maksamattomat

Jonkun aikaa seuranneena tätä palstaa tullut esille viekö vippifirmat maksamattomat vipit perintätoimiston avustuksella käräjille kyllä vie.Kommenttina ollut ettei 10000eur pääomalla lainoja myöntäneellä firmalla ole varaa lähtee periin saataviaan oikeusteitse on väärä luulo.Itsellä harmillisesti jäänyt maksamatta vippejä ja perintätoimistolta tullut kirjeitä,siirtynyt oikeudelliseen perintään siis käräjille 2 lappua tullut postiin myönnänkö kanteen oikeaksi tottakai myönnän.Hitto kun nää pikavipit tuli muuten ollut elämäni ajan puhdas luottotiedoiltani no antaa tulla merkintä luottotietoihin en aio alkaa rakentaa ens keväänä että täytys pankista mennä lainaa pyytään.Sen verran on vielä järki päässä ,että maksun aika koittaa joskus tulevaisuudessa kummatkin vanhemmat vielä elossa koitan työkyvyttömyys eläkettä mutten tosiaankaan anna ulosotossa maksamattomien vippien kasvaa korkoa maksan voutille tietyn summan kuukaudessa.Jumalauta te terveemmät ihmiset kuin minä maksakaa vipit pois niin ei tuu mieli harmia ajattelen jo itsemurhaa sairastan pahaa masennusta.Moi
91313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Laita öljyä hirtto silmukkaan niin ei hierrä niin paljon

Äänestä

Voitko kertoa kauanko oli vipit myöhässä ennen kuin meni luottotiedot?Kiitos!

Äänestä
  • Ekalla viikolla ne söi jo mun gerbiilin, sit tuli tää uhkaus että jos en käy naapurin kissan kans paritteleen niin menee luottotiedot. No en menny ja sit tuli MC Pallinaamat-liiveihin pukeutuneet heput tuomaan haasteen käräjille, siellä kuulemma sit maalataan vihreeks alapää ja viedään ne luottotiedot. Mä oon ihan itsarin partaalla. Voimahaleja kaikille vippaajille ja niille jotka on kokenut saman kohtalon! Jos mä tästä selviin, mä maksan muutaman muunkin vippaajan velat ettei ne joutus samaan kuin mä. Voimahaleja ja jaksoa vielä kaikille!

    Äänestä

Mikäli pikalainan takaisinmaksu on viivästynyt yli 60 päivää, luotonantaja käyttää henkilötietolain mukaista oikeuttaan ilmoittaa julkinen maksuhäiriö merkittäväksi lainanhakijan luottotietoihin. Tämä maksuhäiriö näkyy julkisesti ja se merkitään ilman oikeudellisia toimenpiteitä. Lopullisesti erääntynyt velka peritään oikeusteitse, josta aiheutuneet kulut tulevat lainanhakijan maksettavaksi.

Hahhaa

Äänestä
  • se voi käyttää rikoslain tönis-pykälää ja määrätä sellaisen henkilön tönikseen jonka vippi on ollut maksamatta 60 päivää. Jos maksu on myöhässä 90 päivää voidaan teko katsoa täydellistä laista piittamattomuutta osoittavaksi teoksi ja velvoittaa henkilö parittelemaan naapurin kissan kanssa. Henkilöltä viedään luottotietojen lisäksi siis myös poikuus.

    Äänestä

  • tönislaki kirjoitti:

    se voi käyttää rikoslain tönis-pykälää ja määrätä sellaisen henkilön tönikseen jonka vippi on ollut maksamatta 60 päivää. Jos maksu on myöhässä 90 päivää voidaan teko katsoa täydellistä laista piittamattomuutta osoittavaksi teoksi ja velvoittaa henkilö parittelemaan naapurin kissan kanssa. Henkilöltä viedään luottotietojen lisäksi siis myös poikuus.

    vielä koulun tönis-reksiteriin ja 90 päivän tapauksessa myöskin kissannussijat.com rekisteriin.

    Äänestä

muori Soitti kuntaan ja laitto edunvalvontaan hölmö menin suostuu ja nyt en saa rahaa enäää ollenkaan! että tällästä

Äänestä
  • Jos et osaa "täysikäsenä" käsitellä rahaa niinku sitä pitäis, niin aivan oikein että edes joku viittii välittää sun takalistonahoistas. Täällä foorumilla varmaan n. 50% porukasta on -86 - -87 syntyneitä keskenkasvuisia idiootteja, jotka ei ymmärrä et jos ottaa lainaa, niin se pitää kans joskus maksaa takas. toinen 50% taitaa sit ollakki vippilainojen edustajia.

    Äänestä

  • Greibbi kirjoitti:

    Jos et osaa "täysikäsenä" käsitellä rahaa niinku sitä pitäis, niin aivan oikein että edes joku viittii välittää sun takalistonahoistas. Täällä foorumilla varmaan n. 50% porukasta on -86 - -87 syntyneitä keskenkasvuisia idiootteja, jotka ei ymmärrä et jos ottaa lainaa, niin se pitää kans joskus maksaa takas. toinen 50% taitaa sit ollakki vippilainojen edustajia.

    Hä pitääkö velat maksaa takas heh hehe hah hah heh heh heh hah

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vipit kirjoitti:

Jonkun aikaa seuranneena tätä palstaa tullut esille viekö vippifirmat maksamattomat vipit perintätoimiston avustuksella käräjille kyllä vie.Kommenttina ollut ettei 10000eur pääomalla lainoja myöntäneellä firmalla ole varaa lähtee periin saataviaan oikeusteitse on väärä luulo.Itsellä harmillisesti jäänyt maksamatta vippejä ja perintätoimistolta tullut kirjeitä,siirtynyt oikeudelliseen perintään siis käräjille 2 lappua tullut postiin myönnänkö kanteen oikeaksi tottakai myönnän.Hitto kun nää pikavipit tuli muuten ollut elämäni ajan puhdas luottotiedoiltani no antaa tulla merkintä luottotietoihin en aio alkaa rakentaa ens keväänä että täytys pankista mennä lainaa pyytään.Sen verran on vielä järki päässä ,että maksun aika koittaa joskus tulevaisuudessa kummatkin vanhemmat vielä elossa koitan työkyvyttömyys eläkettä mutten tosiaankaan anna ulosotossa maksamattomien vippien kasvaa korkoa maksan voutille tietyn summan kuukaudessa.Jumalauta te terveemmät ihmiset kuin minä maksakaa vipit pois niin ei tuu mieli harmia ajattelen jo itsemurhaa sairastan pahaa masennusta.Moi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu