tulee auttamatta jäämään sivuun toiselta vaalikierrokselta, jos sellainen syntyy. Kyseessä on kohtalokas isku Keskustapuolueelle, kun tasavallan presidentin vaalit ovat kuitenkin muodostumassa pääministerivaalin ennakkovaaleiksi. Mikäli kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus johtaa hänet toiselle vaalikierrokselle Tarja Halosen kanssa, on selvää, että kokoomus seuraavissa eduskuntavaaleissa on myös mahdollinen keskustan ja kokoomuksen välisessä kisassa selkeä voittaja.
Keskustan kannattajien on syytä vakavasti miettiä puolueensa mahdollisuuksia. Jo nyt olisi syytä harkita äänen antamista Tarja Haloselle, jotta hän tulisi valittua,
Keskustan ongelma on lisäksi se, että Sauli Niinistö taitavasti osoittaa Matti Vanhasen nolla mieheksi. Useissa vaalikeskusteluissa Niinistö kohdisti syyttämisen kyvyttömyydestä Matti Vanhasen suuntaan. Toisaalta Kokoomus toimii sellaisen yrittäjyyden puolesta joka ei tue maaseudun kehittämistä. Kokoomus on selkeästi sidoksissa kansanväliseen pääomaan sekä suomalaisiin suuryrityksiin. Sieltä ei tule löytymään apua näivettyvälle maaseudulle.
Pääministeri Matti Vanhanen ei ole kyennyt käyttämään hyväkseen asemaansa pääministerinä vaan on joutunut altavastaajaksi. Keskustapuolue oli eduskuntavaaleissa tasapäin sosialidemokraattien kanssa. Puhuminen uudesta presidenttiydestä on hämmästyttävän hämärä käsitys.

Vastaukset 4
Vanhimmat
:-p
Uskallanpa väittää, että Matti on yksistään vahvempi mitä Tarja ja Sauli EU-kysymyksistä.
Keskustalla ei ole tulevaisuutta. SDP ja Kokoomus tuntuvat ylivoimaisilta. Ne ovat kaikessa parempia. Keskusta on huono. Ei kannata edes yrittää.
Näin se on.
...Mutta toisaalta... jospa kuitenkin pruuvais ja freistas.... jospa se sittenkin kannattais...
höpöttäjä Halosen leiriin!
Sääliääniäkö sinä yrität kosiskella? :))
Eikö unikaan enään maistu, kun viiden aikoihin pitää nousta valehtelemaan?