Illan TV-tentti osoitti, että Niinistöllä ei ole paineensietokykyä ja että hän on jonkinlainen 'jänkhäjoonas', ei ollenkaan pressa-ainesta.
Kallis taas mokasi kun otti pörssipelurina esiin katekismuksen: puheet eivät vastaa tekoja, tekopyhä siis. Varmaan kääntyisi Jeesus haudassaan jos tietäisi mitä Kallis täällä puuhailee hänen nimissään.
Vanhanen oli tapansa mukaan asiallinen. Ainoa vika että ajaa vain vauraiden isäntien ja pääoman asiaa. Ei sellainen mies ymmärrä pienen ihmisen asioista mitään.
Soini oli vakuuttava, asiallinen. Paljasti avoimesti arvomaailmansa, puolusti kansaa ja haluaa Suomelle Sveitsin kaltaista asemaa Euroopassa. Viisasta, hyvin viisasta.
Hautala on ok mutta liian vaisu eikä asetu selkeästi rahan valtaa vastaan vaikka sen luulisi olevan juuri vihreiden ykkösasia koska raha tätä maailmaa eniten nyt saastuttaa.
Siis tekoja eikä sanahelinää mutta ne puuttuvat, ikävä kyllä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.