Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Valhe

Ripa luulee vahingoittavansa SNC:tä rinnastamalla jatkuvasti LM:n ja pksn:n toisiinsa, ja jopa väittämällä viimemainittujen tekevän yhteistyötä. Tuon kaltainen valheellinen kirjoittelu ei vahingoita SNC:tä vaan LM:ää. Olenkin jo pitkään ihmetellyt, missä viipyy LM:n selvä kannanotto moiseen lapselliseen kieroiluun ja valehteluun. Jonkun LM:n hallituksen jäsenen tulisi laatia pitkä "virallinen" kirjoitus tänne jossa tekisi asiat selviksi niin Ripalle kuin meille palstan lukijoillekin. Ymmärrän LM:n tähän astisen asenteen vaieta yhden katkeroituneen hölmön kirjoittelusta, mutta koska sille ei näytä loppua tulevan, niin asenteen muutos LM:n taholta olisi vähintäinkin odotettua. Ripan valheelliset väittämät yhteistyöstä täyttää jopa rikoslain pykälän parättömän tiedon levittämisestä. Tällainen meno voi vain ja ainoastaan vahingoittaa LM:ää, ja mielestäni siihen olisi jo lopultakin aiheellista puuttua.
7557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

LOPETTAKAA jo nyt TUO HELEVETIN LAPSELLINEN känäämisenne PKSNSNCLM-kerhojenne kesken.

Tuskin KUKAAN haluaa seurata tuota teidän iänikuista hiekkalaatikkoleikiänne erivärisine ämbäreineen ja erivärisine pikkulapioineen.
Mulla on ISOMPI, KAUNIIMPI, PAREMPI, VIRALLISEMPI, LIITOMPI ja jne kerho, kuin SULLA.

Menkää jonnekin muualle kähisemään oman EGONNE pönkittämisestä. Ketä jaksaa kiinnostaa, kuka teki mitäja kuka ei tehnyt ja kuka jotain kolmevuottasitten ja kuka erottikenet ja kuka teki kuka....mitä...häh?

TÄMÄ keskustelupalsta EI OLE LUONNONMUKAISTEN keskustelupalsta, joten mitään V*TUN "VIRALLISTA" lausuntoa on täällä turha odottaa.

Kukaan EI OLE ottanut tätä täällä käytyä yhdistyskähinää enään vuosiin tosissaan, vaan korkeintaan harmittomana hupina. Aika moni tuntemani naturisti hämmentää ihan PIRUUTTAAN TÄTÄ lasten ylläpitämää kähinää, nähdäkseen, kuinka alhaisiksi eri osapuolet voivat mennä toisiaan haukkuessaan.

LOPETTAKAA JO!

Ketään ei kiinnosta teidän yhdistyksenne tällä keskustelupaikalla. HÄVETKÄÄ ja olkaa kunnolla.

Vai pitäisikö sanoa niin, kuin Isoisäni sanoi,

Tapelkaa pojjaat, nii saatte tupaakkia!

Äänestä
  • Taidat olla pksn:n bulvaani!

    Äänestä

  • sulle! kirjoitti:

    Taidat olla pksn:n bulvaani!

    Lempilausettaan.

    Äänestä

  • Käyttihän miekkonen kirjoitti:

    Lempilausettaan.

    Tämä koskee kaikkia osapuolia.
    Lapsettaako teitä todella noin paljon.

    Ja Ripa, älä vastaa tähän, ettei tämä jälleen kerran riistäydy käsistä.

    Jos on pakko tapella, tapelkoot keskenään.

    Äänestä

Minua ei kiinnosta yhtään mitenkään teidän kisailu, en ajo osallistua siihen tämän viestin jälkeen. Jos esittää väitteen niin voit keskustelijoille kertoa myös sen osoitteen.
Aisasta joka keskustelupaikalle on annettu, se on Nudismi ja Naturismi, niihin keskusteluin otan osaa jos on hyvä aihe.

Äänestä
  • Jos näen lataamon nurkalla "napoleonin" kusemassa lyhtypyvääseen, ja kysyn; Miksi kusit lyhtypylvääseen? ja saan vastaukseksi; Mitä, mitä, kuka on kussut lyhtypylvääseen, ja missä? en aio jäädä "napoleonin" kanssa enempää väittelemään asiasta, vaan jatkan matkaani.

    Äänestä

  • vastaus! kirjoitti:

    Jos näen lataamon nurkalla "napoleonin" kusemassa lyhtypyvääseen, ja kysyn; Miksi kusit lyhtypylvääseen? ja saan vastaukseksi; Mitä, mitä, kuka on kussut lyhtypylvääseen, ja missä? en aio jäädä "napoleonin" kanssa enempää väittelemään asiasta, vaan jatkan matkaani.

    Koeta jo kasvaa aikuiseksi. Jos se nyt enään onnistuu, kun näyttää tuo puberteetti-ikä jääneen pahasti päälle ;-).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yhteistyöstä kirjoitti:

Ripa luulee vahingoittavansa SNC:tä rinnastamalla jatkuvasti LM:n ja pksn:n toisiinsa, ja jopa väittämällä viimemainittujen tekevän yhteistyötä. Tuon kaltainen valheellinen kirjoittelu ei vahingoita SNC:tä vaan LM:ää. Olenkin jo pitkään ihmetellyt, missä viipyy LM:n selvä kannanotto moiseen lapselliseen kieroiluun ja valehteluun. Jonkun LM:n hallituksen jäsenen tulisi laatia pitkä "virallinen" kirjoitus tänne jossa tekisi asiat selviksi niin Ripalle kuin meille palstan lukijoillekin. Ymmärrän LM:n tähän astisen asenteen vaieta yhden katkeroituneen hölmön kirjoittelusta, mutta koska sille ei näytä loppua tulevan, niin asenteen muutos LM:n taholta olisi vähintäinkin odotettua. Ripan valheelliset väittämät yhteistyöstä täyttää jopa rikoslain pykälän parättömän tiedon levittämisestä. Tällainen meno voi vain ja ainoastaan vahingoittaa LM:ää, ja mielestäni siihen olisi jo lopultakin aiheellista puuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu