ihana tyttö vauva syntyi 5.1, itse pelkäsin synnytystä ja synnytys kipuja ihan kamalan paljon,näin raskaus aikana painajaisia. viikkoja 39 kun se käynnistettiin.kalvot puhkaistiin ja sen jälkeen 3 ja puoli tuntia niin pikkuinen oli syntynyt.ensisynnyttäjälle kuulemma tosi lyhyt aika.ilo kaasu ei auttanut,pyörryin joka kerta kun imaisin sitä, epiduraali oli taivas mutta vaikka annettiin täysi annostus(minkä pitäisi kestää n.2-3t)kesti se vain 40min ja sitten ponnistettiin. ponnistus oli helpoin vaihe,mutta inhottavinta oli että se tuntuu siltä että vauva tulee pepun kautta ulos eikä oikeaa tietä.helpotus se vaan on kun kätilö sanoo että ponnista,ponnitsa. aina luulin etten synnytyksestä selviä mutta kyllä ne voimat riittävät ja tulevat jostain taivaasta. näin jälkeen päin kun ajattelen niin synnytys oli tosi helppo,jälkikivut ovat paljon pahemmat,mutta kaiken tämän hyväksyy kun on oma maailman kaunein lapsi sylissä. onnea ja potevaa ponnistusta kaikille joilla se vielä on edessä.jos minä siitä selvisin niin selviää kuka tahansa!!!:)
turha pelko synnytyksestä
miiju
61353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
vautsi! onnea koko perheelle! ja mitenkäs muuten on mahdollista että sulla on maailman kaunein lapsi sylissä kun se on nyt täällä?! vitsi..vitsi..
Onnea! (pääsisinpä itse yhtä helpolla, la maaliskuun alussa)
Oli ihan pakko kirjotta, kun luin ajatuksia synnytyksestä...
Itelläni ei ole lapsia vielä, mutta tulevaisuudessa haaveilen jopa suurperheestä.
Parhaalla kaverilla oli laskettu aika 1.1, mutta eipä näkyny vauvaa...no useiden kontrollien jälkeen todettiin, että vauva on jo yli 4700g, ja että kohta on pakko käynnistää, koska laskettu aikakin jo melkein 2 viikkoa yli!
Mun kaverillani ei ollu minkäänlaisia, siis minkäänlaisia pelkoja synnytyksestä, kunnes ne eilen illalla muuttu peloiks ne kerrotut kauhu tarinat. Eilen aamulla oli 6 aikaan alkanu supistukset 2 minuutin välein, ja sillon tuli sairaalaan lähtö.
Sairaalassa supistukset jatku, ja mielettömän voimakkaina, ja millon mun kaveri makas ammeessa, ja millon missäkin. Mulle se soitti suoraan synnytyssalista illalla 7 aikaan, oli saanu useita annoksia ilokaasuja, ja jo yhden epiduraalin...ei auttanu. Kivut vaan kovenivat, ja huuto sen myötä. Kaverini oli sanonu lääkäreille, että vaikka on ensisynnyttäjä, niin vauva on pakko ottaa sektiolla, koska hän ei kykene synnyttämään niin isoa vauvaa!!
Lääkärit olivat edelleenkin sitä mieltä, että kokeillaan, ja kivut vaan ylty, ilokaasua annettiin taas kerta toisensa perään, ja sille annettiin yhteensä 4 epiduraalia!!
Sitten illalla 15 tunnin synnyttämisen jälkeen lääkärit totes, että vauva on menny ylemmäs, ja synnytys on pysähtynyt!!
Vauva ei ollut millään halukas useista suostutteluista huolimatta tulemaan, joten ainoa vaihtoehto oli sitten turvautua kaiken kivun, ja 15 tunnin vääntämisen jälkeen sektioon!!
Vauva otettiin sitten loppujen lopuks sektiolla ulos, ja olihan sitä mittojakin...yli 4800g, ja 60cm!!!!!!!!!!!
Tuntuu vaan hassulta lukea, että jos joku selviää suhteellisen helposta synnytyksestä, niin sitten selviää kuka tahansa. Sillä mun kaverilla ei ollu mitään pelkoja, eikä kokemuksia, mutta kyllä mä puhelimesta sen huudon jälkeen sanon, että se synnytys oli todella vaikea, ja hermoja raastava!!
Toivotaan, että kaikilla tulee olamaan ihanat, ja helpot synnytykset peloistaan huolimatta!! =)
Olen samaa mieltä, että pelot on turhia, koska koskaan ei voi tietää miten menee ja pelko voi pahentaa tilannetta. Hyvä, että sulla meni noin hyvin.
Itse synnytin esikoistani 18 tuntia kauheissa kivuissa. Se tuntuu painajaiselta edelleen, vaikka synnytyksestä on jo 5 kuukautta. Ajattelen, ettei enää koskaan... mutta toivottavasti aika kultaa muistot ja joskus uskaltaudun uudelleen raskaaksi :)
Pääasia, että siitä selviää, tavalla tai toisella. Tsemppiä synnyttämään lähteville!
Minulla ei ollut minkäänlaisia pelkoja synnytyjsestä! Naureskelin kaikille, että todistan ihan turhaksi kaikki kauhukertomukset, ne on vain liioittelua.
13.1 alkoi supistukset ja minä vaan naureskelin. Seitsemältä illalla saliin ja hymy alkoi pikkuhiljaa hyytyä, kun supistukset kovenivat. Lopulta aloin huutaa hulluna ja väänsi lähes itkua. Ilokaasu ei auttanut yhtään, epiduraali vajaan puoli tuntia. Oikeasti luulin kuolevani. Ponnistusvaihe kesti ruhtinaaliset kolme minuuttia, minä kuvittelin ponnistaneeni tunnin. Pyörryinkin kivusta kerran!!! Koko synnytys kesti alle neljä tuntia, mutta silti siinä pöi joka hetki liikaa! Ei ikinä enää!!!
Siinä kyllä karisi harhaluulot ja ylpeys. Enkä koskaan enää ohita ihmisten kertomuksia naureskellen ja epäillen!
Nyt maailman ihanin tyttö vierellä, mutta silti toista en tee koskaan!! :)
Itselläni ei ollut pelkoja, menin synnyttämään ihan tyynin mielin. Ikinä enää en sitä tee. Synnytys kesti n. 7 h, supistukset olivat järkyttäviä (luonnehdinta: kouristava vatsatauti menkkakivut potenssiin ääretön), ponnistusvaihe kesti 45 minuuttia, luulin että räjähtävät molemmat päät (ei naurattanut lainkaan); lopulta poika syntyi ja minä sain repeämiini 27 tikkiä. Toipuminen vei pari vuotta. Niin juuri: vuotta.
Epiduraali laitettiin kahteen otteeseen, mutta molemmilla kerroilla puutui vain toinen kankku. Se siitä. Ilokaasusta oksensin.
Tämä ei ole liioittelua, kauhukuvien maalailua. Tämä on minun kokemukseni. Toista lasta en tee.