hei! Miten tekisitte palindromitarkistajan, joka kysyy kaksi sanaa ja kertoo ovatko ne palindromeja. Tahtoisin ohjelman vertailevan sanaa 1 toiseen sanaan 2, ja tarkistavan onko sana 1 sanan 2 palindromi tai voiko sanasta 2 tehdä sanan 1 palindromin. siis samalla haluaisin ohjelman tarkistavan ovatko sanat anagrammeja. olen yrittänyt käyttää permutaatiota hyväksi, mutta ei ole onnistunut. apuja tarvitaan siis!! ja olen jo ihan sekaisin niiden metodien kanssa samaisessa ohjelmassa. saa nähdä opinko ikinä. ;) mutta hyviä ohjeita siis kaivataan. kiitos. ja saa ihan jonku valmiin koodin laittaa. se auttaisi minua tässä opettelemisessa.
palindromitarkistus
pöpö
2772
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yleistä : Jos tarkastetaan lauseita niin silloin pitää riisua kaikki muut merkit paitsi aakkoset ennen testausta. Myös casen voi helpottaakseen koodia muuttaa automaattisesti pieneksi tai isoksi. Binääritarkistus on nopeampi joten kannattaa taata että syötettävä teksti on esim. Asciita.
Palindromitarkistus on näppärää tehdä siten että aloitetaan samaan aikaan sekä alusta että lopusta ja vertaillaan merkkiä kunnes merkkejä on jäljellä 0 tai 1 (parillinen määrä kirjaimia tai pariton määrä...) välittämättä kirjainkoosta. Jos vertailu on kerrankin false niin kyseessä ei ole palindromi.
Huom! Palindromitarkistuksessa ei tarvi kuin yhden sanan!
Anagrammit hoituu ensin tarkistamalla onko teksti samanpituinen - ellei ole niin ei voi olla anagrammi. Sitten taulukoimalla kirjaimet ja vähentämällä toisen sanan kirjaimia taulukon kirjaimista. Jos lopputulos on missään kirjaimessa tai kokonaiskirjaimissa mitään muuta kuin 0 niin kyseessä ei ole anagrammi.
Sanasta 2 ei voi TEHDÄ sanan 1 palindromia,
silla sanan 1 olisi oltava jo valmiiksi palindromi.
Tarkoittanet anagrammeja?
Palindromi:
Ahaa! Jonni-Kai puhuu: "Kakolan amatsoni
(amnesianaiseni) kokeili ekokinesianaisen
mainostamana lokakuuhupiakin". No, jaaha.
Anagrammi:
Esim. "arrak anagrammit" lauseesta saa
anagrammin "markan margarita"