Kotipalvelun kehittämisen tavoitteet eri tahoilla ovat yhdenmukaiset ja silloin on järkevää että hyödynnetään it-teknologiaa ja mobiiliratkaisuja myös vanhustenhuollossa.
Koska julkisen sektorille kuuluvia tehtäviä ei voi siirtää pienyrittäjien maksettavaksi, niin kaikkia tyydyttävä ratkaisu lienee sellainen, että valtio maksaa sosiaalisten kotipalveluyrittäjien peruspalkan. Tämä ei kuitenkaan ole este sille, etteikö alalle syntyisi myös maksukykyisille suunnattuja "kotipalvelu"-yrityksiä, joiden palvelut on suunnattu työssäkäyville ja hyvin ansaitsevillle.
Ratkaiseva kysymys onkin että millä perusteella valtio hyväksyy ne yksityiset kotipalveluyritykset joiden palvelujen ostamiseen palveluseteliä voidaan käyttää. Tähän tarvitaan yhteisesti hyväksytyt kriteerit (esim. ensiapuvalmiudet, hygieniakorttti, ravintotietous, siivousmenetelmät, terveydenhoito, atk). Edellytyksenä on siis sosiaalisten kotiavustajien palvelutason ja koulutustason nostaminen. Kotipalvelualaa voi opiskella esim. Forssan aikuiskoulutuksessa.
Kotipalvelualan perusta tulee hoitaa julkisin varoin ja kaikki ylimääräinen (monitoimiyritykset) on vain kuorrutusta tai lisäpalvelua perinteisen kotipalvelun päälle, joilla ei voi korvata kotipalvelun perimmäistä tarkoitusta. Kaikki eivät tätä ymmärrä vaan luulevat, että vain taivas on kattona, kun vanhuksille yritetään keksiä myytäviä lisäpalveluja.
Näitä kuorrutuspalveluita ei voida kutsua sosiaaliseen kotipalveluun kuuluviksi palveluiksi, vaan ne ovat rikkaille suunnattuja hyvinvointipalveluja. Ei siis pidä sekoittaa keskenään sosiaalista kotipalvelua ja maksukykyisille suunnattua "ostettavaa kotipalvelua". Nämä käsitteet tulee pitää erillään. Sosiaalista kotipalvelua ylläpidetään valtion varoin, ja rikkaille suunnattu kotipalvelu on yrittäjyyteen perustuva kuorrutettu palvelu.
Kuntien tehtäväksi jäänee hoitaa ne kotipalveluun oikeutetut avuntarvitsijat joiden varallisuus, pääoma- ja muut tulot jäävät alle tietyn rajan. Näille vähävaraisille kuntien laatimat palvelusopimukset toimeksiantoineen siirtyvät sitten sosiaalisten kotipalveluyritysten hoidettavaksi ja joiden koulutustaso tulee olla hyväksyttyä ja toiminta laillistettua.
Tulorajan ylittävät avuntarvitsijat voivat vuorostaan käyttää vapailta markkinoilta "ostettavia kotipalveluja". Sosiaalisesta kotipalvelusta poiketen vapaiden markkinoiden yrittäjiltä yhteiskunnan ei tarvitsekaan vaatia koulutustasoa tai toiminnan laillistamista, koska toiminta perustuu vapaaseen yrittäjyyteen.
Kuntien tehtävä on siis huolehtia sosiaalisten kotipalveluyritysten riittävyydestä, sillä avuntarvitsijoiden määrä vaihtelee alueittain. Mikään ei tietenkään estä, että sosiaaliset kotipalveluyrittäjät profiloituvat oman osaamisalueensa mukaan, ja tällöin ammattitaidosta kuten esim. jalkojen hoito, kukkien hoito, tai lemmikkieläimen käyttäminen eläinlääkärillä ovat osa sitä palvelujoustavuutta, mitä kunnat voivat tarjota asiakaskartoitusta tehdessään.
It-teknologia ja mobiiliratkaisut ovat hyvä tausta kaikessa kotipalvelussa helpottamassa töitä, kuten ajanvarauksia, aikataulutuksia, yhteydenpitoa, tiedon saantia, neuvontaa, valvontaa, asioiden joustavaa ja edullista hoitamista, mutta ensisijaisena apuna vanhukselle on kuitenkin ammattitaitoinen ihminen vanhuksen kotona, olipa se sitten hankittu sosiaalisena tai ostettuna kotipalveluna.
Koska julkisen sektorille kuuluvia tehtäviä ei voi siirtää pienyrittäjien maksettavaksi, niin kaikkia tyydyttävä ratkaisu lienee sellainen, että valtio maksaa sosiaalisten kotipalveluyrittäjien peruspalkan. Tämä ei kuitenkaan ole este sille, etteikö alalle syntyisi myös maksukykyisille suunnattuja "kotipalvelu"-yrityksiä, joiden palvelut on suunnattu työssäkäyville ja hyvin ansaitsevillle.
Ratkaiseva kysymys onkin että millä perusteella valtio hyväksyy ne yksityiset kotipalveluyritykset joiden palvelujen ostamiseen palveluseteliä voidaan käyttää. Tähän tarvitaan yhteisesti hyväksytyt kriteerit (esim. ensiapuvalmiudet, hygieniakorttti, ravintotietous, siivousmenetelmät, terveydenhoito, atk). Edellytyksenä on siis sosiaalisten kotiavustajien palvelutason ja koulutustason nostaminen. Kotipalvelualaa voi opiskella esim. Forssan aikuiskoulutuksessa.
Kotipalvelualan perusta tulee hoitaa julkisin varoin ja kaikki ylimääräinen (monitoimiyritykset) on vain kuorrutusta tai lisäpalvelua perinteisen kotipalvelun päälle, joilla ei voi korvata kotipalvelun perimmäistä tarkoitusta. Kaikki eivät tätä ymmärrä vaan luulevat, että vain taivas on kattona, kun vanhuksille yritetään keksiä myytäviä lisäpalveluja.
Näitä kuorrutuspalveluita ei voida kutsua sosiaaliseen kotipalveluun kuuluviksi palveluiksi, vaan ne ovat rikkaille suunnattuja hyvinvointipalveluja. Ei siis pidä sekoittaa keskenään sosiaalista kotipalvelua ja maksukykyisille suunnattua "ostettavaa kotipalvelua". Nämä käsitteet tulee pitää erillään. Sosiaalista kotipalvelua ylläpidetään valtion varoin, ja rikkaille suunnattu kotipalvelu on yrittäjyyteen perustuva kuorrutettu palvelu.
Kuntien tehtäväksi jäänee hoitaa ne kotipalveluun oikeutetut avuntarvitsijat joiden varallisuus, pääoma- ja muut tulot jäävät alle tietyn rajan. Näille vähävaraisille kuntien laatimat palvelusopimukset toimeksiantoineen siirtyvät sitten sosiaalisten kotipalveluyritysten hoidettavaksi ja joiden koulutustaso tulee olla hyväksyttyä ja toiminta laillistettua.
Tulorajan ylittävät avuntarvitsijat voivat vuorostaan käyttää vapailta markkinoilta "ostettavia kotipalveluja". Sosiaalisesta kotipalvelusta poiketen vapaiden markkinoiden yrittäjiltä yhteiskunnan ei tarvitsekaan vaatia koulutustasoa tai toiminnan laillistamista, koska toiminta perustuu vapaaseen yrittäjyyteen.
Kuntien tehtävä on siis huolehtia sosiaalisten kotipalveluyritysten riittävyydestä, sillä avuntarvitsijoiden määrä vaihtelee alueittain. Mikään ei tietenkään estä, että sosiaaliset kotipalveluyrittäjät profiloituvat oman osaamisalueensa mukaan, ja tällöin ammattitaidosta kuten esim. jalkojen hoito, kukkien hoito, tai lemmikkieläimen käyttäminen eläinlääkärillä ovat osa sitä palvelujoustavuutta, mitä kunnat voivat tarjota asiakaskartoitusta tehdessään.
It-teknologia ja mobiiliratkaisut ovat hyvä tausta kaikessa kotipalvelussa helpottamassa töitä, kuten ajanvarauksia, aikataulutuksia, yhteydenpitoa, tiedon saantia, neuvontaa, valvontaa, asioiden joustavaa ja edullista hoitamista, mutta ensisijaisena apuna vanhukselle on kuitenkin ammattitaitoinen ihminen vanhuksen kotona, olipa se sitten hankittu sosiaalisena tai ostettuna kotipalveluna.
Vastaukset 1
Vanhimmat
jo vuosia kuntien ja sosiaalisten yrittäjien ja yhteisöjen reviirille, sitten vaikertavat tuista ja epäreilusta kilpailusta.