Lähtökohtaisesti kaikki ihmiset arvostavat oikeutta itsenäiseen mielipiteenmuodostukseen ja oikeutta ajatteluun ja sananvapauteen. Toisaalta ihminen on myös sosiaalinen olento, joka muodostaa yhteisöjä ja elää niissä.
Vanhoillislestadiolaisuus on erityisen tiivis yhteisöllinen uskonnnäkemys. Lisäksi siihen kasvatetaan lapset pienestä asti, niin että he eivät kyseenalaista mitään. Heidän psyykkinen perusturvallisuutensa kytketään yhteisöön kuulumiseen ja oppien kyseenalaistamattomuuteen.
Tosin kyseenalaistamista tapahtuu nykyisin yhä enemmän koska ketään ei voida pitää ihan kokonaan modernin yhteiskunnallisen keskustelun ja median ulkopuolella. Se ilmenee myös tällä palstalla jo jo siinä että tämä palsta on syntynyt.
VL-liikkeen erikoisuus on se, että ihmisen ja Jumalan rakkauden ja armon välissä on uskovaisten yhteisö, jolla on valta määritellä uskosi laatu. Jos yhteisö ei pidä sinua uskovaisena, olet menossa helvettiin. Ihmisen hengellinen turva ja suoja kuolemaa ja kadotusta vastaan on sidoksissa yhteisön hyväksymiseen. Näin yhteisöllä on suuri valta (niihin jotka ovat omaksuneet lapsesta saakka ko. uskomusjärjestelmän).
Yhteisöstä irrottautuminen edellyttää maailmankuvan ja uskomusjärjestelmän perusteellista muuttamista, silloinkin vaikka edelleen säilyttäisi kristillisen uskon ja Jumala-suhteensa.
Irrottautuminen vaatii usein syvällisen psyykkisen työn. Mikäli on lähtenyt pois kevein perustein, vaikkapa vain voidakseen nauttia lestadiolaisuuden maailmallisina ja suorastaan synteinä pitämistä elämän nautinnoista, kantaa yleensä sisimmässään aina sitä ajatusta että vain nuo vl:t ovat "oikeassa uskossa", minä raukka vain en jaksanut siinä matkaa tehdä, koska olin heikko taistelemaan viettelyksiä vastaan. Mitä syvällisemmän hengellisen ja tietoisen analyyttisen prosessin kautta eroaa, sitä vankempi on myös oman psyyken tervehtymisennuste.
Erityisesti täällä Pohjois-Suomessa lestadiolaisuuden uskonsuunnalla on tavaton poliittinen ja taloudellinen valta hengellisen vallan lisäksi. Siten täällä joutuvat myös liikkeeseen kuulumattomat ratkaisemaan kantansa uskon kysymyksiin. Siten vl-uskon mukainen mustavalkoinen asennoituminen leimaa oikeastaan kaikkea ajattelua.
Ne, jotka ovat kyenneet irrottautumaan ja silti säilyttämään / luomaan itselleen hengellisesti rikkaan ja syvällisen elämän, ovat tehneet sen vaativan ja monivuotisen prosessin kautta.
Vanhoillislestadiolaisuus on erityisen tiivis yhteisöllinen uskonnnäkemys. Lisäksi siihen kasvatetaan lapset pienestä asti, niin että he eivät kyseenalaista mitään. Heidän psyykkinen perusturvallisuutensa kytketään yhteisöön kuulumiseen ja oppien kyseenalaistamattomuuteen.
Tosin kyseenalaistamista tapahtuu nykyisin yhä enemmän koska ketään ei voida pitää ihan kokonaan modernin yhteiskunnallisen keskustelun ja median ulkopuolella. Se ilmenee myös tällä palstalla jo jo siinä että tämä palsta on syntynyt.
VL-liikkeen erikoisuus on se, että ihmisen ja Jumalan rakkauden ja armon välissä on uskovaisten yhteisö, jolla on valta määritellä uskosi laatu. Jos yhteisö ei pidä sinua uskovaisena, olet menossa helvettiin. Ihmisen hengellinen turva ja suoja kuolemaa ja kadotusta vastaan on sidoksissa yhteisön hyväksymiseen. Näin yhteisöllä on suuri valta (niihin jotka ovat omaksuneet lapsesta saakka ko. uskomusjärjestelmän).
Yhteisöstä irrottautuminen edellyttää maailmankuvan ja uskomusjärjestelmän perusteellista muuttamista, silloinkin vaikka edelleen säilyttäisi kristillisen uskon ja Jumala-suhteensa.
Irrottautuminen vaatii usein syvällisen psyykkisen työn. Mikäli on lähtenyt pois kevein perustein, vaikkapa vain voidakseen nauttia lestadiolaisuuden maailmallisina ja suorastaan synteinä pitämistä elämän nautinnoista, kantaa yleensä sisimmässään aina sitä ajatusta että vain nuo vl:t ovat "oikeassa uskossa", minä raukka vain en jaksanut siinä matkaa tehdä, koska olin heikko taistelemaan viettelyksiä vastaan. Mitä syvällisemmän hengellisen ja tietoisen analyyttisen prosessin kautta eroaa, sitä vankempi on myös oman psyyken tervehtymisennuste.
Erityisesti täällä Pohjois-Suomessa lestadiolaisuuden uskonsuunnalla on tavaton poliittinen ja taloudellinen valta hengellisen vallan lisäksi. Siten täällä joutuvat myös liikkeeseen kuulumattomat ratkaisemaan kantansa uskon kysymyksiin. Siten vl-uskon mukainen mustavalkoinen asennoituminen leimaa oikeastaan kaikkea ajattelua.
Ne, jotka ovat kyenneet irrottautumaan ja silti säilyttämään / luomaan itselleen hengellisesti rikkaan ja syvällisen elämän, ovat tehneet sen vaativan ja monivuotisen prosessin kautta.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus. Asiallinen ja voimia antava. Itse alkuun lähdin ehkä hivenen heppoisin perustein, mutta tämän palstan kirjoitukset ovat avartaneet omia näkemyksiä ja antaneet rauhan noista "nuo vl:t ovat oikeassa uskossa" -ajatuksista.
PS. Vanhoilislestadiolainen sanoisi, että sielunvihollisen työtä.
PS2. Ei vanhoillislestadiolainen sanoisi, että nyt se on tajunnut todellisuuden ja nähnyt uskon omin silmin.
Liikkeessä on kiistämättä epäkohtia. Tosin ne koko ajan loivenevat. Irrouttautuminen liikkeestä on joillekkin helppoa ja joillekkin vaikeaa, siihen väliinkin mahtuu ihmiskohtaloita.
Tiedän kokemuksesta että jotkut vain eroavat kun ei enää nappaa, eikä siinä mitään suuria psyykkisiä myllerryksiä käydä. Joillekkin irtaantuminen voi olla elinikäinen prosessi.
Vl-uskoiset voivat itsekkin vaikuttaa tilanteisiin. Jos joku haluaa tehdä itsenäisen elämänratkaisun ja elää eri tavalla uskoen tai olla uskomatta mihinkään. Turha siinä on suvun ruveta painostamaan ihmistä, asian voi käsitellä normaalina tapahtumana.
Olen myös huomannut että vl-liikkeen sisällä on paljon erillaisia näkemyksiä. Ei kaikissa perheissä uskon tiukkuusaste ole samalla tasolla. Usein myös ihmisten koulutus ja maailmankatsomus vaikuttavat. Asuinympäristökin muokkaa uskonnäkemystä, kaupungeissa yksilönvapaus on yleensä paljon suurempaa kuin maaseutupaikkakunnilla.
Psykiatrilta jää kommentoimatta ne positiiviset asiat kokonaan. Esim. meidän suurissa suvuissa ei ole yhtään alkoholistia ja se on kyllä 100% lestadiolaisuuden ansiota.
Tässä on tullut paljon oikeita ja hyviä asioita, paras niistä oli psykiatrin varsinainen alustus, mutta tekee mieli vielä hämmentää hiukan.
Vaikka ihminen tarvitsee ympärilleen yhteisön, ystävät, turvaverkoston, ym. On kuitenkin aina tärkein asia ihmisen oma henkinenkasvu. Kun ihminen on henkisesti vahva, silloin hän tulee toimeen oman itsensä, mutta myös muiden yhteisöjen kanssa. Eikä sellainen ihminen tarvitse riippuvaisuutta ei hengellisestä- tai maallisesta yhteisöstä. Enempää kun riippuvaisuutta alkoholista, tupakasta tai vaikka ylensyömisestä. Koska silloin on muutenkin ihan hyvä olla kun on sinut itsensä kanssa.
Mitä alkoholismiin tulee, se on sairaus, tietysti se vältetään alkoholi kielteisyydellä, mutta ei se tarkoita että kaikki sitä nauttineet sairastuisi. Ei kaikki tupakoitsijatkaan ole keuhkotautisia, vaikka riski sen nauttijoilla on paljon suurempi kun alkoholin kohtuu käyttäjillä.
Sen sijaan tiedän, ja se tälläkin palstalla näkyy, että ne henkiset vauriot ovat paljon suuremmat jotka saadaan aikaan ylimitoitetulla kurilla ja ylikiihkoilevalla hengellisellä käyttäytymisellä.
On totta, että kun sivistys ja koulutus lisääntyy, niin asiat menee parempaan suuntaan. Toivottavasti vain se itsenäisten ihmisten ei yhteisö riippuvainen joukko lisääntyy. Siinä on meille vanhemmille haastetta. Valitettavasti vain vanhoillislestadiolainen koti on liian usein huono vaihtoehto oikealle henkiselle kasvulle. Vaikka liikkeen sisällä olaan niin "sokeita", että kuvitellaan juuri päinvastaista. Onneksi ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus kasvaa läpi elämän, kun ei vain anna kenenkään toisen ottaa ylivaltaa omasta elämästään.
"Esim. meidän suurissa suvuissa ei ole yhtään alkoholistia ja se on kyllä 100% lestadiolaisuuden ansiota."
Tähän alkoholittomaan elämäntapaan sisältyy kyllä suurta viisautta, vaikka Raamattu sitä ei edellytäkään. Jos tarkkoja ollaan, niin teidänkin suvussa on taatusti alkoholisteja, joissa sairaus ei absolutismin ansiosta koskaan pääse puhkeamaan ja kehittymään. Suomalaisten huonolla viinapäällä on vahva geneettinen tausta.
"Esim. meidän suurissa suvuissa ei ole yhtään alkoholistia ja se on kyllä 100% lestadiolaisuuden ansiota."
Hieno homma, että teille on käynyt niin, mutta ei se lestadiolaisuus valitettavasti kaikkia pelasta alkoholismilta. :( Seurustelin vuosia sitten lestadiolaisen sekakäyttäjän kanssa. Siinä oli pojalla kestämistä, kun oli elämä muutenkin sekaisin, ja lisänä se yhteisön paine, ettei olisi saanut tipaakaan ottaa. Siksi kai se seuroihin lähteminen oli aina niin tuskien takana. Mutta välillä sinne kuitenkin mentiin ja taas oli uusi selitys ryyppäämiselle, kun ahdisti niin kovin se tekopirteä ystävällisyys ja tuijottaminen.
Psykiatri, koska olet ammattilainen haluan kysyä sinulta erästä asiaa joka koskee ns."hoitokokouksia"joita menneinä vuosina pidettiin paljonkin.
Olin mukana eräässä tällaisissa kokouksissa joidenka aikana/seurauksena eräs henkilö joutui psykoosiin ja on siitä saakka kärsinyt psyykkisistä ongelmista.Kun tästä asiasta kysyttiin "hoitajalta"(puhujalta)hän vastasi että emme ota vastuuta siitä jos ihminen sairastuu henkisesti,vaan se johtuu pelkästään ko.henkilön psyykkisestä rakenteesta.
Oliko kysymyksessä taitamatonta sielunhoitoa ?
Oliko 70-80 luvuilla enemmänkin psykiatrisen hoidon tarpeessa olevia ihmisiä jotka olivat seurausta näista "hoitokokouksista" ?
Mikä on tilanne nykyisin ?
Voiko hengellinen kriisi laukaista psyykkisen sairauden ?
Ilman psykiatrin koulutusta kommentoin kysymystäsi. Tottakai sosiaalien tilanne voi laukaista psykoosin tai minkä tahansa mielen sairauden.
Hengelliseksi tarkoitettu keskustelu on arvioini mukaan useimmiten enimmäkseen sosiaalinen tapahtuma, johon liittyy voimakas tunnelataus ja psyykkinen herkkyystila. Jos ihminen saa vastaansa sosiaalisen tilanteen, jossa hänelle esim. kerrotaan Jumalan ilmoituksena vaikkapa "väärästä hengestä", tämä on myös psyykkinen koettelemus.
Samalla tavalla kuin myrkyttämällä ihmisen tämä saattaa saada vakavia vaurioita tai jopa kuolla, samalla tavoin saattamalla ihminen suuren psyykkisen paineen alaiseksi "sielunhoidon" tekosyyllä, on helppo saada ihmisen psyyke järkkymään ja aivan varmasti saa laukaistuksi psykoosin tms., jos tällaiseen on vaikkapa jo ennestään taipumusta.
Mutta voiko myrkyttäjä esim. vedota myrkytetyn matalaan hemoglobiiniin kuoleman varsinaisena aiheuttajana, jos hän on tietoisesti (tai vaikkapa hyvässä uskossa tietämättäänkin, mutta välinpitämttömyyttään) syöttänyt uhrille myrkkyä? Jos uhrilla olisi ollut parempi hemoglobiiniarvo, hän ei olisikaan menehtynyt????
Jumala on rakkaus. Silloin kun hoitokokoukset ja sielunhoito perustuu rakkauteen, jonka hoidettava saa aidosti kokea jo lähtökohtaisesti, ei varmasti tarvitse pelätä psyykkistä sairautta. Hoito, jota hoidettava ei koe tarvitsevansa tai jonka hoitajaan hoidettava ei luota, on aivan varmasti AINA psyykelle vaarallinen. EIKÄ TAKUULLAA OLE PYHÄN HENGEN VALAISEMAA TOIMINTAA, ellei siinä ole rakkaus hoidettavan koettavana läsnä.
Ja mitä sitten vaikka hoitajat pakenevat vastuutaan? Jokainen tietää mielessään, ettei ole Jumalan tahto vaarantaa toisen ihmisen mielenterveyttä. Ihmisyyteen kuuluu tämä valitettava vapaus, jonka seurauksena ihminen voi tehdä toisen ihmisen elämästä helvetin tai jopa tappaa toisen ihmisen. Tämä ei kuitenkaan ole Jumalan tahto.
Minusta on aivan mieletön ajatus hoitaa ihmistä, joka ei sitoudu hoitoon!
Kysymyksesi ei ole suoran yksinkertaista vastausta. Kunnollinen vastuas vaatisi tieteellisen tutkimuksen. :-)
Käsitykseni mukaan terveelle ja psyykkisesti vahvalle henkilölle ei kovakaan henkinen ja hengellinen painostus automaattisesti tuota suoranaista psykoosia. Tutkimus on vahvasti osoittanut, että perimällä on psykooseissa merkittävä vaikutus, joskin on syytä korostaa, että perimä itsessään merkitsee kuitenkin vasta vain suurta riskiä, ei kohtalonomaista sairastumista. Sairausjakson puhkeaminen on seuraus geenien keskinäisestä vuorovaikutuksesta sekä geneettisten tekijöiden ja riskejä tuottavan ympäristön kompleksisesta yhteisvaikutuksesta. (Esim. tiettyjen psykoosityyppien perinnöllisyyden selitysosuudeksi on arvioitu 50–60 %. Nykykäsityksen mukaan skitsofrenian taustalla on vahva geneettinen altistus, mutta periytymisen mekanismia ei tunneta.)
Tutkimuksessa on tunnistettu monentyyppisiä riskitekijöitä. Henkilö, jonka psyyken rakenne sisältää taipumuksen esim. juuri skitsofreniaan, ovat tavallista herkistyneempiä sairastumaan ja reagoimaan psykoottisesti. Erilaiset elämänvaiheisiin ja kokemuksiin liittyneet vastoinkäymiset, erot ja menetykset ovat vakava riskitekijä. Niiden ja perinnöllisen rakenteellisen taipumuksen yhteisvaikutus johtaa usein lopulta psykoosin puhkeamiseen. Korostan kuitenkin, että tärkein yksittäinen riskitekijä on kuuluminen sellaiseen sukuun, jossa on esiintynyt psykooseja.
Vakavat menetykset synnyttävät vahvimmallekin yksilölle eriasteisia masennustiloija. Esimerkiksi yhteisön ihmissuhdeverkoston, ystävien arvostuksen ja sosiaalisen tuen menetyksestä seuraava masennus voi johtaa vaikea-asteiseen toimintakyvyttömyyteen, lähes apatiaan. Näin voi tapahtua riippumatta siitä minkä ikäinen henkilö on. Viittaan tässä Honnethin, Herrén ja kumppaneiden ”tunnustuksen saamisen” teoriaan, jolla on tulkittu ihmisen minuuden kasvua ja kiinteyttä itsenäisenä ja kehittyvänä minänä. On selviö, että sosiaalisen ryhmän tuen ja kuunnioituksen epääminen tuottaa yksilölle ankarat psyykkiset haavat. Tähän psyyken kuormaan on lisättävä vielä herkkyys syyllistymiseen, jonka on todettu olevan korkea erityisen ankarassa uskonnollisessa ympäristössä kasvaneilla. Voimakkaaseen mielialan laskuun liittyy usein myös depressiivisiä harhaluuloja, jolloin henkilö tulkitsee erittäin negativistisesti mennyttä, nykypäivää ja myös tulevaisuuttaan. Onneksi on kehitetty myös hoitokeinoja, mutta valitettavasti ne ovat usein monivuotisen terapian tuloksia.
Kokemukseni on, että suhteellisen nuorina aikuisian vl-liikkeessä vaikeuksiin joutuneet aikuiset ovat alkuun selviytyneet sosiaalisista menetyksistään varsin hyvin. Mutta varsinaiseet vaikeudet voivat puhjeta vasta vuosien kuluttua, kun mieli on vahvistunut riittävästi jotta se ottaa esiin koetut epäoiekudenmukaisuudet ja surut. Silloin tarvitaan usein pitkäkestoista terapiaa. Vasta terapian kautta voidaan kipua tuottavat kärsimykset tunnistaa, joskaan terapiankaan avulla ei kaikkiin niihin päsätä käsiksi, Tällöin niiden kasnsa on vain opittava elämään, ja silloin voidaan ottaa avuksi modernin kognitiivisen psykoterapian keinot kuten tarkkaavan mielenhallinnan tekniikat. Ne edellyttävät yksilöltä jo melko pitkälle läpikäytyjä ja työstettyjä menetyksen kokemuksia.
Niille, jotka pitkän elämän uskonnollisessa yhteisössä elettyään joutuvat siitä eroon vastoin omaa tahtoaan, seuraamukset ovat usein olleet erittäin vakavia. Ikääntyneiden mielenterveys ja henkinen joustavuus ei ole yhtä vankka kuin nuorempien. Vanhan polven ihmisillä ei ole myöskään samaa tottumusta hakeutua hoitoon, ja hoitamattomina nämä uskonyhteisöstään erottamisesta kärsivät ihmiset ovat sairastuneet syvään masennukseen. Omassa kliinisessä työssäni on näitäkin tullut vastaan. Valitettavasti vanhusten masennuksen syitä on tutkittu vasta hyvin vähän.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että tällaisten sosiaalisten yhteisöjen, joiden merkitys jäsenilleen on "elämää suurenpi", tulisi olla erittäin varovaisia ja vastuullisia toiminnassaan. Pitää kertakaikkiaan ottaa vakavasti se tosiasia, että ihminen on hauras ja haavoittuva. Jäsenilleen uskonyhteisö on ollut turvallinen ja elämää rikastuttava paikka, sen menetys on syvästi psyykeä uhkaava kokemus.
Useimmiten ihminen kyllä selviytyy, vakavistakin menetyksistä – mutta voimme kysyä, millä oikeudella tällaiset yhteisöt kuin vanhoillislestadiolaisuus ja rauhanyhdistykset jäseniään rusikoivat?
Suuret kiitokset vastauksestasi. Helpotti jotenkin kun sain käsitykselleni vahvistusta.
koska ei meinaa millään selvitä. Sitä osoittaa sekin, ettei malta olla pois näistä keskusteluista. Ne kiinnostavat. ;(
Olen jutellut entisten veeällien kanssa aina kun tulee tilaisuus. Kokemukset ovat todella kirjavia. Siksi ei voi yleistää, että entiset ovat sitä tai ovat tätä. Vierastan entisten kokoontumisia ja heistä muodostuneita ryhmiä juuri tämän kirjavuuden takia.
Osa entisistähän voi olla vielä tiukempia, vallanhaluisempia, yksioikoisempia, ainaoikeassaolevampia riitapukareita kuin vl-porukassa olevat. Sellaisia he olivat veeällinä ja joutuivat eroon. Tuskin he sen kummenpia ovat ei-veellinäkään. Hoitokokoukset toisessa muodossa ovat ehkä heidän halunaan, kun muut eivät noudatakaan heidän opetustaan tai peesaa käsityksiään? Hyi hirvitys!
Toiset ovat juuri niitä, jotka jollakin tasolla yrittävät mallata veeällien käytäntöjä ja pitävät heidän opetuksensa oikeana. Siksi he puolustavat veeälliä ja palaavat ehkä jonakin päivänä takaisin. Se on heille oikea ratkaisu, muu ei heitä tyydytäkään. Näissä on myös niitä, joilla voi mennä aivan överiksi ja tulee esim. alkoholiongelmia, jopa itsemurhia. Masennus vaivaa ja oman elämän turhuus ryhmän ulkopuolella painaa mieltä. Ns. normaali arki ei onnistu, siihenhän ei ole mitään malliakaan.
Sitten olemme me, jotka olemme käyneet pitkän ja vaikean prosessin läpi. Meitäkin on monenlaisia.
x-vl
Prosessointi kestää varmaan taivaan porteille asti!
"Siell´rakkaat kaikki toisens´ kohtaa
ja alkaa juhlat Karitsan."
... ja ajattele, miten yllättyneitä kasvoja näemmekään ympärillämme!
Tuo on meidän lohtumme, kun emme voi kerskua sillä, että meistä jää toisille hyvä todistus ja varmuus taivaskelpoisuudestamme. Muuthan sitä eivät edellytäkään kuin veeällät. Muille riittää se, mitä ihminen itse sanoo olevansa.
Luultavasti Raamatussa ei ole kovin monta kertaa mainintaa siitä, että seurakunta todistaa jonkun uskovaisen puolesta taivaaseenpääsyn. Vielä vähemmän taitaa olla mainintoja siitä, ettei seurakunnalle jäänyt todistusta.
Joskus tulee nykyisin mieleen muutaman ihmisen kohdalla, että jos ei täällä voida tavata niin sitten siellä...
x-vl
Jokaisella ihmisellä on oikeus oman hengellisyytensä toteuttamiseen. Ei kannata eikä tarvitse automaattisesti luopua hengellisestä ulottuvuudestaan vaikka irrottautuukin vanhoillislestadiolaisuudesta.
Toisaalta oman hengellisyyden tunnistaminen ja kokeminen voi olla vaikeaa kun on lapsesta asti opetettu että "oikea hengellinen elämä" on ihan vain tietynlaista, ja muut tavat ovat "vääriä".
Siitä syystä monet vl-uskosta ja uskonyhteisöstä erotetut saattavat kokea suorastaan kosmista, kylmää yksinäisyyttä ja suoranaista kauhua elämäntilanteessaan.
On syytä todeta, että ankarasta, lapsesta asti manipuloituna eläneiden ja liikkeestä sitten irrottautuneiden ihmisten rohkeutta ja voimaa saattaa vain ihailla. He ovat saaneet ihmeellisellä tavalla voimaa käydä läpi äärimmäisen vaikeita elämäntilanteita.
tuollaista ymmärtäväisen tekstiä. Se on lohdullista. Ja se auttaa tajuamaan omaa itseä, suhteuttamaan kokemukset johonkin yleisempään kehykseen. Orpous ja yksinäisyys ikään kuin väistyvät kauemmaksi.
Minä en ole lapsuuden vl. Mutta nuorena herkkäuskoisena luulin löytäneeni "kodin" ja turvapaikan elämän myrskyissä. Kuuliaisena otin kaiken vastaan ja tunnollisena halusin noudattaa vl-opetusta ihan pohjia myöten. Siinä sitten tulikin seinä vastaan. Se oli minulle mahdoton tie. Velvoitteet, vaatimukset, ehdot peittivät alleen armon ja anteeksiantamuksen ehdottomuuden.
Minä halusin olla oikein kunnon vl, jonka vaellus ja elämä vastasi sitä ihannetta ja opetusta, jota kuuntelin seuroissa kolmena iltana viikossa.
En tiedä oliko minun eroon joutumiseni sen helpompaa kuin ystävälläni, joka oli lapsesta asti ollut vl. Saattoi olla? Kukapa tuntemukset pystyy mittaamaan.
x-vl
Hyvä psykiatri Oulusta !
Hieman huvittuneena luin kirjoitustasi, jossa ihailet lapsesta asti manipuloituja, jotka rohkenevat irrottautua liikkeestä ja tehdä omia ratkaisuja. Mitä se kasvattaminen muuta on kuin yritystä sosiaalisen vuorovaikutuksen turvin opettaa lapselleen selviytymiskeinoja ja arvoja, joita itse pitää oikeina ? Turvallinen kiintymyssuhde on tietenkin näiden omien arvojen sosiaalistumisen edellytys. Tällainen ohjaaminen voidaan nähdä myös manipulatiivisena, siinähän vanhempi ohjaa lastaan eikä lapsella ole mahdollisuutta puolustautua tätä kasvatusta vastaan. Mutta näinhän on kaikkialla.
Osa lestadiolaisista nuorista seuraa vanhempiensa jalanjälkiä, jotkut eivät.
Monista muistakin eri liikkeistä irrottautuu koko ajan ihmisiä eri syistä. Elämä ei ole kaikille perinteiden ja lapsuuskodin kultturellinen jatkumo. Toiset voivat kokea irtautumisensa hyvin raskaana, toisille se on luonnollista eikä aiheuta muutoksia läheisissä ihmissuhteissa.
Uskonnollisesta kodista uskonnottomuuteen siirtyminen muista kuin siitä syystä, että oma todellinen arvomaailma on muuttunut ratkaisevasti, voi olla erityisen vaikeaa. Tutkimusten mukaan esin jehovantodistajista ilman omaa halua erotetut voivat huonommin kuin vapaaehtoisesti liikkeestä irtautuneet.
Kovin syvällistä analyysia ei tarvita sen ymmärtämiseen, että kulttuurista toiseen siirtyminen, syystä tai toisesta, on vaikeaa ja merkitsee usein myös sosiaalisten suhteiden muuttumista. VCanhoillislestadiolaisuudesta irtautuneet eivät nähdäkseni tee poikkeusta.
Vanhoillislestadiolaisuus on suuri yhteiskunnallinen vaikuttaja siellä Pohjois-Suomessa, mutta ymmärtääkseni se ei tuota ammattikunnallesi päänvaivaa kunhan pitää mielessä, että tiettyyn ryhmään kuulumisesta käsin ei enää nykyisin psykiatriankaan piirissä aseteta potilaan diagnoosia. Tosin muutama hassu H:n varjossa elävä siellä taitaa vielä psykiatrian parissa työskennellä.
Mielestäni vanhoillislestadiolaisten pitäisi ahkerammin hakeutua psykiatreiksi ja psykologeiksi, jotta he lestadiolaista kulttuuria sisältäpäin tuntevina voisivat opettaa muitakin erottamaan jyvät akanoista - eli näkemään, mikä on tervettä ja mikä sairasta.
Me ulkopuoliset voimme omasta paradigmistamme käsin tehdä kovin vääriä tulkintoja,esim epäillä itsellemme vierasta tapakulttuuria psyykkiseksi häiriöksi. Puhuttiinhan naapurimaassamme aika pitkään mm lahkosairaudesta, jonka mukaan keskivertoruotsalaispsykiatrin maailmankuvasta selvästi erottuva käyttäytyminen tulkittiin psyykkisesti abnormiksi ja pyrittiin lääkehoidon avulla saamaan normalisoitua. Niin pitkälle siis mentiin lännessä, idässähn on poliittisesti epäkorrektit ainekset myös poistanut psykiatria, ei miliisi.
Oman elämänsä sankareita on paljon, niitä ovat ennenkaikkea ne suuret joukot alkoholistiperheiden lapsista, jotka ovat selvinneet tasapainoiseen aikuisuuteen. Heiltä olisi varmaan oppimista. Alkoholin väärinkäytön näen lestadiolaisuutta paljon suurempana mielenterveydellisenä uhkana ja psykiatrina tekisin kaikkeni näiden lasten normaalin elämän puolesta.
Muutama sana vielä kokemuksesta ja elävästä elämästä.
Omalla kohdallani oli varmasti suurin vaikeus vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä lähdön jälkeen se, että kun jätät liikkeen jätät samalla koko vanhan sosiaallisen elämän, sen vanhan tuttava ja ystäväpiirin. Tämä on se vaikein asia. Suhde varsinaiseen vakaumukeen on kyllä selvitetty, mutta miten rakennat uuden sosiaalisen ympäristön, joka sinulla on ollut melkein kaksikymmentä vuotta.
Esimerkiksi omalla kohdallani,vaikka aikaa on kulunut yli neljäkymmentä vuotta, ei sisarukset vieläkään tykkää vierailla meillä kun pakollisissa perhejuhlissa. Ensimäiset serkut ei vieraile niissäkään. Mutta ei tämä minua enää häiritse, minä olen kyllä sinut tämän asian kanssa.
Sitten tämä varsinainen juttu joka oli yksi minun päätöstäni helpottava asia.
Olimme kihlattuna (takana 37v:n avioliitto) nuorenaparina käymässä käymässä synnyinkodissani, menimme käymään naapurissa jossa asui minun parhaat lapsuuden ja nuoruuden kaverit.
Vastaanotto oli jäykähkö mutta aiallinen, kunnes tuli talon emäntä, katsoo minua silmiin ja sitten se alkaa. "Eikö sinulle kuulukkaan enää Jumalanrauha, mittee Sinä tuommosen otit? olisit nyt etsinnä itsellesi uskovaisen tytön".
Jatkaa en viitsi, koska fiksu kyllä tästä jo ymmärtää, kuka ei ymmärrä niin tämä kirjoitus ei ole heitä varten. Mutta minun oli helppo päättää, että tämä liike ei ole minua varten.
edellisessä viestissä oli? Olisitko huvittunut, jos tilaisin sinulta ajan ja kertoisin omista kokemuksistani. Minähän en ole traumatisoitunut alkoholiperheessä. Eivl-äitini sai aivan raivarin kun isäni oli erehtynyt joskus reissussa ottamaan yhdenkin ryypyn.
Lienet huvittunut siitäkin, jos kerron kuulleeni, että ns. virtahepoja on muitakin kuin alkoholismi. Jos perheessä on fanaattista, alistavaa, toisenmitätöivää uskonnollisuutta tai mielenterveysongelmia tai narsistinen luonnehäirikkö äitinä, niin silloinkin tarvitaan selviytymistä. Siellä on sitä manipulointia pahimmillaan.
Itse kukin yrittää kehitellä strategiansa, jotta jaksaisi elää. Keinot ovat moninaiset ja ne kantavat joskus hautaan asti.
Sitten kun ne eivät enää riitä, on lähdettävä vaikka tälle palstalle purkamaan itseään.
Naureskele vapaasti. En pysty tätä viisaampaan tekstiin, koska en ole asiantuntija.
x-vl
Alkoholistien lapsille on varmaan omat palstansa. Tämä on taas toisenlaisille. Tietysti voi olla sekä - että eli samalla kun on vl, on myös alkoholisti.
Eikö niillä, jotka ovat kokeneet irtaatumisen veeällistä vaikeana, ole oikeutta puhua ja hakea apua?
Onko heidän manipuloinnistaan puhuminen valehtelua, teeskentelyä tai tarkoitushakuista veeällien mustamaalausta? Mitkä lasit mahtaakaan olla omassa päässäsi? Ovatko tieteelliset, objetiiviset ja tasapuoliset?
Kirjoitat ihailevasi "lapsesta asti manipuloituna eläneiden ja liikkeestä sitten irrottautuneiden ihmisten rohkeutta ja voimaa".
Vaikka koenkin olevani "lapsuususkossa", mitään manipulointia tai siihen verrattavaa en koe saaneeni (sen kummemmin noihin aikoihin menemättä).
Yllättäen ja minusta aiheutumattomista syistä tapahtunut yhteisöstä irrottautuminen muutti koko tuon ajan sosiaalisen elämän kuviot.
Vaihtoehtoja oli kaksi: joko yhteisössä pysyminen ja uuden uskonkäsityksen omaksuminen vastoin omaatuntoa tai yhteisöstä lähteminen, mutta entisen uskon ja hyvän omantunnon säilyttäminen.
Myös muutaman läheisen ihmisen samanlainen uskonymmärrys ja keskusteleminen on auttanut.
Kysyin aiemmin sinulta, "Psykiatri Oulusta", näkyikö hoitokokousvuosien (1970 ja -80) asiat psykiatrisen hoidon puolella. Odottelen nyt täällä mahdollista vastaustasi!
psykiatri kyseessä. Ei pidä kaikkea uskoa. Muuten hän olisi varmaan jo vastannutkin, jos osaisi kysymykseesi jotain sanoa.
oikea,? Pelleilijöitä riittää, k...tus on joskus vielä vaikeapi nähdä...
Tuleekin uskoon ihan eri kulttuureista toisesta maasta, vaikka siellä ei olisi yhtään samalla tavoin uskovaista. Kukaan ei ole hänelle sitä painostanut, vaan hän on ymmärtänyt sydämessään, näin on.