Lehtola kiteyttää Halosen osuvasti:
"Syränten residentti
Tarjankin on osattava kyseenalaistaa itseään, ja siksi aamulla herään lattialta kysymysryöpyn alta. Miten syrjäytyneille kävisi ilman minua? Miten vähäosaisille kävisi ilman minua? Miten maailmalle kävisi ilman minua?
Esitän kysymykset miehelleni Pertille, joka ketteränä vastaa: "Huonosti." Vastaus on oikea. Mieheni Pentti saa elää.
Presidentinvaalikampanja alkaa. Pidän Lahdessa puheen, jossa kerron, kuinka hyvä olen ollut ihmisille, eläimille ja maailmalle.
Olen ihan tavallinen Tarja, sillä erotuksella, että olen koko maailman sydänten presidentti. Paitsi työläisille olen syränten residentti, jotta hekin ymmärtäisivät. Kuten Gandhi minulle sanoi: "Babe, you're like Princess Diana with a funny hat."
Puheessani vetoan yhteistoimintaan, mutta jätän mainitsematta, että jonkun on ensin päätettävä, mitä tehdä, jotta muut tottelisivat. Ei ihmisistä ole päättämään omista asioistaan. Sosiaalidemokraattien on tehtävä se heidän puolestaan.
Illalla valitsen Tarja-tuotteita läheisilleni joululahjoiksi. Jään tuijottamaan sinistä Tarja-solmiota, jossa on punainen piste.
Mikä järki tässäkin on? Sehän näyttää 70-lukulaisen vainaan solmiolta, jossa on ketsuppitahra. Toivottavasti kukaan ei keksi, että niin näyttää ideologianikin.
Muuten on hyvä fiilis! Nyt on tekemisen meininki! Porukka puhaltaa Tarjan hiileen!
11.11.
Kuopiossa Tarjarock! Hyvä fiilis, tekemisen meininki, porukka puhaltaa Tarjan hiileen!
Taustajoukot yrittivät värvätä Kofi Annania Tarjarockiin, mutta Kofi oli kylvyssä kolmannen maailman kanssa. Onneksi he saivat tilalle U2-yhtyeen Laura Bonon, joka on tehnyt paljon työtä saattaakseen nimeäni tunnetuksi afrikkalaiskylissä.
Bono ei ole solistiksi ihan pässi. Hän kehuu minua. Vastapalvelukseksi lupaan tehdä U2-yhtyettä tunnetuksi verkostoissani.
Keskusteluissa käyn tuttua taisteluani alentuvan kansanomaisuuden ja luonnollisen elitismini välillä.
Välillä sanon "mä", välillä "minä", välillä sanon "fiilis", välillä "korroboraatio". Kun sanon "korroboraatio", muistan aina lisätä eteen "hienosti sanottuna", etten vaikuttaisi ihmiseltä, joka ei ole koko kansan Tarja.
Mieheni Perttu nauraa niin, että ikenet loistavat. Nauru näyttää keskiarvosta poikkeavalta. Tähän kampanjaan ei kaivata mitään keskiarvosta poikkeavaa. Huomautan asiasta miehelleni Vertille.
13.12.
Katselen Tarja-tv:tä, jossa suosikkini Marco Bjurström haastattelee suosikkiani Kaija Koota. He hokevat hyviä fiiliksiä ja liioittelevat tärkeyttään. Haastattelu kuvaa hyvin kampanjaani.
Marco kuvailee minua osuvasti "meidän ihanaksi presidentiksi", ja Kaija esittää tärkeän näkökulman. Hän muistuttaa, että minulla on lemmikkieläimiä, mistä seuraa, että olen hyvä ihminen.
Näissä vaaleissa on puhuttu liian vähän eläimistäni. Jään puhisemaan: onko kyseessä Evann vai median juoni?
14.12.
Päivä alkaa sokilla. Kirka, Kata Kärkkäinen, Riki Sorsa ja Laura Voutilainen ovat liittyneet rullaluistelevan näädän kannattajajoukkoihin.
Reggae OK, my ass! Olen niin lämminhenkinen, että joskus kiehun. Määrään vaaliorganisaation hätäkokoukseen. Heidän tehtävänsä on löytää kannattajikseni neljä laskukierteeseen ajautunutta väritöntä menneisyyden haamua.
Pyydän myös selvittämään simpanssien tietoisuustason. Olisiko mahdollista värvätä koko kansan Korkeasaaren simpanssit Niinistöltä koko kansan Tarjan taakse?
MTV3:n vaalikeskustelua varten pukeudun huonosti istuviin vaatteisiin, jotta edustaisin Suomen naisten enemmistöä.
Lapset ovat palanneet ruotuun. Matti ja Sauli ovat muuttuneet kapinallisista kilteiksi pojiksi, jotka eivät kehtaa käydä äidin kimppuun. On hauska katsella ihmisiä, jotka jo tietävät hävinneensä.
Mediaa en ymmärrä. Mistä kaikki epäolennaiset kysymykset? Miksei esitetä tärkeitä kysymyksiä? Sellaisia kuin olenko enemmän sillanrakentaja vai kannustaja, olenko saanut aikaan enemmän hyvää kuin hyvää, olisiko maailmassa ihmisoikeuksia ilman Tarjaa ja mitä Bono kuiskutti korvaani.
Keskustelussa toistan sanomaani. Olen koko kansan presidentti. Hyvää täytyy haluta, pahaa kaihtaa. Olisi kiva, jos kaikilla olisi kivaa.
Asiat ovat yksinkertaisia silloin, kun kerron, millaisia asiat ovat. Vaalien jälkeen asiat ovat taas monimutkaisempia, ja tavallinen kansa muuttuu harmaaksi usvaksi, jota vilkuilen virka-autoni takapenkiltä matkalla maailmalle Tarja-sanomaa viemään.
Minä haluan tämän työn, koska se kuuluu minulle."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.