vaalit

Mikä tämä koko kansan presidentti Halonen luulee olevansa.Pitää itseään koko kansan persidenttinä..hän ja hänen vaalikoneistonsa on ymmärtänyt hieman väärin sen lausuman.Halonen edustaa tiettyä ryhmää kansasta mutta mikään koko kansan presidentti hän ei ole.
Kun katselee Halosen aikaansaannoksia kuluneen 6 vuoden ajalta niin mitä on jäänyt käteen.Ei niin mitään.
Pelkään pahoin että kun jonain päivänä Suomi on kriisitilanteessa jossa tarvitaan voimakasta johtajuutta ei Halosesta yksinkertaisesti ole niitä päätöksiä tekemään eikä edes arvojohtamaan muutenkaan.Minusta yhteiskunnan moraali on löystynyt viime vuosina koko ajan ja presidentti Halonen on omalla johtamistavallaan edesauttanut sitä kehitystä.Halonen ottaa kantaa vain silloin kun asia on hänen kannnaltaan liki vaaraton.

Olisi hyvä että ihmiset vaaleissa ymmärtäisivät tämän ja äänestäisivät sellaista ehdokasta joka voi ja kykenee tekemään kooviakin päätöksiä tarvittaessa.
2133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mistä Saukon tukiryhmän kiertomonisteesta - niistä monista - tuo on kopioitu? Taikka ihan sama, ei sillä ole sinänsä merkitystä. Halonen edustaa Suomen kansaa! Se on niin yksinkertaista. Kansanvaltainen kansa äänestää kansanvaltaa kunnioittavan presidentin. Kansa äänestää Halosen, koko kansan presidentin, toiselle kuusivuotiskaudelle ja hyvä niin. Kauan eläköön ja hyvin voikoon jalo Suomemme kansa!

En luota miehiin jotka värjäävät hiuksiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


porvoonpoika kirjoitti:

Mikä tämä koko kansan presidentti Halonen luulee olevansa.Pitää itseään koko kansan persidenttinä..hän ja hänen vaalikoneistonsa on ymmärtänyt hieman väärin sen lausuman.Halonen edustaa tiettyä ryhmää kansasta mutta mikään koko kansan presidentti hän ei ole.
Kun katselee Halosen aikaansaannoksia kuluneen 6 vuoden ajalta niin mitä on jäänyt käteen.Ei niin mitään.
Pelkään pahoin että kun jonain päivänä Suomi on kriisitilanteessa jossa tarvitaan voimakasta johtajuutta ei Halosesta yksinkertaisesti ole niitä päätöksiä tekemään eikä edes arvojohtamaan muutenkaan.Minusta yhteiskunnan moraali on löystynyt viime vuosina koko ajan ja presidentti Halonen on omalla johtamistavallaan edesauttanut sitä kehitystä.Halonen ottaa kantaa vain silloin kun asia on hänen kannnaltaan liki vaaraton.

Olisi hyvä että ihmiset vaaleissa ymmärtäisivät tämän ja äänestäisivät sellaista ehdokasta joka voi ja kykenee tekemään kooviakin päätöksiä tarvittaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu