Kuninkaallista

Kaarle Kustaa on kingi myös sijoittajana
Länsinaapurin hallitsija osaa myös sijoittamisen. Ruotsin kuningas Kaarle XIV Kustaan osakesalkun arvo kasvoi 51 prosenttia viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Dagens Industri -lehden selvityksen mukaan kuninkaan salkun arvo oli vuosi sitten noin 90 miljoonaa Ruotsin kruunua. Nyt sen markkina-arvo on 135,7 miljoonaa.
Eniten salkkua lihotti Astra Zeneca, jonka osakkeita kuninkaalla on eniten. Lääkejätin kurssi nousi 55 prosenttia vuoden aikana. Toiseksi eniten kuningas omistaa Ericssonin osakkeita, nousua 31 prosenttia.
Rakettimaisesti nousseita Atlas Copcoa ( 85 prosenttia) ja ABB:tä ( 117 prosenttia) kuninkaalla on myös, mutta vähemmän.
Kuninkaan sijoitukset ovat viime aikoina olleet näkyvästi esillä Ruotsissa. Alkuviikosta TV4 kertoi kuninkaan välttyneen 500 000 kruunun verolta myymällä Tukholman Vanhassa kaupungissa sijaitsevan kiinteistön tytäryhtiönsä kautta.

Tällainen on kuninkaallisten ja porvarin moraali: nukkuessa kerätään työmihelle kuuluvat rahay ja maksetaan hänelle minimipalkkaa!!!!!!!!
Mitä mieltä olet?
485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

suomi voisi alistua mieluummin ruotsin kuin venäjän tai eurooman vallan alle!

Äänestä

ensin kerätään kuninkaalle kansalta rahat joita kunkku sijoittelee. Kunkun ympärillä elääkin sitten valtava määrä sukulaisia ja puolisukulaisia loisina...ihmiskunta on vielä varsin kehittymätön, mutta tuskimpa vaikkapa sadan vuoden päästä moinen loisiminen on mahdollista!

Äänestä
  • nämä verenimijät on todella saatava kuriin ja kunnioittamaan oikeudenmukaisuutta....siksi on tehtävä äänestäjänä uusia valintoja

    Äänestä

mallia, eikö? Vettä vain markkinoiden kiukaalle tai paremminkin työmiehen hikeä ja voitot sisjoittajille....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moraalia kirjoitti:

Kaarle Kustaa on kingi myös sijoittajana
Länsinaapurin hallitsija osaa myös sijoittamisen. Ruotsin kuningas Kaarle XIV Kustaan osakesalkun arvo kasvoi 51 prosenttia viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Dagens Industri -lehden selvityksen mukaan kuninkaan salkun arvo oli vuosi sitten noin 90 miljoonaa Ruotsin kruunua. Nyt sen markkina-arvo on 135,7 miljoonaa.
Eniten salkkua lihotti Astra Zeneca, jonka osakkeita kuninkaalla on eniten. Lääkejätin kurssi nousi 55 prosenttia vuoden aikana. Toiseksi eniten kuningas omistaa Ericssonin osakkeita, nousua 31 prosenttia.
Rakettimaisesti nousseita Atlas Copcoa ( 85 prosenttia) ja ABB:tä ( 117 prosenttia) kuninkaalla on myös, mutta vähemmän.
Kuninkaan sijoitukset ovat viime aikoina olleet näkyvästi esillä Ruotsissa. Alkuviikosta TV4 kertoi kuninkaan välttyneen 500 000 kruunun verolta myymällä Tukholman Vanhassa kaupungissa sijaitsevan kiinteistön tytäryhtiönsä kautta.

Tällainen on kuninkaallisten ja porvarin moraali: nukkuessa kerätään työmihelle kuuluvat rahay ja maksetaan hänelle minimipalkkaa!!!!!!!!
Mitä mieltä olet?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu