Ärsyttävää

Niinistön työväenpresidentti teema loukkaa perinteisiä "työväenluokan" kannattajia, mutta myös meitä yrittäjiä!
Kuka on koskaan väittänyt ettemme me tekisi töitä?
Mikä suuruus Niinistö (mainostoimisto?)kuvittelee olevansa antamalla meille arvostuksen takaisin? Minä ainakin olen ollut aina ylpeä tekemisistäni ihan rehdisti yrittäjänä, enkä kaipaa keneltäkää mitään lisätunnustuksia.
Koko kamppanja eri teemoineen on vain vanhojen olemassa olevien asioiden "keksimistä" uudelleen.
Minä äänestän mieluummin Vanhasta.
10162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kokoomuksen politiikkaa on todella leimannut suurempien osakeyhtiömuotoisten yritysten etujen ajaminen. Niinistön nykyisillä puheilla ei asia varmastikaan korjaannu, koska hän on itsekin ollut aikaisemmin pitkään asemassa jossa olisi voinut toimia omassa yrityksessään työtä tekevien etujen parantamiseksi.
Vanhanen on varmasti pienyrittäjän ja ammatinharjoittajan kannalta parempi valinta niin presidentiksi kuin pääministerinäkin.

Äänestä

Tyhmä. Olet kyllä ehdottomasti tyhmä. Siinä taas eräs ihminen "varakas", joka on ymmärtänyt mainoskampanjan lauseen väärin! Niinistö ei ketään halvenna tai alista muutenkaan. Se työväenluokka tarkoittaa sitä, että tähän nyky yhteiskuntaan on saatava työpaikkoja ja kannustettava ihmmisiä tekemään töitä, saatava arvostamaan TAAS työntekoa. Jos olemme Halonen päätyy presidentiksi, niin seuraavan kymmenen vuoden päästä työllisyystilanne ei ole muuttunut mihinkään, nimittäin hänellä ei ole halua sitä muuttaa. Hyvinvointia kyllä, mutta sitä ei ole jos ei ole töitäkään. Voin olla varma, jos Halonen jatkaa, niin enemmän tulee olemaan työttömiä ja yhteiskunnanrahoilla eläviä ihmisiä, jos hän on presidentti ja olen satavarma, että tilanne muuttuu jos Niinistö astuu saappaisiin. Ja anteeksi nyt vain, jos sinä olet yrittäjä, niin voin kertoa, että olen itse akateemisesti koulutettu ja minua ei loukkaa ollenkaan tuo Niinistön mainoskampanja.

Äänestä
  • Olen akateemisesti kahdessa yliopistossa kouluttautunut ja veronmaksajien rahoilla koulutukseni ja oppiarvoni saanut ja opintolainani maksanut ja siitä olen kiitollinen.

    "Työväen presidentti" ei todellakaan loukkaa. Se on äärettömän typerä.

    Yrittäjänä en voi hyväksyä tuollaista punakaartilaista sanaa kokoomuksen yhteyteen.

    Onneksi Matti Vanahanen on ehdokkaana. Mieluummin äänestän häntä jo ensimmäisellä kierroksella.

    Niinistö on todistettavasti sekoillut mainonnassaan, sekoilee ulkopolitiikassa. Mitä typeryyksiä saisi aikaan presidenttinä. Sauli on mukava mies, mutta ei presidenttiainesta.

    Äänestä

  • Itsellä on vain ammatikoulutason koulutus, mutta ilmeisesti ainakaan äidinkieltä ja ilmaisua ei akateemisille opeteta tai sitten on jo oppi päässyt unohtumaan, koska en tunnu jääneen paljosta paitsi. ; )

    Äänestä

  • Yrittäjien Presidentti kirjoitti:

    Itsellä on vain ammatikoulutason koulutus, mutta ilmeisesti ainakaan äidinkieltä ja ilmaisua ei akateemisille opeteta tai sitten on jo oppi päässyt unohtumaan, koska en tunnu jääneen paljosta paitsi. ; )

    Sorry! Kyllähän toisille nähtävästi on kirjoitustaito tarttunutkin!

    Äänestä

  • myös akat. kirjoitti:

    Olen akateemisesti kahdessa yliopistossa kouluttautunut ja veronmaksajien rahoilla koulutukseni ja oppiarvoni saanut ja opintolainani maksanut ja siitä olen kiitollinen.

    "Työväen presidentti" ei todellakaan loukkaa. Se on äärettömän typerä.

    Yrittäjänä en voi hyväksyä tuollaista punakaartilaista sanaa kokoomuksen yhteyteen.

    Onneksi Matti Vanahanen on ehdokkaana. Mieluummin äänestän häntä jo ensimmäisellä kierroksella.

    Niinistö on todistettavasti sekoillut mainonnassaan, sekoilee ulkopolitiikassa. Mitä typeryyksiä saisi aikaan presidenttinä. Sauli on mukava mies, mutta ei presidenttiainesta.

    Minä itse olen ollut yrittäjänä ja kaupallisella alalla esimiestehtävissä nytkin. Minua työväen presidentti-aate ei häiritse, koska sen tarkoituksena on herätellä kaikkia osapuolia unohtamaan vanhanaikaiset käsitykset.

    Eivät sosiaalidemokraatit omista työläis-sanaa, minäkin olen mielestäni työläinen, koska teen ...keleesti töitä.

    Mitä Saulin aiempiin tehoihin tulee, uskon, että meillä menisi paljon huonommin, jos hän ei olisi kovalla kädellä puuttunut valtiomme menoihin. Nyt Suomella on varaa, mutta ei kauan, tarvitaan jämeriä otteita jälleen.

    Ei se tarkoita että köyhällä menisi tulevaisuudessa huonommin, eivät vasemmistolaiset ainakaan pysty saamaan köyhien asemaa paremmaksi, siihen tarvitaan porvariosaamista.

    Äänestä

  • valkokaulusduunari kirjoitti:

    Aiemmista teosta Niinistö kerää vähän valikoiden kunniaa. Mielestäni Aho ja Viinanen tekivät ne rankimmat työt ja Niinistö tuli kuvioon Viinasen tilalle vasta Lipposen hallitukseen.

    Eikös muuten sekin ole vähän loukkaava slogani se " vahva talous on köyhänkin ystävä"?

    Äänestä

Halonen puhuu yrittäjistä tämänpäiväisessä Taloussanomissa tavalla, joka suorastaan kaataa yrittäjä-äänet Niinistölle.

Mitä Vanhaseen tulee, niin se on sama kuin äänestäisit Halosta, jos äänestät Halosen sähköjänistä.

Äänestä
  • Halosta en kyllä äänestä se on varmaa. Äänestän yleisesti hyväksyttyä asiallista Porvariehdokasta en mainoskikkailevaa populistia.

    Äänestä

  • Ei ole Sauli koskaan ollut millään tavoin yrittäjän elämään helpottamassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yrittäjien Presidentti kirjoitti:

Niinistön työväenpresidentti teema loukkaa perinteisiä "työväenluokan" kannattajia, mutta myös meitä yrittäjiä!
Kuka on koskaan väittänyt ettemme me tekisi töitä?
Mikä suuruus Niinistö (mainostoimisto?)kuvittelee olevansa antamalla meille arvostuksen takaisin? Minä ainakin olen ollut aina ylpeä tekemisistäni ihan rehdisti yrittäjänä, enkä kaipaa keneltäkää mitään lisätunnustuksia.
Koko kamppanja eri teemoineen on vain vanhojen olemassa olevien asioiden "keksimistä" uudelleen.
Minä äänestän mieluummin Vanhasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu