Työnarkomaani kun pysähtyy...

Toista kymmentä vuotta olin kotona hoitamassa lapsiani. Tämän jälkeen ajattelin ajatella vähän itseänikin. Menin uudelleen koulutukseen. Tulin pois parhaiden joukossa. Menin töihin, etenin vauhdilla Esimieheksi. Lopulta olin jo yrittäjä. Kaiken tämän keskellä suoritin tutkinnon, toisen 2-vuotisen ja kolmannen 2-vuotisenkin kiitettävin paperein. Kotona minulla on edelleen pari alaikäistä lasta. Sain huonot kortit ja taistelin yrityksen kanssa lähes 2-vuotta yötäpäivää. Oli ukkokin lähtenyt kävelemään jossain vaiheessa. Tykkäsi kai nähdäkin joskus naistaan. Ympäristö kauhisteli ja lääkärit varoitteli vuorotellen. Tuli päivä jolloin älysin, ettei se homma enää toimi. Lopetin. Mitä tapahtuu kun ylikuumennut kone sammutetaan? Se rullaa vielä pitkän aikaa. Menee kauan ennen kuin se jäähtyy ja päästään aloittamaan kunnon huolto. Niin minulle kävi. Tähän asti olin syönyt ja nukkunut kuin tukki aina ja milloin vain. Vieläkin syön, mutten nuku. Kun lääkärille menin. En saanut ottaa yhteyttä omaisiini ja autokin, jolla minut olisi viety hoitoon oli oltava ambulanssi. Karkasin ennen sen tuloa. Seuraavana päivänä menin yksityiselle ja sain ns. normaalin paperit. Normaalin ihmisen, joka on sairastunut burn out:in. Kahden viikon päässä häämöttävä sopimus tuntui kuin möröltä. Teki mieli perua, koska en vaan jaksa mennä. En enää tiennyt sopiko lapseni mennä klo viisi kaverille? En osannut päättää? Olen nyttekin kuin krampissa. Pelkään (vaikka hyviä ovatkin) tälläisiä sivuja. Koen ne masentavina. Kun luin kirjoituksia. Olin puolesta ja vastaan. Lääkärit ihan oikeasti voi erehtyä ja potilaalla on oikeus kuulla toisen mielipidettä. Kun luin, ettei pääse hoitoon, olin kuullut siitä, mutta kokemus oli päinvastainen. Toisaalta samainen taho on järjestänyt minulle kiitettävän ripeästi sairaalaan keskusteluajankin. En oikein osannut vastata kenellekään. Ihminen on niin haavoittuvainen kun siihen koskee... jatkan myöhemmin...