Voinko pyytää leikkausta tehtäväksi naapurikaupungissa?

Hei! Olin viime vuonna oman kunnan sairaalassa leikauksessa ja en ollut lainkaan tyytyväinen hoitoon siellä. Nyt sitten valitattavasti olen samasta vaivasta joutumassa uudelleen leikattavaksi ja en haluaisi enää mennä samaan sairaalaan operoitavaksi. Eli voinko pyytää leikkausta naapuri kaupungin sairaalassa tehtäväksi?
4605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

privana melkeimpä minne vaan, jossa on yksityis vastaan ottoja. Tosin lystin maksat itse tai jos omistat hyvän vakuutuksen.

Äänestä

Hei!
Voithan tietysti kysyä oman kuntasi sairaalan neuvonnasta onko ko. sairaala tehdyt ns. leikkausjonoja tasaavan yhteistyösopimuksen jonkin lähikunnan sairaalan tai yliopistosairaalan kanssa. Jos on niin silloin pääset leikkaukseen tähän sairaalaan ko.sopimuksen mukaisella taksalla. Jotkut sairaalat tekevät näin hoitotakuun toimimiseksi.

Äänestä

Mahdoitko olla tyytymätön hoitoosi vai leikkaukseen siellä? Tai molempiin?
-
Ja miksi saman vaivan takia uudelleenkin sitten? Epäonnistuiko se eka leikkaus tai jotain uusiutui-

Ehkä siellä olisi useampia leikkaavia kirurgeja. Voisit mahdollisesti pyytää että järjestävät sinut eri kirurgin leikattavaksi.

Ja onhan olemassa aina se yliopistollinen keskussairaalakin, jonne lähettävät leikattavaksi 'paikallissairaaloista'.

Uskalla ottaa rohkeasti asia esille siellä sairaalassasi! Ei ole oikein että et voi luottaa hoitoon ja leikkaukseen, vaan sinua pelottaa.
Mene puhumaan asiastasi. Voihan olla että siellä voidaan tehdä järjestelyä sinun eduksesi.

pärjäile

Äänestä

Eli onko se saman sairaanhoitopiirin alueella. Jos on voit pyytää, että sinut hoidetaan siellä. Saman sairaanhoitopiirin alueella on mahdollista valita sairaala hoidon porrastuksen puitteissa. Tietysti jos saat maksusitoumuksen, voit mennä sairaanhoitopiirisi ulkopuolellekin (tai yksityiselle), mutta silloin peruste on yleensä sen tyyppinen, että oma sairaanhoitopiiri ei pysty hoitoa tarjoamaan. Tee siis kuten tuossa yllä neuvottiin ja keskustele lähettävän lääkärin tai sen sairaalan lääkärin kanssa, johon sinut lähetettiin. On kaikkien etu, että potilaan luottamus säilyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pelottaa kirjoitti:

Hei! Olin viime vuonna oman kunnan sairaalassa leikauksessa ja en ollut lainkaan tyytyväinen hoitoon siellä. Nyt sitten valitattavasti olen samasta vaivasta joutumassa uudelleen leikattavaksi ja en haluaisi enää mennä samaan sairaalaan operoitavaksi. Eli voinko pyytää leikkausta naapuri kaupungin sairaalassa tehtäväksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu