Muttei suomen vihreille, mikähän nyt pielessä?
Kim Jong-il vierailulla Kiinassa
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il on
matkustanut vierailulle Kiinaan, ker-
too eteläkorealainen uutistoimisto.
Vierailu on Yonhap-toimiston mukaan
samanlainen kuin huhtikuussa 2004,
jolloin Kim teki junalla salamyhkäisen
matkan Pekingiin. Nytkään kumpikaan maa
ei ole vahvistanut tietoa vierailusta.
Turvatoimet kiinalaisen Dandongin
kaupungin juna-asemalla ovat olleet
samaa luokkaa kuin Kimin edellisen
vierailun aikana, uutistoimisto kertoo.
Edellisellä vierailulla maiden johtajat
keskustelivat mm. Korean ydinaseohjel-
masta ja maan kaipaamasta talousavusta.
Kim Jong-il vierailulla Kiinassa
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il on
matkustanut vierailulle Kiinaan, ker-
too eteläkorealainen uutistoimisto.
Vierailu on Yonhap-toimiston mukaan
samanlainen kuin huhtikuussa 2004,
jolloin Kim teki junalla salamyhkäisen
matkan Pekingiin. Nytkään kumpikaan maa
ei ole vahvistanut tietoa vierailusta.
Turvatoimet kiinalaisen Dandongin
kaupungin juna-asemalla ovat olleet
samaa luokkaa kuin Kimin edellisen
vierailun aikana, uutistoimisto kertoo.
Edellisellä vierailulla maiden johtajat
keskustelivat mm. Korean ydinaseohjel-
masta ja maan kaipaamasta talousavusta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on muiden pään vaivojensa ohella vakava lentopelko.
Ikävä sairaus, ei kannata kadehtia.
Kävi mm. junalla Moskovassa aikoinaan tuon takia...
Tervehtyisikö, muutamalla ydinpommin rakentelulla