Suomalaiset kehittivät geenien toiminnan tutkimiseen uudenlaisen tietokoneohjelman
http://www.yleradio1.fi/tiede/tiedeuutiset/id4132.shtml
"Alkion kehitys on esimerkki tapahtumaketjusta, jossa geenien tulee toimia tarkalleen oikeaan aikaan oikeassa paikassa."
siinä sattumalla töitä, varsinkin suvullisessa lisääntymisessä, kun täytyy saada kahdelta erilliseltä yksilöltä(urokselta ja naaraalta) oikeanlaiset ohjeet alkion kehitykseen. Puolet geneettisestä materiaalista tulee iskiltä ja puolet äiskältä. Koodin pitää olla molemmilla lähes virheetöntä ja niiden pitää vieläpä passata yhteen. Geneettisten materiaalien yhdistäminen pitää yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Vähän sama kuin softa olisi jaettu 2 Zip-fileeksi, joka sitten yhdistetään 1 filuksi. Ohjelmat unzipataan ja ajetaan -> ohjelma käynnistyy ja alkaa toimimaan.
Mielenkiintoinen kysymys taas on miksi näin monimutkainen järjestelmä, kun helpommallakin pääsee?..bakteerit..
Stephen Jay Gould totesi luennossaan "Ihmisen evoluutio, suurenmoinen sattuma bakteerien aikakaudella" Helsingin yliopistolla ( 23.9.1999), että planeettamme on ollut, on ja tulee aina olemaan bakteerien planeetta ja ihminen on vain mielenkiintoista värinää sen marginaalissa. Hän ei kuitenkaan anna vastausta tästä seuraavaan oleelliseen kysymykseen: miksi olisi kehittynyt muita eliöitä bakteerien lisäksi? Bakteerit ovat parhaiten eri oloihin sopeutuneita eliöitä. Ne tuottavat eniten jälkeläisiä. Ne lisääntyvät parhaalla mahdollisella tavalla eli jakautumalla. Naistenkin olisi paljon edullisempaa lisääntyä jakautumalla kuin heittää pois puolet geeneistään ja vastaanottaa miesten sukusolujen jälkeläisille tuoma haitallisten mutaatioiden kuorma, joka on paljon suurempi kuin munasoluissa. Seksuaalisen lisääntymisen antama etu ei riitä korjaamaan tästä aiheutunutta haittaa, kirjoittaa Rosemary J.Redfield Nature-tiedelehdessä (12.5.1994). Suomalaisessa alan oppikirjassa 'Evoluutio-miten elämä kehittyy' todetaan harvinaisen rehellisesti: "On kuitenkin myönnettävä, etteivät tähänastiset teoriat, eivät edes yksilövalintaan pohjautuvat, kykene antamaan tyydyttävää ratkaisua tähän nykyevolutiikan ehkä vaikeimpaan ongelmaan".
Ribosomit: pääsosin RNA-molekyyleistä koostuvia kaksiosaisia komponentteja. Näiden pinnalla tapahtuu valkuaisaine synteesi. (valkuaisaine tehdas) Rakentuminen tapahtuu Riboosissa, perimän kirjoitus Ribosomissa.
ribosomi tositoimissa:
http://www.ebc.ee/MOLBIO/ribosome.jpg
katsokaas myös:
http://www.harunyahya.com/m_video_detail.php?api_id=124 9
divx versiossa varsinkin The Design Of The Sperm 10:00 min kohdalla alkaa tulla mielenkiintoista infoa.
Alkion kehityksestä
16
758
Vastaukset
- juutas
Mielenkiintoista tosiaan. Kaikkeen se luonto pystyy ja kovin vähän ihminen vielä tietää, vaikka tieto koko ajan lisääntyykin.
- Empiristi
"Geneettisten materiaalien yhdistäminen pitää yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Vähän sama kuin softa olisi jaettu 2 Zip-fileeksi, joka sitten yhdistetään 1 filuksi. Ohjelmat unzipataan ja ajetaan -> ohjelma käynnistyy ja alkaa toimimaan."
Kysymys ei ole lainkaan samanlaisesta asiasta. Jo nykyisen muuntelun olemassaolo kumoaa väitteen kehittymisen mahdottomuudesta täysin. Jos esim. 99-prosenttisesti inhimillinen geenitoiminta tuottaa simpanssin ilman mitään ihmeellisiä eroja genomissa (vain duplikaatit, pistemutaatiot, deleetiot, translokaatiot, kahden kromosomin fuusio), on tietokoneanalogia täysin pielessä.- Ant1Ev0
Pidän kuitenkin kiinni analogiastani perustellen seuraavalla:
DNA:n tiedosto muodostuu neljästä koodikirjaimesta (A,T,G ja C), jotka toimivat kolmen koodin ryhminä. Tutkijat ovat käyneet läpi n. miljoona erilaista koodausjärjestelmää ja todenneet, että tämä koodaus- ja kopiointijärjestelmä on paras ja tehokkain mitä koskaan on voitu tutkia. Sen virheherkkyys on lähes olematon.
Kromosomit on pakattu hyvin pieneen tilaan. Jos kaikista maailmassa tällä hetkellä elävistä eliöistä, joita on useita miljoonia, kerätään kunkin lajin edustajan yhden solun kromosomirihmasto ja tuodaan ne yhteen, mahtuvat ne kaikki samaan teelusikkaan.
perimä on taltioitu solun tuman kromosomeihin ja miten se kopioituu solusta toiseen.
Suvullisessa lisääntymisessä puolet kromosomeissa tulee äidiltä ja puolet isältä. Kutakin kromosomia on kaksi kappaletta. (vastin kromosomit) Kullakin geenillä on oma paikkansa kromosomeissa.
Siittiön kuljettamaa perimää vertaan zippi-pakettiin. Toinen paketti on munasolussa.
Solun tuman kromosomeissa sijaitseva DNA-tiedosto on kuin kirjasto, josta haetaan tarvittavia rakennusohjeita. Tiedon hakijana toimii solunesteessä olevista aineksista koostunut lähetti-RNA. Se kopioi osan DNA:n geenitiedostosta, kuljettaa kopioidun informaation tuman ulkopuolelle ja välittää näin solukoneistolle tiedon siitä, minkä entsyymin tai valkuaisaineen rakennusohjeen se kävi kopioimassa. Solussa olevat siirtäjä RNA-osat etsivät solun seinämän läpi solun koneiston käyttöön kuljetetuista aminohapoista rakennusaineet saamiensa ohjeiden mukaisesti ja kuljettavat ne "ribosomi –kokoamiskoneen" käyttöön. Ribosomi valmistaa niistä kokoamisohjeiden mukaisia entsyymejä tai proteiineja, jotka siirretään sitten järjestelmän mukaan elimistön käyttöön. Jos joku näistä asiaan liittyvistä solun osatekijöistä puuttuu, ei mitään tapahdu.
Hedelmöittyneen munasolun tumassa olevat 23 kromosomiparia sisältävät ihmisen "rakentamiseen" tarvittavan DNA-tiedoston, joka sisältää n. 3,2 miljardia koodikirjainparia.
Puolet hedelmöittyneen munasolun infosta tulee isältä(siittiö) ja puolet äidiltä(munasolu). Hedelmöityksessä materiaali yhdistyy ja kehitys lähtee käyntiin.
½ ½ = 1
Perimä01.zip perimä02.zip = perimäfull.zip
voitaisiin myös verrata vaikka CD-levyn sisältämään informaatioon, missä data on pakattuna binäärimuodossa(1/0)
Toisen puolisko CD:stä tulee isältä ja toinen puoli äidiltä. Ohjelma toimii vasta, kun palat on liitetty yhteen.
Jokaisen solun sisään on kopioitunut sama DNA-tiedosto, joka oli hedelmöittyneessä munasolussa (paitsi veren punasolut, joissa ei ole tumaa). Jos solun kromosomien kaksoiskierteisenä rihmana oleva tiedosto vedetään suoraksi, tulee siitä n. kaksi metriä pitkä lanka.
Elimistö rakentaa ja hajottaa proteiineja. Rakentamisprosessia kutsutaan proteiinisynteesiksi ja sitä ohjaa geeneissä oleva informaatio. Lyhyt proteiiniketju voi koostua 50 aminohaposta. Pitkissä ketjuissa aminohappoja on tuhansia. Aminohappojen järjestys, ketjujen pituudet ja niiden väliset sidokset määräävät proteiinin rakenteellisen muodon. Proteiinin muodosta taas riippuu kunkin proteiinin käyttäytyminen ja käyttötarkoitus. Näin saadaan vaikkapa tehtyä silmä.
Kaikkien eliöiden soluissa proteiinit ja entsyymit valmistetaan samoista kahdestakymmenestä optisesti L-muotoisesta aminohaposta, joista esim. ihmisen soluissa valmistuu 70-100 000 erilaista proteiinia. Kaikilla on myös saman periaatteen mukaan toimiva DNA-ohjelma, jossa ns. homeobox-geenit valvovat ja määräävät eliön perushahmon eri osien kehitystä alkiosta täysikasvuiseksi. Ihmisellä tämä kasvukausi kestää 25-30 vuotta. . Jos homeobox-geeni vioittuu (mutaatio), tulee virhe lähes aina näkyviin synnynnäisenä epämuodostumana tai sairautena.
Tutkimusten mukaan eri eliöillä samanlaiset pax-geenit ovat näköaistin kehityksessä mukana ja hox-geenit vastaavasti ruumiinmuodon pitkittäissuuntaista kasvua säätelemässä. Solujen väliseen viestintään liittyvät tiedot siitä, miten ja missä järjestyksessä solukot yhdessä rakentavat kokonaisuuden. Viestinnästä huolehtivat erilaiset solujen toisilleen lähettämät entsyymit. DNA:ssa on tiedostona valmis kokonaisuus sekä rakennusohjeet siitä, miten lopulliseen hahmoon päädytään. - Empiristi
Ant1Ev0 kirjoitti:
Pidän kuitenkin kiinni analogiastani perustellen seuraavalla:
DNA:n tiedosto muodostuu neljästä koodikirjaimesta (A,T,G ja C), jotka toimivat kolmen koodin ryhminä. Tutkijat ovat käyneet läpi n. miljoona erilaista koodausjärjestelmää ja todenneet, että tämä koodaus- ja kopiointijärjestelmä on paras ja tehokkain mitä koskaan on voitu tutkia. Sen virheherkkyys on lähes olematon.
Kromosomit on pakattu hyvin pieneen tilaan. Jos kaikista maailmassa tällä hetkellä elävistä eliöistä, joita on useita miljoonia, kerätään kunkin lajin edustajan yhden solun kromosomirihmasto ja tuodaan ne yhteen, mahtuvat ne kaikki samaan teelusikkaan.
perimä on taltioitu solun tuman kromosomeihin ja miten se kopioituu solusta toiseen.
Suvullisessa lisääntymisessä puolet kromosomeissa tulee äidiltä ja puolet isältä. Kutakin kromosomia on kaksi kappaletta. (vastin kromosomit) Kullakin geenillä on oma paikkansa kromosomeissa.
Siittiön kuljettamaa perimää vertaan zippi-pakettiin. Toinen paketti on munasolussa.
Solun tuman kromosomeissa sijaitseva DNA-tiedosto on kuin kirjasto, josta haetaan tarvittavia rakennusohjeita. Tiedon hakijana toimii solunesteessä olevista aineksista koostunut lähetti-RNA. Se kopioi osan DNA:n geenitiedostosta, kuljettaa kopioidun informaation tuman ulkopuolelle ja välittää näin solukoneistolle tiedon siitä, minkä entsyymin tai valkuaisaineen rakennusohjeen se kävi kopioimassa. Solussa olevat siirtäjä RNA-osat etsivät solun seinämän läpi solun koneiston käyttöön kuljetetuista aminohapoista rakennusaineet saamiensa ohjeiden mukaisesti ja kuljettavat ne "ribosomi –kokoamiskoneen" käyttöön. Ribosomi valmistaa niistä kokoamisohjeiden mukaisia entsyymejä tai proteiineja, jotka siirretään sitten järjestelmän mukaan elimistön käyttöön. Jos joku näistä asiaan liittyvistä solun osatekijöistä puuttuu, ei mitään tapahdu.
Hedelmöittyneen munasolun tumassa olevat 23 kromosomiparia sisältävät ihmisen "rakentamiseen" tarvittavan DNA-tiedoston, joka sisältää n. 3,2 miljardia koodikirjainparia.
Puolet hedelmöittyneen munasolun infosta tulee isältä(siittiö) ja puolet äidiltä(munasolu). Hedelmöityksessä materiaali yhdistyy ja kehitys lähtee käyntiin.
½ ½ = 1
Perimä01.zip perimä02.zip = perimäfull.zip
voitaisiin myös verrata vaikka CD-levyn sisältämään informaatioon, missä data on pakattuna binäärimuodossa(1/0)
Toisen puolisko CD:stä tulee isältä ja toinen puoli äidiltä. Ohjelma toimii vasta, kun palat on liitetty yhteen.
Jokaisen solun sisään on kopioitunut sama DNA-tiedosto, joka oli hedelmöittyneessä munasolussa (paitsi veren punasolut, joissa ei ole tumaa). Jos solun kromosomien kaksoiskierteisenä rihmana oleva tiedosto vedetään suoraksi, tulee siitä n. kaksi metriä pitkä lanka.
Elimistö rakentaa ja hajottaa proteiineja. Rakentamisprosessia kutsutaan proteiinisynteesiksi ja sitä ohjaa geeneissä oleva informaatio. Lyhyt proteiiniketju voi koostua 50 aminohaposta. Pitkissä ketjuissa aminohappoja on tuhansia. Aminohappojen järjestys, ketjujen pituudet ja niiden väliset sidokset määräävät proteiinin rakenteellisen muodon. Proteiinin muodosta taas riippuu kunkin proteiinin käyttäytyminen ja käyttötarkoitus. Näin saadaan vaikkapa tehtyä silmä.
Kaikkien eliöiden soluissa proteiinit ja entsyymit valmistetaan samoista kahdestakymmenestä optisesti L-muotoisesta aminohaposta, joista esim. ihmisen soluissa valmistuu 70-100 000 erilaista proteiinia. Kaikilla on myös saman periaatteen mukaan toimiva DNA-ohjelma, jossa ns. homeobox-geenit valvovat ja määräävät eliön perushahmon eri osien kehitystä alkiosta täysikasvuiseksi. Ihmisellä tämä kasvukausi kestää 25-30 vuotta. . Jos homeobox-geeni vioittuu (mutaatio), tulee virhe lähes aina näkyviin synnynnäisenä epämuodostumana tai sairautena.
Tutkimusten mukaan eri eliöillä samanlaiset pax-geenit ovat näköaistin kehityksessä mukana ja hox-geenit vastaavasti ruumiinmuodon pitkittäissuuntaista kasvua säätelemässä. Solujen väliseen viestintään liittyvät tiedot siitä, miten ja missä järjestyksessä solukot yhdessä rakentavat kokonaisuuden. Viestinnästä huolehtivat erilaiset solujen toisilleen lähettämät entsyymit. DNA:ssa on tiedostona valmis kokonaisuus sekä rakennusohjeet siitä, miten lopulliseen hahmoon päädytään.Juu, kyllä tiesin tuosta, ja toivottavasti et vaivautunut kirjoittamaan tuota kaikkea nimenomaan vastineeksi. Zippausjärjestelmäthän tiivistävät informaation eri algoritmeilla. Geenejä ja proteiineja voisi puolestaan verrata bitti/näyttö tai bitti/tulostin -suhteeseen.
Voisinkin muotoilla asian uudestaan:
Informaatio ei ole niin täsmennettyä, etteikö fenotyyppi joustaisi evolutiivisten muutoksien myötä, jotka ilmenevät siis alkionkehityksessä. - Ant1Ev0
Empiristi kirjoitti:
Juu, kyllä tiesin tuosta, ja toivottavasti et vaivautunut kirjoittamaan tuota kaikkea nimenomaan vastineeksi. Zippausjärjestelmäthän tiivistävät informaation eri algoritmeilla. Geenejä ja proteiineja voisi puolestaan verrata bitti/näyttö tai bitti/tulostin -suhteeseen.
Voisinkin muotoilla asian uudestaan:
Informaatio ei ole niin täsmennettyä, etteikö fenotyyppi joustaisi evolutiivisten muutoksien myötä, jotka ilmenevät siis alkionkehityksessä."Juu, kyllä tiesin tuosta, ja toivottavasti et vaivautunut kirjoittamaan tuota kaikkea nimenomaan vastineeksi."
en pelkästään, myös omaksi huvikseni,tuli yksi essee lisää kokoelmiin.
"Zippausjärjestelmäthän tiivistävät informaation eri algoritmeilla. Geenejä ja proteiineja voisi puolestaan verrata bitti/näyttö tai bitti/tulostin -suhteeseen. "
näinhän se suunnilleen menee. ehkä vertaukseni unzippaamisesta oli virheellinen. viestiä ei erityisesti pureta, sitä käytetään sellaisenaan.
DNA:n [A,T,C,G] koodaus on vähän samanlainen, kuin CD [1/0], mutta ilman? pakkausta.
pakkaus voisi toisaalta hidastaa infon käsittelyä, sitä jouduittaisiin jatkuvasti purkamaan ja pakkamaan.(joku käyttänyt joskus win95 doublespacea?)
"Kromosomit on pakattu hyvin pieneen tilaan. Jos kaikista maailmassa tällä hetkellä elävistä eliöistä, joita on useita miljoonia, kerätään kunkin lajin edustajan yhden solun kromosomirihmasto ja tuodaan ne yhteen, mahtuvat ne kaikki samaan teelusikkaan. "
pakkaus onkin enemmänkin fyysinen, kokonsa puolesta. informaation käsittely on nopeampaa, kun sitä ei ole pakattu algoritmein, vaan se on fyysisesti pienessä koossa. Pienuus on valttia tietotekniikassakin!
- Karitsa Valkoinen
On aika tyhjänpäiväistä kritisoida evouskovaisten uskomuksia. Meitä on monia, meitä kristittyjä. Tiedämme jo miten asianlaita on ja turha yrittää käännyttää ateisteja takaisin Jumalan hellään huomaan. Käännytettäviä riittää kyllä tuolla Etelä-Amerikan metsissä, niitä alkuasukkaita. Aion lähteä yhdelle tällaiselle missioretkelle ensi elokuussa. Tehtävä on jännittävä. Kohtaamme silloin täysin lapsenomaisia villejä, jotka eivät ymmärrä mitään Jumalasta. Yritämme siivota heiltä ensin rivot tavat pois ja sitten saada heidät ymmärtämään Luojan ja että sitäkin he ovat, Herran lapsia.
Mutta asiaan. Miten saisimme kristinuskon takaisin sille kuuluvalla paikalle. Huolestuttaa tuo kirkosta eroaminen ja yhteiskuntamme maallistuminen. Tämä maallistuminen johtaa näihin käsittämättömiin evoluutiotutkimuksiin, jotka vievät rahat kirkolta. Kirkko sen sijaan tarjoaa köyhille ja avuttomille suojaa, joten raha on heille tarpeen.- näin se menee...
siinä onnistutte niin taas on yksi alkuperäis kulttuuri tuhottu jättäkää vaan suosiolla ne immeiset rauhaan ja mitä tulee kirkon köyhien auttamiseen se on melko olematonta siihen raha määrää mitä kirkko kerää esim veroina...
- rivikristitty
näin se menee... kirjoitti:

Tuolla sademetsämissiolla mitään tekemistä ev.lut kirkon kanssa. Kuinka monta alkuperäiskulttuuria on tuhottu Suomen ev.lut kirkon lähetyskohteissa?

"onnistutte niin taas on yksi alkuperäis kulttuuri tuhottu"
Päinvastoin, nyt nuo villi-ihmiset ovat menossa kohti tuhoaan. Irstailevat alasti tai puolialasti eivätkä varmaankaan suojaa lapsiaa mitenkään, kun harjoittavat sukupuoliyhteyttä. Käyttävät huumaavia kasveja pakanallisissa riiteissä ja näkevät paholaisen kuvia silmissään. Olemme tekemässä suuren laupeuden työn. Itseä säästämättä vaarallisessa viidakossa viemme Jumalan sanaa pimeimpiin viidakoihin Amazoniassa. Näen jo sieluni silmin kuinka alkuasukaslapsen silmät kirkastuvat, kun ymmärtää Jumalan rakkauden, hyvyyden ja kiitollisuuden.
Tietenkin meidän on myös tehtävä hieman toisenlaistakin sivistystyötä. Pyrimme perustamaan pienen koulun, jossa lapset oppivat lukemaan, jos ei muuta, niin edes vähän raamattua. - Karitsa Valkoinen
rivikristitty kirjoitti:
Tuolla sademetsämissiolla mitään tekemistä ev.lut kirkon kanssa. Kuinka monta alkuperäiskulttuuria on tuhottu Suomen ev.lut kirkon lähetyskohteissa?
Eihän mitään tuhota. Kyllä minä olen ev.lut, mutta todella toivoisin kaikkien kirkkokuntien yhtyvän ja koitan löytää näistä kaikista parhaat puolet.
Tuo missio on tietenkin amerikkalaisten järjestämä ja vaikka siellä ei ole mitään luonnonkatastrofia tapahtunutkaan, niin tämäkin missio on hätäapua. Jo liian monta sielua on menetetty. Ehkä me nyt ehdimme tuomaan pelastuksen näille onnettomille alkuasukkaille. - Ant1Ev0
"On aika tyhjänpäiväistä kritisoida evouskovaisten uskomuksia."
ehkäpä, mutta luomakunnasta on silti mielenkiintoista keskustella.
Täysin tyhjänpäiväistä? No ainakin omalla kohdalla ni evoluutiokritiikki sai minut uudestaan kiinnostumaan Raamatusta, kiitti Reinikaisen Pekalle. Ja sai minut luottamaan siihen, että Raamattu on Jumalan sanaa. Kehitysoppi merkitsee minulle tällä hetkellä uudelleen lämmitettyä pakanallista uskomusta, joka on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Uskostani on tullut tärkein osa elämääni. Käyn seurakunnassa, kirkossa,rukoilen,luen paljon hengellisiä kirjoja. Muutos oli merkittävä.
Evoluutioteoria on melkein suurin yksittäinen syy tällä hetkellä, miksi ihmiset eivät enää käy kirkoissa ja eivätkä usko Jumalaan. Ja saa myös kristitytkin välillä epäilemään, onkohan sitä Jumalaa edes olemassakaan.
Kohtuullisen osan turhaa evoluutioajattelua saa poistettua, vaikka kirjalla: Siegfried Schererin Evoluutio - kriittinen analyysi. Jolloin kys. teoria jääkin enemmän uskonvaraiseksi.
Niille joilla on vahva filosofinen vakaumus naturalismiin, evoluutiokritiikillä ole varmaan suurtakaan merkitystä. Mutta niille jotka haluavat tutkia todistusaineistoa, seurata mihin tahansa ne sitten näyttävätkin, sillä on paljonkin merkitystä. Itse uskon sen johtavan luomiseen.
Ja varmaan voisin käyttää aikani huonomminkin kuin täällä välillä keskustellessa (pelata Quakea 24h?). Täällä joskus jopa oppii jotain mielenkiintoistakin (vaikka välillä saa aika suurella siivilällä hakea.)
Raamattuhan kertoo vielä luonnon olevan Jumalan yleinenilmoitus ja käskee jopa tutkimaan ja ihmettelemään sitä. Tällä linjalla olenkin viimeaikoina ollut.
Itsekin ihmettelen, miten jaksan roikkua täällä. En muista edes, miten alunperin tänne eksyin. Olisiko jollain kutsumuksella osaa, ei hajua?
vähän samasta asiasta olen kirjoittanut aikaisemmin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000012964222#22000000012964222
"mistä tänäpäivä kannattaa alkaa evankeliointi, aloita luomisesta! (Leif Nummela)"
En voisi kenellekään alkaa puhua luomisesta, jos pääni olisi pelkkää evo-ajattelua täynnä, enkä edes uskoisi koko luomiseen.
"Käännytettäviä riittää kyllä tuolla Etelä-Amerikan metsissä, niitä alkuasukkaita. Aion lähteä yhdelle tällaiselle missioretkelle ensi elokuussa. Tehtävä on jännittävä. Kohtaamme silloin täysin lapsenomaisia villejä, jotka eivät ymmärrä mitään Jumalasta. Yritämme siivota heiltä ensin rivot tavat pois ja sitten saada heidät ymmärtämään Luojan ja että sitäkin he ovat, Herran lapsia."
Siunausta matkalle! Jumala varmasti tekee siellä suuria tekoja, ovathan hekin Adamin jälkeläisiä. Täällä missä ihmiset ovat jo kuulleet evankeliumin, eivätkä ole ottaneet sitä vastaan, on meininki erilaista.
Markuksen evankeliumi:
6:1 Ja hän lähti sieltä ja meni kotikaupunkiinsa, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä.
6:2 Ja kun tuli sapatti, rupesi hän opettamaan synagoogassa; ja häntä kuullessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Ja mitä senkaltaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta?
6:3 Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin ja Jooseen ja Juudaan ja Simonin veli? Ja eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.
6:4 Niin Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja sukulaistensa kesken ja kodissaan."
6:5 Ja hän ei voinut siellä tehdä mitään voimallista tekoa, paitsi että paransi joitakuita sairaita panemalla kätensä heidän päälleen.
6:6 Ja hän ihmetteli heidän epäuskoansa. Ja hän vaelsi ympäristössä, kulkien kylästä kylään, ja opetti."
yksi mielenkiintoisimmista kertomuksista Jumalan tekemästä työstä:
http://www.godandscience.org/doctrine/rockmusic.html
"Mutta asiaan. Miten saisimme kristinuskon takaisin sille kuuluvalla paikalle."
lyhyesti: Maallistuneesta kristillisyydestä pääsisimme, jos ihmiset uskoisivat taas Jumalan olevan luoja.
"Tämä maallistuminen johtaa näihin käsittämättömiin evoluutiotutkimuksiin, jotka vievät rahat kirkolta. Kirkko sen sijaan tarjoaa köyhille ja avuttomille suojaa, joten raha on heille tarpeen."
Totta, ihmisellä on kova tarve todistaa, että Jumalaa ei tarvita. Toinen mikä imee rahaa on UFOjen etsiminen. Kuinka paljon rahaa käytetään sotimiseen?
Ei silti, kyllä meillä tarpeeksi ruokaa ja resursseja olisi ruokkia koko maailman väestö tälläkin hetkellä, jos itsekkäät ihmiset vain jakaisivatkin niitä. Rahaa jäisi silti vielä evoluutiotutkimuksiin ja avaruusprojekteihin. - joijoi
Karitsa Valkoinen kirjoitti:
"onnistutte niin taas on yksi alkuperäis kulttuuri tuhottu"
Päinvastoin, nyt nuo villi-ihmiset ovat menossa kohti tuhoaan. Irstailevat alasti tai puolialasti eivätkä varmaankaan suojaa lapsiaa mitenkään, kun harjoittavat sukupuoliyhteyttä. Käyttävät huumaavia kasveja pakanallisissa riiteissä ja näkevät paholaisen kuvia silmissään. Olemme tekemässä suuren laupeuden työn. Itseä säästämättä vaarallisessa viidakossa viemme Jumalan sanaa pimeimpiin viidakoihin Amazoniassa. Näen jo sieluni silmin kuinka alkuasukaslapsen silmät kirkastuvat, kun ymmärtää Jumalan rakkauden, hyvyyden ja kiitollisuuden.
Tietenkin meidän on myös tehtävä hieman toisenlaistakin sivistystyötä. Pyrimme perustamaan pienen koulun, jossa lapset oppivat lukemaan, jos ei muuta, niin edes vähän raamattua.tuon karitsa valkoisen täytyy olla provoilua, ei kukaan sivistynyt uskiskaan voi noin naivisti ajatella "villi"ihmisistä ja auttamisesta, naurattaa vallan hehhah
- kissa
Ant1Ev0 kirjoitti:
"siinä sattumalla töitä, varsinkin suvullisessa lisääntymisessä, kun täytyy saada kahdelta erilliseltä yksilöltä(urokselta ja naaraalta) oikeanlaiset ohjeet alkion kehitykseen. Puolet geneettisestä materiaalista tulee iskiltä ja puolet äiskältä. Koodin pitää olla molemmilla lähes virheetöntä ja niiden pitää vieläpä passata yhteen."
Tilannetta kuitenkin vähän helpottaa se, että vain toinen vastingeeneistä tuppaa olla aktiivisena (eli jompikumpi vanhemmilta saatu). Siihenhän nämä resessiivisten geenien ilmaantumattomuus dominantin (?) geenin kanssa perustuu. Jos en nyt ihan väärin muista.
Mutta mutta. Aika moni alkuraskaus menee pieleen, koska geenit eivät sitten toimikaan saumattomasti toistensa kanssa. Ja aika monta epämuodostumaakin voi ilmaantua jälkeläiseen alkionkehityksen tuloksena.
Minulla on tästä omakohtaistakin kokemusta.
Jos ei geenit sovi yhteen, jälkeläisiä ei yksinkertaisesti synny. Ja siihen katkeaa sen perimän (tai perimäyhdistelmän) jatkuvuus.- Ant1Ev0
luomisen kannalta ihminen luotiin ilman geenivirheitä, joten Eevalla ei ollut kesken menojakaan, kuten ei epämuodostuneita lapsiakaan. Ne tulivat vasta myöhemmin kuvaan mutaatioiden myötä. Jokaisessa solussasi, myös sukusoluissa tapahtuu n.5000 mutaatiota, joista onneksi suurinosa onnistutaan korjaamaan. Kuitenkin virheitä syntyy ja kumuloituu ihmisen genomiin ajan myötä. Virheet genomissa aiheuttavat hedelmöittymistapahtuman epäonnistumisen ja aiheuttavat myös hedelmättömyyttä.
Vastinparin ansiota virheitä ei synny niin paljon ja virheet eivät ole aina letaaleja.
näin biologiselta kannalta.
mutta inhimillisesti, valittelut lapsesi puolesta :.( elämme langenneessa luomakunnassa.
"Vähän sama kuin softa olisi jaettu 2 Zip-fileeksi, joka sitten yhdistetään 1 filuksi. Ohjelmat unzipataan ja ajetaan -> ohjelma käynnistyy ja alkaa toimimaan."
Nojoo mutta tuo johtuu windowsista että se vaikuttaa niin epätodennäköiseltä :D
Ja sukupuolisella lisääntymisellä on etu lajin sopeutumista ajatellen- Ant1Ev0
totta, sukupuolisesta lisääntymisestä oli hyötyä ihmiselle, jotta eivät kuolisi sukupuuttoon. Mutta ei tämä vielä kerro miten tuollainen voi ylipäätänsä syntyä pelkästään naturalistisin keinoin. Tämän kehitysopin pitäisi pystyä perusteellisesti selittämään, jotta voisimme puhua vakavasti otettavasta teoriasta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082665
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521876Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531453Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol3681426Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3571356Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe631251Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251246Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141156- 551006
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23928