että he eivät missään tapauksessa tule äänestämään Soinia! Onko vaalitavoite ja asetelmat onnistuneet
kun tälläinen tulos tulee julkisuuteen?
Presidentin esittelyssä Soini toi onneksi sen selväksi, että Vennamon aika on ohi! Hieman liian narsistisesti sanoi myös , että nyt on Soinin aika.
Soinin aika? Kokeeko Timo että olemme häntä varten, eikä hän meitä, eli puoluetta varten ja onko kolmasti yksimieliseti tehty valinta nostanut hänet jo jumalten joukkoon ja yläpuolelle muiden.
Miten henkilö joka asennoituu noin ylimielisesti omiaan kohtaan, asennoituisi koko kansaa kohtaan, jos hänestä presidentti tulisi?
Tulisiko presidentistä ylimielinen vallanhimoinen diktaattori, keisarista kuningas, vai ottaisiko jumalallisuus vallan? Tuoko toto vai viekö.
Huomenna on viimeinen rypistys ja jos ei debatti parane, niin turha odottaa 1,5% parempaa tulosta!
Siihen ei enää vaikuta sisäinen kiihko, eikä toiveajattelu. Sunnunta 15.01 2006 Silloin tulee totuus esiin ja silmille. Toivottavasti tuo totuus aukaisen nuo suljetut siniset silmät ja nuo kuuriot korvat jollekin jolla saamme tuulta purjeisiin.

Vastaukset 16
Vanhimmat
vai mitä siinä "koitettihin" sanoa
KÄDE joka purkaa katkeruuttaan siitä kun Soini saa monikertaisesti ääniä KÄDEN "povaamaan" 0,5%
KÄDE yrittää keksiä perusteita syyttää Soinia Hesan huonosta vaalimenestyksestä. Mutta verrataan sitä maakuntien tuloksiin ja päätellään siitä, että pettikö Soini vai Hesalaiset.
Se on jo nyt varma, että kehä-kolmosen ulkopuolella tule rökälevoitto eduskuntavaaleihin verrattuna. Ja sekös KÄDEÄ harmittaa.
pohojolaasilta jääny aapinen lukemata. Jos tuota et ymmärrä, ni et kylä muutakaan.
Mutta täytyy olla rehellinen ja todeta , että pienoinen pettymys Timon rypistys on ollut.
Sunnuntaina tulee mentyä äänestämään......valitan.
taas kun mainittiin ainoa oppimansa sivistyssana debatti
Ei, tuo ei ollut KÄDEN, vaikka osin samaa mieltä olenkin. Ja noita sivistys sanoja kyllä löytyy tarpeen vaatiessa. Toisin kuin sinulta, jolta ei löydy edes tuota debattia.
kuin ammuttuna, ja taas mukana debatti-sana =)
aaaaa
bbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbb
ylitramatisointia soinihan onnistui ihan hyvin
Ihan hyvinhän tuo 40% käy yksiin EU-uskovaisten määrän kanssa, joten tavoite on kohdallaan ja sanomakin ymmärretty. En minä ainakaan näe mitä etua EU-uskovaisten tai optiokaappareitten voisi kuvitella tavoittelevan Soinia äänestämällä. Siinähän olisi yhtä vähän järkeä kuin EU:ta ja NATO:a vastustavalla äänestää Halosta, Niinistöä tai Vanhasta.
Soinin presidenttikautta kutsutaan Soinin ajaksi ihan siinä, missä nykyistä kautta Halosen ajaksi tai edellistä Ahtisaaren ajaksi. Kummallistako? Ei suinkaan, mutta "askeltajan" ensisijaisena pontimenahan oli kiukku Soinin menestyksestä.
JKA, älä sinä ota enää. Soinin presidenttikautta kutsutaan Soinin ajaksi? Millos tuo Soinin presidentti kausi on alkanut. Oliko Vennamo presidentti? Soinihan vertasi tuota aikajaksoa Vennamoon ja sanoi että on Soinin aika. On muuten erinomaisen kummallista.
Tuohon pontimeen en ota kantaa, mutta miten tuo Soini on menestynyt nykyhetkessä, tai muuten? Menestyminen näissä kisoissa tulee julki vasta Sunnuntaina 15pv. muu on pelkkää spekulointia, ja hurmahenkeä.
Vaikea käsittää,että on Vennamon aika,ja on Soinin aika,jos seur.puh.joht.on vaikka Möttönen on silloin Möttösen aika.
mitään vaikeeta. Puheenjohtaja aika on puheenjohtaja aikaa ok, mutta kun Soini jka.n mukaan elää jo presidentti aikaa, niin siinä ei yhtälöt kohtaa. lue jka.n teksti ja ihmettele.
ps. Möttöstä en tunne , ainakaan vielä ei ole ollut esillä paljoakaan.
Kysyi populistipuolueiren hajoamisista,ja viittasi Vennamoon,ja smp.hen.tähän Soini vastasi,silloin elettiin Vennamon aikaa,nyt eletään Soinin aikaa.
Sattuiko kukaan huomaamaan, että tuliko siitä yhteensä 100%, kun laskettiin yhteen ehdokkaiden prosentit siitä, ketä ei missään tapauksessa äänestäisi?