Hesarissa 30.8. oli vuonna 1992 syntyneen tytön kuolinilmoitus (nimi jääköön mainitsematta). Lapsen kuolema seisauttaa aina, mutta tämä ilmoitus oli jotakin... En edes löydä kuvausta. Ilmoituksessa oli tytön siskon ja veljen muistokirjoitus:
"Heittäkää arkulle varovasti multaa,
siellä on xxx-sisko, siellä on kultaa."
Tämän luettuani purskahdin itkuun. Muistakaa kaikki nauttia jokaisesta hetkestä jonka saatte läheistenne kanssa viettää, koskaan ei tiedä milloin on se viimeinen päivä! Toivon, että tämän tytön vanhemmat, sisarukset ja muut läheiset löytävät jostakin tien surusta ulos. Jaksamista heille!
-Nora-
"Heittäkää arkulle varovasti multaa,
siellä on xxx-sisko, siellä on kultaa."
Tämän luettuani purskahdin itkuun. Muistakaa kaikki nauttia jokaisesta hetkestä jonka saatte läheistenne kanssa viettää, koskaan ei tiedä milloin on se viimeinen päivä! Toivon, että tämän tytön vanhemmat, sisarukset ja muut läheiset löytävät jostakin tien surusta ulos. Jaksamista heille!
-Nora-
Vastaukset 5
Vanhimmat
kun luin tämän viestisi....tosi surullinen juttu! Tulipa vaan mieleeni, ettei tämä tyttö ollut tyttö, joka jäi suojatiellä kaaharin alle.....terv. äiti ja jaksamista perheelle
On todella surullista lukea kuolinilmoituksia joissa lapsi on kuollut,sen suuren surun ja kaipuun sanoja poisnukkuneen omaisilta.
Se auton alle jäänyt tyttö oli perheensä ainokainen, joten tämä ilmoitus ei ollut sen tytön vaan jonkun toisen pienen 10v. lapsen.
...tämä tyttö kuoli johonkin pitkäaikaiseen sairauteen, syöpään tms. Tämän käsityksen sain ilmoituksesta. On siinä ollut vanhemmilla rankkaa ja varmasti kova taistelu tuota sairautta vastaan!
Kyllä useimmiten kuolema tekee jäljelle jääneet
omaiset surulliseksi. Minusta olisi hyvä miettiä,
saiko kuollut elää kuitenkin hyväksyttynä ja rakas-
tettuna.
Jos elämänsä täällä maailmassa kitunut ihminen
kuolee, se on meille muille järkyttävää, mutta
ehkä se elämäänsä kärsinyt lopulta sai armahduksen
ja vapautuksen. Sen tuskat loppuivat.
Kun onnellinen lapsi kuolee, me suremme ja järkytymme
ja unohdamme, että se kuollut lapsi ehkä kuitenkin
koki onnea, turvallisuutta ja rakkautta ja se sai
jäädä sen lapsen kokemukseksi ilman säröjä, vihaa
ja katkeruutta. Toki sen onnellisuuden olisi suonut
jatkuvankin. Me kaikki kuitenkin kuolemme joskus ja
epäilen tuoko elämän pituus elämälle merkitystä
tai onnea lisää.
Isosiskoni kuoli minun ollessani 6-vuotias. Varmaan Jumala halusi auttaa minua ottamalla hänet pois elämästäni, hän ei sietänyt minua, syrji minua tosi julmasti. Hän saattoi sulkea minut yksin makuuhuoneeseen ja mennä olohuoneeseen leikkimään kaksoissiskoni kanssa, joka oli hänen suosikkinsa. Isäni oli samanlainen, kaksoissiskoni oli myös hänen suosikkinsa, ja isäni onneksi kuolikin kun olin 16-vuotias. En ole käynyt isäni haudalla, miksi kävisin? En keksi yhtään syytä käydä siellä. Viimeinen tahtoni on, ettei minua haudata samaan hautaan isäni ja isosiskoni kanssa.