Mitään väärää ei ole lauseessa "Työväenpresidentti". On kunnioitettavaa, että tähän nyky-yhteiskuntaan, edes joku ihminen toivoo työn palaavan ja sen merkityksen. Ja se, että työttömiä on jo valmiiksi liikaa, jotkun heistä ei edes halua yrittää mennä töihin, vaan tahtovat olla kotona tekemättä mitään. Kymmenen vuoden päästä suurinosa ihmisistä on tätä menoa kotona makaamassa ja elämässä yhteiskunnan rahoilla, jos heitä ei kannusteta työhön ja opeteta arvostomaan työntekoa. Niinistö ei ole mitään väärään sanonut kampanjassaan tai loukannut ketään. Ja nyt ne jotka on iskenyt Niinistöä vastaan ovat niitä rikkaita pukumiehiä, jotka eivät halua kuulla sanaa "työväenpresidentti", koska tämä työ heille aliarvostamisen kuvan mieleen ja köyhyyden. Siinä se ongelma on. He ovat totaalisesti ymmärtäneet väärin koko sanan ja kampanjan. Nämä rikkaat eivät ainakaan arvosta niitä, jotka siellä kotona ovat tekemättä mitään, joten nyt olemme saamassa presidenttiä, joka on kannustamassa ihmisiä töihin! Ja kun vielä löytäisiin hienoa ratkaisu siihen, että nuoret aikuiset pääsisivät opiskelamaan korkeampiatutkintoja, siten että heitä vastaan tulla siinä rahallisesti, että opiskelu olisi mahdollista. Moni joutuu päästämään haavensa opiskelusta, koska rahatilanne ei pysty antamaan periksi. He haluavat yrittää elämässä ja päästä pitkälle. Yhtwiskunnan täytyy tulla vastaan. Älkää ymmärtäkö Niinistöä väärin, Niinistö puhuu asiaa :-)
Kampanjaa
tarkemmin ajatellen
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.