Onko mahdollista seurustella (mennä naimisiin)vl:n kanssa (jos ei itse vl) niin ettei tämän tarvitse "jättää" uskoaan?
Onko vain suositeltavaa vai pakollista, että elää toisen vl:n kanssa??
"Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani"!!->
(Paavali kirjoittaa avioliitosta ja naimattomuudesta 1. Kor.7 jakeissa 12-14:
12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.
14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.)
Onko vain suositeltavaa vai pakollista, että elää toisen vl:n kanssa??
"Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani"!!->
(Paavali kirjoittaa avioliitosta ja naimattomuudesta 1. Kor.7 jakeissa 12-14:
12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.
14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.)
Vastaukset 16
Vanhimmat
...jo olemassaolevaa avioliittoa.
Uskovainen ei ehdointahdoin hakeudu tuollaiseen "kuvioon", sanoisinko noin.
Siis ei hae seurustelukumppania sellaisesta, joka ei usko samalla tavalla.
Se on muuten aika ihmeellinen ja erikoinenkin asia, että haetaan kummppani samalla tavalla uskovasta. Jos toinen puoliso ei uskomassa, hänellä on eri "reissut", niin yhdistävä tekijä se usko on.
Olisi huono yhdistelmä se, kun toinen puoliso lähtis suviseuroihin, niin toinen lähtis Porin jazzeille.
Itse olen ollut vajaa kymmenen vuotta naimisissa ja voisi vain kuvitella, mitä vaikeuksia se olisi tuonut, jos puoliso ei olisi uskomassa.
Se on yksinkertaisesti , voisi sanoa mahdoton ajatus.
Se keskinäinen anteeksiantamus on niin tärkeä asia avioliitossakin.
Aviopuolison kanssa usein siitä puhumme, että miten meidän avioliitolle kävisi, jos meillä ei olisi evankeliumia.
Niin suuri lahja on omistaa elävää uskoa sydämellä.
Vie uskoa eteenpäin. Miten kukaan voi päästä osalliseksi uskosta, jos uskovaiset eläisivät vain omissa ympyröissään?
Oikean puolison osuminen kohdalle on aina Jumalan johdatusta. Jos se oikea on vielä uskosta osaton, niin silläkin on tarkoitus, että ihmiselle annetaan uskovainen puoliso. Usko kulkee ihmisestä ihmiseen, sydänten välityksellä. Uskovainen antaa uskon myös hänellä joka ei vielä uskonut. Näin käy, koska oli Jumalan tahto, että se toinenkin saa uskon, siksi hän johdatti aviopuolisoksi uskovaisen.
"Uskovainen ei ehdointahdoin hakeudu tuollaiseen "kuvioon", sanoisinko noin.
Siis ei hae seurustelukumppania sellaisesta, joka ei usko samalla tavalla."
Ajaduimme vahingossa yhteen monen sattuman kautta ja ei enää paluuta entiseen!
On jo käynyt niin, että vl on rakastunut ei vl:ään(mutta kuitenkin Jumalaan uskovaan =minä), ja on vuosi oltu yhdessä. Pitäisikö RAAMATUN MUKAAN suhde lopettaa, ja yhteinen onnellisuus ja ikuinen yhdessäolo uhrata, vaikka molemmat elävät raittiina, uskovat ikuiseen yhdessäoloon, mutta ei noudata kaikkia vl-sääntöjä? (osa vl:en säännöistä ei Raamatussa vaan kehitetty jostain jälkeenpäin??)
Jos vl:nä olija jatkaa suhdetta niin joudumme molemmat helvettiin Raamatun mukaan vai vain vl-sääntöjen mukaan? (vl:lät elävät Raamatun mukaista elämää, mutta osaa säännöistä ei Raamatussa lue!)
Tämä taas tämmönen turha kysymys, koska jokainen tekee miten kokee oikeaksi. Suurin osa vl:listä ei itse lukenut kovin paljon Raamattua eikä tiedä mitä siellä sanotaan...
Rakkaudessanne Jumalaan. Älkää antako ulkopuolisten sitä sotkea, niinkuin olette tehneetkin.
Jumalalla on aina tarkoituksensa, mikään ei ole sattumaa.
Oletteko te molemmat olleet tavatessanne samoin uskovia (siis sisimmästänne), vai onko teistä jompi kumpi löytänyt sen uskon sen jälkeen kun olette tavanneet? Raamatussahan lukee, ettei heitä pidä eroittaa jos toinen uskoo ja toinen ei. Todennäköisesti sellainen tilanne on vain vähän aikaa, pian se toinenkin uskoo.
Olen seurustellut 2x eri miehen kanssa, jotka vl:ä ja mä en. Kukaan ei tullut sanomaan, että ois väärin. Ei tullut hankaluuksia. Nyt olen naimisissa toisen heistä kanssa, kylläkin hänkin kielsi uskonsa sittemmin omasta tahdostaan, minä olisin hänen toivonut olevan vielä uskomassa.
...matkalla taivaaseen?
...nuo, jotenkin ne täytyy selvittää. Ei niihin ole suoria vastauksia, se on tapauskohtainen juttu...
...nyt, tarkistin ip-ositteesi. Ai se olet sinä se pelleilijä. Suksi kuuseen täältä...
ensimmäistä kertaa kirjoittanut tänne.....mitäköhän oikee selität/valitat?
Miksi haluaisit puolisosi uskovan, muttet itsesi? Vai ymmärsinkö väärin?
Niihin aikoihin ajattelin(siis luulin), että kun kieltää vl-uskon, ei ole taivaaseen pääsyn mahdollisuutta ilman parannusta. Tämän vuoksi olisin halunnut mieheni olevan vl.
Nykyään ajattelen asiat toisin,siis niin,että muutkin uskovaiset pääsevät taivaaseen. Olemme uskossa, mutta kylläkin joumme, joka on mielestäni väärin.
Tärkeää minulle on, että mieheni on vl-perheestä, kutwen minäkin. Ennen pidin ditä varsin tärkeänä asiana, olisi samat "arvot" ja vl-miehet ovat erilaisia posotiivisella tavalla kuin suurin osa ei vl:stä. Myös xvl:t ovat erilaisia kuin ei vl:t.
Sinun kannattaisi ottaa nyt selvää mitä kaikkea tämä vanhalestadiolaisuus on ja onko sinusta siihen. Kannattaisi sen jälkeen myös keskustella kumppanisi kanssa mitkä ovat säännöt teidän liitossanne. Ette te jaksa koko elämää vain seurustella sen varsinaisessa merkityksessä.
Haluaisin minäkin muistuttaa vanhan sananlaskun sanoin: "Jokainen on oman onnensa seppä".
Kysyin tätä samaa asiaa. Ei tullut vastausta.
Ylittikö Paavali
Kirjoittanut: valtuutensa 6.1.2006 klo 11.19
Paavali kirjoittaa avioliitosta ja naimattomuudesta 1. Kor.7 jakeissa 12-14:
12 Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä.
13 Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään.
14 Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä.
Siis, ei Herran sanana, vaan omina sanoinaan.
Miksi Paavali kirjoitti näin? Osaatko/osaako joku selittää?
Hei!
Aina kannattaisi ottaa huomioon toisen uskonto, olipa se sitten mikä tahansa, sillä sen asian kanssa tulee niin sanotusti kulttuurisia törmäyksiä. Kaikkein vaikeimpiahan ovat islam kristinusko -yhdistelmät, tai jokin muu, mutta ongelmia tulee myös, jos toinen on ateisti ja toinen hyvin uskovainen henkilö.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että yritin aikoinaan seurustella ei-uskovaisen kanssa. Kun perustelin omia valintojani ja ajatuksia Raamatulla, hän ei ymmärtänyt alkuunkaan. Usein koin tulleeni väheksytyksi ja väärinymmärretyksi, vaikka siitä ei itse asiassa ole kyse, vaan arvostamme eri asiota elämässä. Toiselle voi olla joku asia paljon tärkeämpi kuin toiselle ja sitä pitää kunnoittaa. Parisuhteessa elämisessä se tuo kuitenkin paljon selviteltävää. Olimme yhdessä neljä vuotta, mikä on pitkä aika. Kun halusin, että menisimme naimisiin, tuli ensimmäinen kiistakysymys. Kumppanille se asia ei ollut yhtä tärkeä kuin minule. Hänelle olisi sopinut avoliittokin. Itse en edes harkinnut sitä vaihtoehtoa. Menimme kihloihin, mutta koskaan emme ehtineet avioliittoon asti, sillä toinen pyörsi puheensa eikä halunnutkaan naimisiin vaan pakeni tilanteesta.
Tiedän myös tapauksia, joissa on menty naimisiin, toinen uskova ja toinen ei. On ihan hyviäkin kokemuksia. Esimerkiksi serkkuni tapauksessa hänen ei-uskova puolisonsa tuli uskoon kaksi vuotta avioliiton solmimisen jälkeen. Se oli meille kaikille ilon päivä. Heidät oli ilmi selvästi tarkoitettu yhteen. Kumppani löysi myös evankeliumin aviopuolisonsa avulla, kun se kertoi hänelle uskosta ja uudesta mahdollisuudesta. Se on hienoa, että näinkin käy. Aina ei käy näin onnellisesti.
Ei siis yksin koske lestadiolaisia tämä kysymys, jonka esitit. Jokainen uskovainen arvostaa niitä asioita, mitä Raamattu opettaa ja pitää niitä tärkeänä. Jos puoliso ei pidä niitä tärkeänä, voi ogelmia varmasti tulla. Tästä syystä aina kannattaa puhua asiat selviksi, ennen kuin mennään naimisiin, mitä kumpikin uskoo ja mitä asiat elämää kummallakin ohjaavat. Voin kuvitella, että esimerkiksi helluntailaisen ja jehovantodistajan liitto olisi aika karikkoista tai hindulaisen ja luterilaisen yhdistelmä.
Kannustan kuitenkin siihen, ettei hylkää ihmistä sen perusteella, onko hän uskovainen vai ei. Tutustu ihmiseen rauhassa, keskustelkaa ja kertokaa omat katsantokantanne toisillenne. Opitte toisiltanne paljon uutta ja onnellisessa tilanteessa käy niin, että uskova voi ohjata ei-uskovan elävän veden lähteelle. On parempi, ettei tuomitse ketään, mutta pitää myös ennalta pohtia, mitä yhteiselosta tulee, jos kumpikin uskoo eri tavalla tai toinen ei usko mihinkään.
Itselleni kävi loppujen lopuksi niin, että menin naimisiin henkilön kanssa, joka ei kuulunut ev.lut.kirkkoon, vaikka itse kuulun. Uskomme kumpikin Jumalaan ja meillä on yhteinen usko ja samat perusarvot elämässä. Meillä on paljon opittavaa toisiltamme ja ongelmatilanteissa pyydämme Jumalan johdatusta, jota olemme kiitettävästi saaneetkin. Sitä samaa toivon myös aloittajalle.
Minäkin menin naimisiin uskottoman kanssa ja vielä sellaisenkin, joka tupakoi.
Hän se kosi ja piiritti minua. Seurusteluaikana hän lupasi tulla uskoon ja lopettaa tupakanpolton.
Hän oli muuten minulle sopiva ja miellyttäväkin, seurusteluaika meni hyvin. Käytiin seuroissa ja hän vältti parhaansa mukaan tuota inhottavaa tupakoimistaankin.
Välillä oltiin erilläänkin, mutta aina se seurustelu alkoi uudelleen.
Tätä roikkumista hän jatkoi monta vuotta, koska halusin varmistua hänen aitoudestaan.
Kuljettiin seuroissa ja hän koetti parhaansa mukaan luopua maailmallisista tavoistaan, kuten televisiosta, maailmallisen musiikin kuuntelusta,
kiroilustaan, elokuvista, jne.
Lopulta mentiin naimisiin, kun hän oli tehnyt parannuksenkin, niin mitä syytä oli enää epäillä.
Kului jonkin aikaa, niin hän ei lähtenytkään enää seuroihin, vaan alkoi käydä jalkapalloliigan valmennustehtävissä, aloitti uudestaan tupakoinnin ja kun vähänkin vastustaa, kiroilee niinkuin maailman ihmiset tekee.
Muuten meillä menee hyvin, mutta seuroihin saan mennä yksin.
Annan neuvon, että parempi on mennä naimisiin sellaisen kanssa, joka on kasvanut uskossa lapsesta asti. On paljon tapauksia, että maailmasta tullut ei jaksa kauaa olla mukana.
Kun on päästy naimisiin saakka, on helppo pyörtää puheensa, kun tietää, ettei erota saa.
Ei ole ihmisen päätettävissä. Jos sinä olet puhunut toiselle, että hänen pitäisi tulla uskoon, ja toinen lupaa, niin se on ihmisten välistä keskustelua.
Vain Jumala voi kutusa ihmistä, ja jos ihminen sen kuulee, niin hänestä tulee uskovainen. Ihmisen ei tarvitse erikseen kenellekkään vakuutella, että minä olen uskovainen. Riittää kun Jumala sen tietää.