Jos YLE ja SAK onnistuvat runnoa
demokratian ja saavat Halosen
toiselle kaudelle, on Suomen
talous tuhoon tuomittu.
SDP oli suurin puolue myös
1987-1991 hallituksessa joka
vei Suomen tuhoon.
Suomessa on ollut vasemmistopresidentti jo 24-vuotta putkeen.
Näin ei voi jatkua.
Äärivasemmistolaisuus koetaan nykyään niin normaaliksi ilmiöksi että jo keskustakin tuntuu äärioikeistolta: olemme siis koko Kansa uuskommunismin partaalla.
Lenin oli kova sättimään, samoin Halonen. USA koetaan jotenkin oudosti "vihollisena."
Työn hinta on Suomessa noussut muuta eurooppaa huomattavasti nopeammin.
YT-neuvottelut kiihtyy jo tälläkin viikolla useampi yritys on ilmoittanut irtisanomisista, yhteensä useita satoja henkilöitä.
Perhetragediat yleistyy, ylivelkaantuneet kärsii ja leipäjonot kasvaa tasaiseen tahtiin.
Toivottavasti tämä keskustelun aloitus auttaa sinua tekemään oikeat johtopäätökset Suomen tulevaisuuden puolesta.
Vetoan sinuun äänestäjä, ÄLÄ ÄÄNESTÄ SDP:n ehdokasta!

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suomi on niin suomettunut, että jopa kokoomus tuntuu oikeistopuolueelta, vaikka se on eurooppalaisittain demaripuolue. Ainoa oikeistopuolue on Perussuomaaiset.
kaikilla mittareilla Suomen kilpailukyky on hyvä. Kiitos Vanhasen politiikan ja presidentin, joka politiikkaa tukee (vaikka ei siihen paljoa vaikuta).