TUNNETTA,+TIETOA+ÄLYÄ+OSAAMISTA

Kun olen kuunnellut nyt kaikki tv haastattelut ja lukenut ehdokkaiden kirjat, (pl Matin kirjaa liian tuheroa tekstiä)sekä tavannut useimpien ehdokkaiden kannattajien tukijoukkoja (niitä henkilöitä jotka toimivat ko tiimeissä)mitä erilaisimmissa tapahtumissa, olen vakuuttunut että ääneni ei mene vasemmiston ehdokkaalle. Yksi täyttää minulle otsikon teesit. Useiden kohdalla jää aina jokin teeseistä pois. Olen muuten ihemetellyt Vanhasen sairastelua - aina kriittisellä hetkellä mies on pelsitä pois. Kestäisi nyt vielä loppupaneeliin saakka edes jotenkin.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei voi sanoa lukeneensa kaikkia kirjoja, jos kolmesta on lukenut kaksi.

Toiseksi, Vanhanen on sekä pääministeri että presidenttiehdokas. Siinä voi varmaan ääni mennäkkin, kun joutuu ensin hoitamaan pääministerin tehtävät, kiertämään maakunnissa ja tv-ohjelmissa.

Mutta siinä ollaan samaa mieltä, että vasemmiston ehdokas ei minunkaan ääntäni saa. Siitä en vielä ole varma, että kumpi noista jäljelle jäävistä oikeista ehdokkaista sen saa vai meneekö jollekkin pikkupuolueelle säälistä ensimmäisellä kierroksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_6874702 kirjoitti:

Kun olen kuunnellut nyt kaikki tv haastattelut ja lukenut ehdokkaiden kirjat, (pl Matin kirjaa liian tuheroa tekstiä)sekä tavannut useimpien ehdokkaiden kannattajien tukijoukkoja (niitä henkilöitä jotka toimivat ko tiimeissä)mitä erilaisimmissa tapahtumissa, olen vakuuttunut että ääneni ei mene vasemmiston ehdokkaalle. Yksi täyttää minulle otsikon teesit. Useiden kohdalla jää aina jokin teeseistä pois. Olen muuten ihemetellyt Vanhasen sairastelua - aina kriittisellä hetkellä mies on pelsitä pois. Kestäisi nyt vielä loppupaneeliin saakka edes jotenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu