Halonen esiintyi edukseen

Halonen oli pirteällä päällä ja esiintyi edukseen. Ei yhtään mokaa, vaan asiantuntevaa keskustelua ja hyviä kannaottoja. Halonen varmisti voittonsa 100% varmuudella.
Kallis joutui opettajan asemaan, kun Niinistölle ei mennyt jakeluun aivan selvä asia, eli Natoon ja nopeantoiminnan joukkoihin liittyvä, hallituksen ja eduskunnakin yksimielisesti siunaama asia. Ihmettelin sitä Niinistön jankuttattamista aivan selvässä asiassa. Järki ei selvästikään luistanut.
16970
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"fuomi pitaisi rahanomaisesti liittaa neufostoliittoon.."No pääsipäs hän komissaariksi eu.hun suomen presidentin ominaisuudessa..

Äänestä

Halonen sanoi, että lippu Hkl:n sisäisessä maksaa 1,50e. Oikea hinta 2,20e. Lisäsi vielä, että läheltä meni arvaus ja nyökytteli tietävästi. Tosi mielelläni maksaisin sen 1,50e.

Äänestä

Kun kehoituksesi mukaan tarkkailin koko ajan milloin Halosen hampaat näkyvät! Alahampaat vähän vilahtivat, mutta kun SEN suuvärkki on niin pirun ruman mallinen, niin etuhampaista ei oikein saanut selkoa.

Äänestä

ovat Halosella laskussa ja toinen kierros häämöttää.Jos on minusta kiinni ei Halosesta tuu Presidenttiä,vaan joku muu? ei ole henkilöllä väliä,kun vain ei ole Halonen.Näin toimii kunnon SUOMALAINEN.

Äänestä

Joskus vähän tarkemmin. Ainut joka uskalsi jotain sanoa oli Soini.Mutta häntä ei voi äänestää, koska se ääni voisi mennä Haloselle. Siispä piirrän muuta kuin ysin.

Äänestä

jäi ainoana edelleen epäselväksi,josta pitkä miinus hänelle.Halonen,Vanhanen ja Hautala nostivat osakkeitaan.

Äänestä
  • muutkaan selvästi esittäneet nato-kantaansa. Tyhjänpäiväistä jaaritusta kansanäänestyksestä, jota ei koskaan tule. Asiat on jo päätetty, lyödään sitten tiskiin kun aika on. Näin tyhmiä viedään kuin päsiiä narusta.

    Äänestä

  • noin suuria vaikeuksia kuullun ymmärtämisessä.

    Jos suoraan sanoo, että kannattaa Suomen liittymistä Natoon, sitten kun eurooppalainen vaikutusvalta natossa on noussut riittävälle tasolla niin mikä helvetti tuossa nyt vielä on epäselvää?

    Äänestä

  • sulla todella kirjoitti:

    noin suuria vaikeuksia kuullun ymmärtämisessä.

    Jos suoraan sanoo, että kannattaa Suomen liittymistä Natoon, sitten kun eurooppalainen vaikutusvalta natossa on noussut riittävälle tasolla niin mikä helvetti tuossa nyt vielä on epäselvää?

    USA on ja tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen täysin suvereeni johtaja-valtio Natossa,Niinistön kiemurtelut ei siinä paljoa paina.Itseasiassa koko Natoa ei ole olemassakaan ilman USA:n ylivoimaista panosta.

    Äänestä

  • eurooppalainen... kirjoitti:

    USA on ja tulee olemaan hamaan tulevaisuuteen täysin suvereeni johtaja-valtio Natossa,Niinistön kiemurtelut ei siinä paljoa paina.Itseasiassa koko Natoa ei ole olemassakaan ilman USA:n ylivoimaista panosta.

    Niinistö on noilla kiemuroillaan paiskannut Nato oven lopullisesti kiinni,vaikka hän siihen liittymistä luultavasti kannattaakin!

    Äänestä

Muutin kantaa äänestän Halosta, tarkotus oli Niinistöä, mutta kyllä mokas ton kriisihallinta joukon tietämyksellä. Onneksi oli pätevä ope joka selitti Niinistölle tarpeeksi selvästi, mitä Halonen ja Vanhanen yritti ensiksi selittää. Ei tainnut ekaks tajuta.

Äänestä

Niinistön opeilla Suomi säilyttää asemansa ja parantaa elintasoaan

Äänestä

että Suomi on liittynyt nopeantoiminnan joukkoihin. Käsittääkseni Suomi ja Ruotsi ovat näissä ns. EU:n nopeantoiminnan joukoissa ainoat NATO:oon kuulumattomat maat. Joukot ovat siis käytännössä NATO:n nopeantoiminnan joukot, kuten amerikkalainen kenraali niitä kutsui joukkojen seremoniallisessa perustamistilaisuudessa tässä taannoin. Samalla Hän toivotti Suomen tervetulleeksi joukkoihin ja sopi Suomen ja USA:n välisestä upseerien vaihdon tiivistämisestä. Joukot tullaan näissä olosuhteissa tietenkin kouluttamaan NATO:maissaa ja NATO:n harjoituksissa. Suomen tilanne voi olla hassu näissä joukoissa, koska Suomelle ei voi antaa kaikkea NATO-tietoutta. Tästä tulee ongelmia, niinkuin Englannin ja Ranskan suunnalta meille on jo todettu. Muut NATO-maat toivovat meidän liittyvän NATO:oon, jotta mitään ylimääräistä säätämistä ei tulisi ainakaan tositilanteessa jonkin osallistuvan maan ns erikoisasemasta johtuen. Niinistö aivan oikein otti tätä asiaa esille ja halusi selkeämpää kannanottoa siihen tosiasiaan, että NATO.harjoituksiin ja NATO-johtoisiin toimiin ollaan menossa. Miksi sitä on niin saatanan vaikea myöntää? Vallitsevassa tilanteessa Niinistön heittämä vuosi 2008 taitaa olla liian pitkällä liittymistä ajatellen. Kun joukkojen hakuaika on nyt käynnissä ja NATO-koulutus alkaa, on kohta Suomen liityttävä täysjäseneksi. Mitään vaihtoehtoa tälle tosiasialle ei ole. Lisäksi mainittakoon ilmavoimien velvoitteesta saada aikaiseksi maamaali- ja ilmatankkauskykyinen Hornetosasto ulkomaanoperaatioihin vuoteen 2010 mennessä ja reservin raju supistaminen 2007-2011. Tie näyttäisi olevan ainakin minulle selvän puoleinen.

Äänestä

meillä pitää olla pressa joka ei nuoku.

Äänestä

ilman vanhasta ,jonka asiantuntevia vastauksia hän peesasi lahjakkaasti.

Vähän noloa kun ei itse kykene asioita hoitamaan ,vaan heti tiukemman paikan tullessa piiloutuu Vanhasen taakse ja tällätavoin loisii Vanhasen ääniä.

Äänestä
  • Tarja hyvä valinta, Niinistö ihme jäbättäjä.....

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ironmikes kirjoitti:

Halonen oli pirteällä päällä ja esiintyi edukseen. Ei yhtään mokaa, vaan asiantuntevaa keskustelua ja hyviä kannaottoja. Halonen varmisti voittonsa 100% varmuudella.
Kallis joutui opettajan asemaan, kun Niinistölle ei mennyt jakeluun aivan selvä asia, eli Natoon ja nopeantoiminnan joukkoihin liittyvä, hallituksen ja eduskunnakin yksimielisesti siunaama asia. Ihmettelin sitä Niinistön jankuttattamista aivan selvässä asiassa. Järki ei selvästikään luistanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu