Täältä katsoen asia on selvä. Jopa ensimmäisellä kierroksella. Hänen gallup-lukunsa on 51 %. Tästä luvusta puuttuvat ne epävarmat äänestäjät, jotka päättävät lähteä äänestämään viime hetkellä ja toisaalta monet, jotka toteavat ettei heidän ehdokkaallaan ole mahdollisuuksia tulla valituksi.
Hukkaäänten antaminen on luonnotonta ja tällöin ääni annetaan ehdokkaalle, joka on tunnetumpi, hoitanut tehtävänsä hyvin, jonka mielipteet ovat kuitenkin lähellä omaa ehdokasta.
Lisäksi ne äänestäjät,jotka haluavat varmentaa ettei toista kierrosta synny, jossa jompikunpi Matti Vanhanen tai Sauli Niinisto olisivat mukana.
Erityisesti molempien kannattajajoukkoihin lukeutuu runsaasti ihmisiä, jotka kokevat toisen perivihollisekseen. Keskustassa ehkä eniten, juuri siksi, että Niinistö omalla rakkikoira asenteellaan, on hyökännyt pääministeri Matti Vanhasta vastaan.
On muistetava, että on kyse kilpailutilanteesta seuraavia eduskuntavaaleja silmälläpäten.
Värittömässä ja mauttomassa nelosen vaalikeskustelussa Sauli Niinistö jälleen syyllistyi hyökkäykseen, jota kukaa ei voi tajuta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minusta ei Niinistö ole mitenkään huomiota
herättävästi hyökännyt Vanhasta vastaan.
Totuus on se ,että jos toinen kierros tulee
ja Niinistö on toisella kierroksella niin
keskustan kannattajat äänestävät Niinistöä.
Nimittäin aika hyvin "väkeni" tunnen.