannen syntymä oli suuri muutos, mutta selvästi pienempi kuin toisen lapsen syntymä, vaikka olisi voinut kuvitella, että kun "sylit loppuvat kesken", olisi muutos suurempikin.
Meillä lapsilla on pienet ikäerot. Kolmas syntyi, kun esikoinen oli 3v1kk. Kaikki erittäin toivottuja lapsia.
Olen joskus jollekin sanonut, että eka lapsi on "koekaniini", kaikki on uutta ja ihmeellistä. Toka menee jo vähän totutummin. Kolmas on se mistä voi jo nauttia täysin siemauksin, osaa tulkita vauvan itkut ym oikein, käsittely menee rutiinilla, ei tarvi tuijotella kasvukäyriä ym, sillä itselle on kehittynyt oma äiti-tyyli ja itsevarmuus.
Meillä ainakin se kolmaskerta oli paras. Synnytyskin oli todella ihana kokemus. Ja todella siitä vauvasta OSASI nauttia!
Nyt tämä kolmaskaan ei kauheasti enää äitiä kaipaile, harmi, ikää on 6v. Kohta siis jo koululainen....
ettei käy niinkuin meillä. Kun kolmas tuli, niin aateltiin, että nyt on sama vaikka niitä tupsahtaisi enemmänkin:) No viisi on nyt ja enempää en terveydellisistä syistä voi saada. Mieli kyllä tekisi aika ajoin. Kyllä tuossa lapsen teossakin saattaa tulla vauhtisokeaksi:)) Ihmiset on erilaisia. Joillekin riittää se yksi lapsi, ja jotkut ovat hulluina lapsiin ja tahtovat niitä tuvan täyteen. Välillä on raskaampaa, mutta vaikeudet unohtuu taas hyvinä päivinä.
Eka oli harjoituskappale=) ja muutti elämää paljon. Toinen muutti paljon enemmän. Kolmas meni jo jonon jatkeena=) Nyt lapset ovat 10, 12 ja 14.
Mutta vieläkin isompia. Vanhin 23 seuraava 21 ja nuorin 13v. Vanhempien kanssa jo murkku-iät ja kotoa muuttamiset läpi käyty. Nuorimman kanssa kaikki edessä, mutta kokemuksella uskon että senkin vielä jaksaa kunnialla.
Sulla on vielä kovimmat vuodet edessä päin, mutta hyvällä yhteishengellä kaikesta selviää. Tsemppiä vaan. Muksut on mahtavia ja on kiva että niitä on useampi. Sisarukset on toisilleen tärkeitä aina.
on sellainen, että ekan lapsen jälkeen muutos oli tietysti todella suuri, toinen meni hieman siinä sivussa, ei siis todellakaan tuplaantunut työmäärä (ikäeroa n 1,5 vuotta). Mutta kolmannen syntymän jälkeen kaikki tuntui räjähtävän käsiin. Siis luulin, että sekin menisi jo vanhasta tottumuksesta "siinä muiden mukana", mutta arki on ollut jotakin ihan muuta. Nyt kuopuksen ollessa jo lähes vuoden ja esikoisen 5 vuotta, alkaa hieman helpottaa.
Kahden kanssa oli vielä suhteellisen helppo liikkua, mutta kolmannen kanssa meilläkin oli todellista opettelua. Mukana tuli mm. sellaisia mietintöjä, että autoon ei sovi koko perhe kerrallaan, koska turvaistuimet vievät paljon tilaa, eli autokin saattaa mennä vaihtoon. Neuvolareissut ym. jutut on tosi paljon hankalampia, karkaavia jalkoja kun on enemmän. Kun kotityötkin lisääntyy, mutta aika vähenee on täysi rumba päällä. Kun vauva nukkuu, niin toiset kiukuttelee, öisinkin saa heräillä kahden lapsen itkuihin, ja yhden kasvukipuihin vuorotellen. Meillä on pienin nyt 4 kk:n, ja vielä ei oikein arki rullaa. Mies pääsee välillä karkuun työmatkoilleen, itse yrittää vaan jaksaa.
Ketään lapsistani en kuitenkaan pois antaisi, ja luotan siihen, että jonkinlainen rutiini alkaa pian löytymään. Joka päivä jokainen lapsista myös antaa paljon voimia. Kannattaa kuitenkin miettiä asioita ihan realistisesti. Vauvakuume kun iskee, ainakin minulla tuppaa silloin järki jäämään hiukan taaemmas.
Nyt kolmen kanssa en viitsi enää edes lähteä töihin, se olisi viimeinen niitti ja pahin virhe mitä voisin tehdä. Ja jo taloudellisestikin on kannattavampaa jäädä hetkeksi kotiin, hoitomaksuihin uppoaisi nimittäin yli puolet palkasta.
Mutta oli miten oli, KYLLÄ LAPSET OVAT KUITENKIN PARASTA MITÄ ELÄMÄSSÄNI ON!!!
haluaisin nyt toista pientä.
omgemana on kumppanini pienet lapset toisen naisen kanssa.
Lapset ONGELMANA..? Mitenhän se nyt meneekään..? Miltä tuntuisi jos joku sanoisi SINUN lastasi ongelmaksi?
Minulla ei ole kolmesta lapsesta kuin positiivista sanottavaa, tottakai niitäkin päiviä on, jolloin tekisi mieli lähteä maailman ääriin -yksin, mutta noin yleisesti on ihan ok.
Ikäeroa on jokaisen välissä tasan kolme vuotta. Ensimmäinen taisi ja taitaa vieläkin olla hieman koekappaleen asemassa meille, keskimmäinen meni jo omalla painollaan ja kolmannen myötä stressi on jos mahdollista vähentynyt entisestään.
Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä sanoa, että nyt kolmen kanssa joutuu huomattavasti enemmän miettimään omaa oikeudentajuaan. Olen lapsillekin selittänyt että reiluus ei tarkoita sitä, että kaikki saavat aina saman verran yhtäaikaa, vaan joskus joku saa enemmän ja joskus toinen. Mutta itseään on todella tarkkailtava, että kaikki saavat loppupeleissä yhtäpaljon huomiota ja rakkautta. Meillä ainakin esikoinen, koululaisena osaa vaatia ihan rajattomasti, samoin kuopus ja keskimmäinen jää helposti altavastaajan asemaan jos ei vanhemmat huomaa häntä vähän erikseen.
Meidän lapsilla ikäerot menevät niin sopivasti, että kaikki mahtuvat edelleen samaiseen farkkuummekin (vain yhdellä enää iso turvaistuin), joten meille ei senkään suhteen tullut suuria muutoksia.
Eräs ystäväni, jolla on 5 lasta, sanoi aikoinaan että kahden jälkeen miettii riittäisikö rahkeet vielä kolmanteen, mutta kolmannen jälkeen tietää rahkeiden riittävän ihan mihin vaan. Vaikka olenkin hänen kanssaan täysin samaa mieltä, niin tokihan vanhempien luonteilla ja elämäntilanteilla noin yleensäkin on merkitystä kokeeko kolme rasittavampana vai ei. Itse kyllä miettisin kaksi...kymmentä kertaa neljännen saamista :O)
Oli ihana lukea kirjoituksianne! Niissä oli tosi paljon erilaisia näkökulmia asiaan ja tuli todistetuksi myös se, että tähänkään asiaan ei ole yhtä vastausta. Monien asioiden summahan se on kuinka asiat alkaa luistamaan!
Erityisesti oli kiva lukea Cute As Ever:in kirjoitus, se kun oli hyvin lähellä omia ajatuksia!
Varsinaista vauvakuumetta en ole kokenut koskaan. Siinä merkityksessä mitä se sana monelle merkitsee. Olen kai aika hyvä tässä asiassa järkeistämään ja priorisoimaan..
Luulen, että kolmas laitetaan toivomuslistalle niin, että ikäeroa keskimmäiseen tulee 3-4 vuotta. Se on ainakin näiden edellisten välillä ollut oikein hyvä. En ole kokenut arjen räjähtäneen käsiin koska esikoinen (luonteestaankin johtuen) osasi jo vauvan syntyessä monta juttua itse (syöminen, ei vaippoja, pukeminen, vessassa käynti jne). Nukkumaan oppimisetkin on opittu jo ennen seuraavaa. :o)
Vielä olen niin onnellisessa asemassa, että mieheni osallistuu paljon lasten hoitoon. Neuvolaan pääsen usein rauhassa kahdestaan lapsen kanssa tai lähdetään koko perhe. Kaupassa käyn yksinään. Jne.
Samoin meillä isoon farkkuun mahtuu kaikkien istuimet kun vanhin olisi ainakin 6v ja keskimmäinen 3v kun vauva syntyisi. Suksiboxi on jo nyt ahkerassa käytössä pidemmillä matkoilla..
Pyykkiä ja siivoamista on sitten taas lisää, mutta eiköhän siitäkin jotenkin selvitä..?!
Ajan jakamista tasapuolisesti pitää treenata jo nyt kun lapset on hyvin eri luontoisia. Rauhallisempi jää helposti vähemmälle jos ei tietoisesti järjestä aikaa. Järjestelyä siis pitää tehostaa entisestään, se on varmasti suuri muutos vauvan syntyessä?
Joku kirjoitti raskaimpien vuosien olevan vielä edessä. Niinhän sanotaan, että lapsien kasvaessa kasvaa ongelmatkin.
Kuitenkin itselläni on takana rankka sairastelu, joka toi mukanaan väsymystä ja vauva-ajat ovat melko sumeina mielessä. En tiedä raskaampaa kuin valvoa öitä itkevän lapsen kanssa. Mutta kaikestahan en tiedä. Nyt kun sairauteni on voiton puolella, uskallan jopa toivoa nauttivani uudesta vauva-ajasta täysipainoisemmin ja pirteämpänä.
Ihanasta synnytyksestä en kyllä uskalla unelmoida, parhaalla tahdollanikaan en pysty näitä edellisiä sellaisiksi sanomaan.. Jospa tämä pysyisi mielessä sitten jos meinaa "karata mopo" vauvatehtailussa??? ;o)
Tulipa pitkät luritukset.. Näitä kokemuksianne oli kiva lukea, ja mielellään moni muukin varmasti vielä lukee uusiakin kirjoituksia!