Olen hyvin yksinäinen enkä todellakaan onnellinen. Elämä yksinkertaisesti ei jaksa kiinnostaa.
Kun joskus tapaan jonkun, tutkin vain hänen luonteenpirteitään ja pyrin manipuloimaan häntä ja hyötymään hänestä.
En tunne mitään ketään kohtaan. Juuri siksi tunnen olevani yksin maailmassa.
Mitä pitäisi tehdä? (en ole varma, miksi edes kysyn, koska tuskin haluan noudattaa kenenkään neuvoja.)
Kun joskus tapaan jonkun, tutkin vain hänen luonteenpirteitään ja pyrin manipuloimaan häntä ja hyötymään hänestä.
En tunne mitään ketään kohtaan. Juuri siksi tunnen olevani yksin maailmassa.
Mitä pitäisi tehdä? (en ole varma, miksi edes kysyn, koska tuskin haluan noudattaa kenenkään neuvoja.)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tulee heti mieleen että mitä sulle on tapahtunut että pyrit hyväksikäyttämään toista? Vaikutat jotenkin tunnekylmältä.. Mitä sitä neuvoja sinulle antamaan, mutta eikö kannattaisi vaikka hakea apua, jotta voisit jokin päivä kokea rakkauden parantavan voiman?
Tulee yksi ongelma... En halua tuntea rakkautta. Se on kuin veisi palan vapaata tahtoa. Se antaisi voimaa vain puolustaa rakastaan, muuten heikentäisi tahdonvoimaa... Ja sitähän en tahdo...
sinä et ole kokenut oikeaa rakkautta, jos ajattelet että rakkaus vie tahdon. Vanhempien rakastaminen lapsia kohtaan voi olla sitä, että heillä on oikeus päättää lapsen tahtomisista ja tekemisistä, mutta aikuisten rakkaus ei ole. Ihminen joka rakastaa kunnioittaa myös sinun tahtoasi, sinä ehkä ajattelet ja alitajuisesti pelkäät että muut pyrkivät tekemään sinulle samoin kuin sinä teet heille ja tavallaan jo etukäteen kostat sitä.
Vaikea tilanne, karkoitat kaikki pois tuolla hallitsevuudella ja samalla tahdot että he ovat luonasi yrittämällä hallita muita.
Oikea rakkaus on hyväksymistä, myös toisen tahdon hyväksymistä. Se ei kahlitse vaan on vapautta. On tosi vapauttavaa tulla myös hyväksytyksi oman tahtonsa ja elämänsä kanssa. Voisitko kokeilla itse ensin sitä, että et yrittäisi vaikuttaa keneenkään. Se vaikuttaminen kuitenkin eniten vaikuttaa sinuun juuri tuolla tavalla, että itse pelkäät tunteita.
Tahdonvoima voi myöskin lisääntyä, jos on joku oikein läheinen ihminen. On pakko tahtoa asioita eri tavalla kuin ennen, kun ei tarvinnut oikeastaan kuin itse itsensä vuoksi tahtoa. Tahtoa voi olla myös yhdessä. Monissa suhteissa tahtominen ei lopu vaan tuntuu että siitä loputtomasta kummankin tahtomisesta syntyy helposti ongelmiakin.
Enhän minä ketään pois aja. Vaikka itse sanonkin, hoidan hallitsemisen/manipuloinnin niin hyvin, ettei kukaan huomaa.
Ja jos todella rakastaa toista, haluaa tietysti tehdä toisen onnelliseksi. Ja se tavoite menee jopa omien tarpeiden ohi. Sitä on valmis uhraamaan paljon vain saadakseen toisen nauramaan...
Ja olen periaatteessa kokenut sen. Pitkään mietin asiaa päässäni ja lopulta suljin säälittävän rakkauden pois.
Ja se "tahdonvoiman lisäys" johtuu juuri siitä, kun saa lisää tahtoa auttaa/tehdä toinen onnelliseksi.
Enkä pelkää, että joku muu yrittäisi manipuloida/hallita minua. Se ei onnistu. En myöskään pelkää alitajuisesti asiaa, sillä olen monella itse kehittämälläni henkisellä menetelmällä tutkinut alitajuntaani ja sen suhtautumista eri asioihin.
Kaikkien noiden viestiesi lukemisen jälkeen en oikein osaa muutakuin suositella, että hakisit itsellesi ammatti-ihmisten apua. He varmasti osaavat auttaa sinua henkisten ongelmiesi kanssa.
Tai ehkä sinun on vain hyväksyttävä se tosiseikka että olet kylmä ja manipuloiva, toisista hyötyvä persoona...onhan noita nähty kautta linjan ja tullaan varmaan enenevässä määrin näkemään.
Kuka väitti, etten hyväksy sitä asiaa, että olen kylmä ja manipuloiva? Jos sisälläni ei olisi "hyvää puolta", olisin jo luultavasti aiheuttanut monelle suurta tuskaa ja vielä nauttinut siitä... Nyt en voi itselleni sitä "nautintoa" suoda, koska se ei oikein tunnu soveliaalta....
Vaikuttaa ettet kykene sitomaan tunnepitoisia ystävyyssuhteita. Olisiko kyseessä narsistinen persoonallisuushäiriö? Tavattoman yleistä nykyaikana. Kaipaat varmasti paljon kehuja ja arvostusta osaksesi, mutta osaatko olla itse aidosti empaattinen? Kannattaa hakeutua juttelemaan jonkun terveysalan ihmisen kanssa.
Kylla pystyn tuntemaan kaikenlaista... Mutta useinmiten nämä asiat ärsyttävät minua ja sitten kumoan ne.
Ja kehut ovat hyödyttömiä. Niin monet ovat ylpistyneet niistä... Säälittävää...
Ongelma on yksinkertaisesti siinä, etten halua tuntea mitään ketään kohtaan....
Ymmärrät hyvin itsekin etteivät ihmiset pysy ympärilläsi jos et osoita heille heidän tärkeyttään. Mutta en tiedä miksi sitten haluat aina vain tutustua uusiin ihmisiin, tuskinpa vain hylätäksesi heidät? Vaikutat nuorelta ihmiseltä. Ehkä opit arvostamaan kanssaihmisiä sitten kun "kahdenkympinkriisi" on ohi. Sen voin kokemuksesta kertoa, ettei yksinäisen ole välttämättä paras olla. Vaikka onhan siinä tietenkin sekin puoli, että voi tutustua rauhassa itseensä.
Kyllä saan ihmiset pysymään luonani, jos vähän manipuloin heitä... Ongelma on siinä, etten osaa päättää hyvän ja pahan väliltä... Paha käyttäisi kaikkia törkeästi hyväkseen ja hyvä ei ollenkaan...
Siinä tapauksessa ansaitsetkin yksinäisyytesi. Hauskoja yksinäisiä päiviä :)
Älä tahdovoimaasi sure. Jos sitä ei pikkutuulet kaada, ole vain tyytyväinen tilanteeseen.
Itse tiedän pari ihmistä, joilla ei taida olla tahdonvoimaa ollenkaan. Ainakaan se ei näy heidän käyttäytymisessä mitenkään.
Kerron nyt tähän muutamia asioita, mitä minä rakastan, josko saisit niistä ammennettua jotain ajatusta.
Minä rakastan miestäni, lastani, vanhempiani, sisaruksiani ja heidän lapsiaan, ystäviäni, luontoa ja elämää. Oikeastaan vaalin kaikenmoisia elämän pieniä vivahteita hellästi sydämessäni.
Mutta toipumisia sinullekin ap!