miski kirkollisvero ei poistu vaikka erosin?

erosin ennen joulukuun viimeistä päivää ja silti verokortissa oli että siihen kuuluisin (ja kirkollisverokin lisätty). Miksi näin, tietääkö joku?
4943
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Joo se on pirun yleistä ja siks se on aina tarkistetava. Toi on pakko oikaista verotoimistossa koska oot eronnut viime vuonna! Ite ehdin eroomaan vasta tänä vuonna ja mun on maksettava kirkolle vilä tämä vuosi, on se niin väärin!

Kai sullekin tuli se vahvistus? Mikä siinä on päivämäärä? Jos siinä on oikee päivämäärä eli viime vuoden puolella niin mars mars verotoimistoon sen lapun kanssa.

Äänestä
  • Kirkollisverosta voi anoa vapautusta. Kirkkolain 15. luvun 3 §:n mukaan "- - kirkkoneuvosto voi erityisestä syystä hakemuksesta myöntää osittaisen tai täydellisen vapautuksen kirkollisverosta ja sen viivästymisestä johtuvista seuraamuksista samoilla perusteilla, joilla valtion ja kunnan viranomaiset voivat myöntää vapautuksen valtion- ja kunnallisveron osalta." Vastaava säännös on myös laissa ortodoksisesta kirkkokunnasta.

    Äänestä

Kirkollisvero: tarkista verokortti

Jos kuulut vuoden ensimmäinen päivä kirkkoon, maksat kirkollisveroa koko vuodelta. Vastaavasti ellet ole kirkon jäsen tammikuun ensimmäisenä päivänä, vapaudut koko vuoden veroista.

Aikaisemmin on ilmennyt jonkin verran ongelmia, ja kirkollisveroa on vahingossa peritty myös kirkosta eronneilta. Varmuuden vuoksi on syytä tarkistaa verokortti, ja tarvittaessa käydä verotoimistossa korjaamassa asia.

Äänestä

Erosin kirkosta viime joulukuussa ja nyt uudessa verokortissa olin muka vielä ev.lut.-kirkon jäsen. Soitin verotoimistoon ja siellä näkyi jo, että kuuluin väestörekisteriin. Uusi verokortti tuli parin päivän päästä postissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xxx kirjoitti:

erosin ennen joulukuun viimeistä päivää ja silti verokortissa oli että siihen kuuluisin (ja kirkollisverokin lisätty). Miksi näin, tietääkö joku?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu